Mielikuvat

Onko kokemuksia siitä kun narsisti manipuloi sinut uskomaan että hänellä on aitoja tunteita sua kohtaan? Hän osaa tehdä sen niin ettei sitä tarvitse sanoa, vaan hän muita keinoja käyttämällä saa luotua nämä mielikuvat päähäsi. Esimerkiksi runoin, kuvin tai laulun sanoilla. Loppujen lopuksi asiaa kyseenalaistettuna hän voi kieltää kaiken, eihän hän ole koskaan niin sanonut.
577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siihen narsistiin lankeeminen perustuukin. Hän iskee aluksi kaikilla rintamilla ja uusi kumppani on aivan sekaisin saamastaan huomiosta. Kun narsisti on saanut toisen "omakseen" niin hän ei muista tehneensä / sanoneensa mitään. Muistan exäni monesti sanoneen, että hän voi sanoa toiselle ihmiselle mitä tahansa päin naamaa, koska on vain sana sanaa vastaan ja hän voittaa aina kieltämällä kaiken.

Äänestä

Onko ne omia runoja vai toisilta lainattuja ?

Äänestä
  • Ei omia

    Äänestä

Narsku usein toimikin elekielellä ja antaa ymmärtää asiat toisin!Taittava narsku osaa vedota toisen tunteisiin.

Äänestä
  • Kumpi on enemmän narsistia

    se, että puhuu ilkeällä äänellä sisällöltään ok puheita vai
    se, että puhuu sydämellisellä äänellä sisällöltään kauheita juttuja ?
    (kumpiakin olen kuullut)

    Aivan, ei omia runoja, joten ne eivät ole henkilön sisimmästä suoraan...eli lainataan jonkun sielukkaan kykyjä tunteenilmaisuun...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Catmints kirjoitti:

Onko kokemuksia siitä kun narsisti manipuloi sinut uskomaan että hänellä on aitoja tunteita sua kohtaan? Hän osaa tehdä sen niin ettei sitä tarvitse sanoa, vaan hän muita keinoja käyttämällä saa luotua nämä mielikuvat päähäsi. Esimerkiksi runoin, kuvin tai laulun sanoilla. Loppujen lopuksi asiaa kyseenalaistettuna hän voi kieltää kaiken, eihän hän ole koskaan niin sanonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu