Vihaa

Tätä tapahtuu suunnilleen kerran tai kaksi päivässä ja olen tässä hetken mietiskellyt olenko nyt ihan kunnossa, koska suutun todella helposti. Ja jos suutun, huudan niin kovaa kuin ääntä lähtee. Jos jokin asia ei mene niin kuin pitää alan heti raivoamaan niin kauan että saan tahtoni läpi ja joskus sekään ei riitä. Silloin, jos piirrän samaan aikaan kun suutun, katkaisen joko kynän ja menen hakkaamaan nyrkillä seinään tai heitän pyödältä kaikki tavarat maahan. Kuitenkaan en koskaan huomaa samaan aikaan suuttuessani että voin loukata ihmisen tunteita, suoraan sanottuna en tunne silloin kuin suunnatonta vihaa. Pahimmassa tapauksessa alan lyömään ja potkimaan, kuten kävi viime viikkona. Osaako kukaan sanoa mikä minulla on vai onko normaalia?
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä asia se, että oudoksut käytöstäsi ja haluat apua.

Äänestä

Kertomasi ei tunnu todelliselta, testaatko jotain, esim. ihmisten suhtautumista tällaiseen käytökseen! Vaikutat epävarmalta ihmiseltä. Loukkaantuuko ihminen toisen käytökseen, on tietenkin kiinni ihmisen omasta itsetunnosta.
Toisaalta ihmisten väliseen vuorovaikutukseen kuuluu toisen tunteiden huomioon ottaminen, näin opetettiin jo koulussa. Ihmisellä on oikeus loukkaantua, mikä jokaisen tulisi ymmärtää. Jos kokee tehneensä jotain väärää toiselle, olisi viisasta sanoa olevansa pahoillaan asiasta. Tämä on sosiaalista vuorovaikutusta parhaimmillaan. Pyrin tekemään näin omalla kohdallani.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


9+19 kirjoitti:

Tätä tapahtuu suunnilleen kerran tai kaksi päivässä ja olen tässä hetken mietiskellyt olenko nyt ihan kunnossa, koska suutun todella helposti. Ja jos suutun, huudan niin kovaa kuin ääntä lähtee. Jos jokin asia ei mene niin kuin pitää alan heti raivoamaan niin kauan että saan tahtoni läpi ja joskus sekään ei riitä. Silloin, jos piirrän samaan aikaan kun suutun, katkaisen joko kynän ja menen hakkaamaan nyrkillä seinään tai heitän pyödältä kaikki tavarat maahan. Kuitenkaan en koskaan huomaa samaan aikaan suuttuessani että voin loukata ihmisen tunteita, suoraan sanottuna en tunne silloin kuin suunnatonta vihaa. Pahimmassa tapauksessa alan lyömään ja potkimaan, kuten kävi viime viikkona. Osaako kukaan sanoa mikä minulla on vai onko normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu