Epätoivoisen Larikan härski vaatimus PS ulos

suolle,suolle

Kouvostoliitto on totta. Larikka on ehdottanut että PS eli PerusSuomalaiset poistetaan kaupungin hallituksesta. Syy. Ovat eri mieltä kuin Hän.

Aiheena ei uutta. Diktaduuri on täällä vallinnut monta vuosikymmentä.

Tuo muuten rikkoo monia säädöksiä kuntalaissa että perustuslaissa.

32

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Killeriä

      Yrittäkää päästä Larikasta eroon. Tämä kaveri toimii ikäänkuin olisi pankinjohtaja, joka yksin voi päättää, mihin veronmaksajien rahoja sijoitetaan. Härskiä vanhan Kouvolan tapaista toimintaa. Eikö Larikka ymmärrä, että uudessa Kymijoen kaupungissa vanhan Kouvolan painoarvo on noin 35 %. Kaupunkia pitää kehittää kokonaisvaltaisesti niin, että 65 prosentin väestöosuuden palveluista ja asuinympäristöstä myös pidetään huolta.

      • Normi Kokoomusta

        Ratamon osalta sellaiset rahat kyseessä että kokoomusleirin oli pakko toimia. Sillä ei ole väliä miltä toimet näyttää ulospäin kun rahat ei vaan jää saamatta.

        Kosarin keskusteluissa puoluetoimisto yrittää muutamalla eri nimimerkillä puolustaa Larikkaa mutta ei ihmiset tyhmiä ole.


    • toivotaan ainakin

      Jokohan typerimmätkin tajuaa mikä kirous Kokoomus on suomalaisille.

      • Toivo vaan

        Kouvolan kirous näyttää olevan perussuomalaiset.


    • Heh..
    • --------------------

      Diktaattori Larikka näin mitätöi perussuomalaisia äänestäneiden kansalaisten mielipiteet.
      Se sotii kaikkia edustuksellisen demokratian periaatteita vastaan.

    • suoihminen

      On ihme hiihtäjä. Vastahan tuo yritti hallituksen vaihtaa. Mitään asiallista ei ole suustaan saanut. Kunhan pilvilinnoissa haihattelee.

    • Maksaja.

      Paloesimiehelle on noussut todella kusi päähään.Tuoko pitäisi valita vielä Eduskuntaan?Miten pystyy elämään itsensä kanssa kun on noin itseensä täynnä oleva ja kuitenkin teot ovat täysin mitättömiä.Roikkuu politiikassa kun ei pärjää enää omissa töissään.Larikan touhuista tulee vielä kallis lasku Kaupunkilaisille.

      • ei näin puupiä

        Larikasta en tiedä, mutta hallituksessa pitää voida keskustella luottamuksellisesti, hyvinkin vapaasti asioista eri kanteilta ja hakea päätöstä yhteistuumin. Aina se ei synny, mutta taustat avauyuvat, vaika olisikin erimielistä. Hallitustyö ei onnistu ilman luottamusta ja sitä ei Pekka Puupään toiminta tuo. Ei koska Puupää ei kykene rakentavaan yhteistyöhön, riitelemällä ja näin toimimalla moni luulee nyt olevan hyvällä asialla, mutta todellisuudessa näin ei pääse vaikuttamaan ja käytännössä äänestäneiden mandaatti kumoutuu omaan tyhmyyteen.


      • isä auringoinen jari
        ei näin puupiä kirjoitti:

        Larikasta en tiedä, mutta hallituksessa pitää voida keskustella luottamuksellisesti, hyvinkin vapaasti asioista eri kanteilta ja hakea päätöstä yhteistuumin. Aina se ei synny, mutta taustat avauyuvat, vaika olisikin erimielistä. Hallitustyö ei onnistu ilman luottamusta ja sitä ei Pekka Puupään toiminta tuo. Ei koska Puupää ei kykene rakentavaan yhteistyöhön, riitelemällä ja näin toimimalla moni luulee nyt olevan hyvällä asialla, mutta todellisuudessa näin ei pääse vaikuttamaan ja käytännössä äänestäneiden mandaatti kumoutuu omaan tyhmyyteen.

        Rakentavaan yhteistyöhön. Tarkoitat varmaan valtuuston tätikerhoa ja jees jees porukkaa.

        On ihme että heti syytetään häiriköksi jos esittää eriävän mielipiteen tai pyytää selvitystä rahoituskuvioista suomontun osalta.


    • virkamies6

      Kysymys "ei näin puupiä":lle: Miksi palkankorotusta ei tuota esityslistan kautta?

      Lamminmäen selitys on huono ja täysin lapsellisen naurettava. Larikka vain halusi salata asian, jotta saadaan helpommin läpi.

      Ne palkankorotukset ovat väärin. On tässä itse kukin palkkakuopassa, mutta ei tule edes sitä 28euroa lisää kuussa.

      • valtiolapsi ryhmää

        Niin todella "Lapsellisen" Mutta niinhän kokoomuslössi on muutoinkin.
        Äidin holhoomat pikku mussukat.


    • Värjä taas toimessa

      Koko juttu on toimittaja Värjän inho Korpivaaraa kohtaan ja se heti kun se oli päässy kaupunginvaltuustoon. Jos ei ole sitä huomannut, niin on täysin sokea.

      Esimerkiksi tuossa jutussa ei ole ollenkaan haastateltu Korpivaaraa, minkä olisi luullut olevan itsestään selvyys tuollaisessa tapauksessa.

    • näin

      Alkaa tuo kosa Larikan aviisina kyllästyttää Kohta perun koko tilauksen.

      • ei puu piä

        Sitäpä en tiedä mitä es listoilla on, mutta asioita voidaan tuoda kokoukseen ja siitä tulee pykälä sitä mukaa. Hallitushan asian valmistelee ja valtuuston pitää pitää kiinni omasta päätäntävallastaan talouden vartijana. Sehän tulee jo kunnallislaista. Minä otan enemmänkin kantaa siihen tapaan, jolla asioita hallituksessa käsitellään. Lähtökohtana siellä on luottamus, mutta puupiähän ei voi luottaa. Valitettavasti tiedän tämän, en väitä Larikkaa sen paremmaksi. Puupiä on nuoruudestani tuttu koulukaveri.


      • larikka pousin asiam
        ei puu piä kirjoitti:

        Sitäpä en tiedä mitä es listoilla on, mutta asioita voidaan tuoda kokoukseen ja siitä tulee pykälä sitä mukaa. Hallitushan asian valmistelee ja valtuuston pitää pitää kiinni omasta päätäntävallastaan talouden vartijana. Sehän tulee jo kunnallislaista. Minä otan enemmänkin kantaa siihen tapaan, jolla asioita hallituksessa käsitellään. Lähtökohtana siellä on luottamus, mutta puupiähän ei voi luottaa. Valitettavasti tiedän tämän, en väitä Larikkaa sen paremmaksi. Puupiä on nuoruudestani tuttu koulukaveri.

        Henkilöt olivat kolme kuukautta aiemmin sopineet että asioita saa julkistaa. Äänestäjille tärkeätä tietää mitä edustajat hommailee.

        Eli kokoomuksen avoimmuuden aika. Tietysti Larikkaa kiusaa kun asiat tulee julki eikä pysty perustelemaan mitenkään suurta kuoppakorotusta.


      • Sama täällä, kymmeniä vuosia kyllä lehti tuli. Näkee että mikä on lehden poliittinen suuntaus, salakerho päättää mitä/ja miten asioista uutisoidaan. voi olla että tällä peitellään meneillään olevia uusia kuppauksia.


    • Hah hah hoo

      m.youtube.com/watch?v=4GVPBIf5oGQ

    • tuuliviiri 3

      Tästä episodista jari käki ansaitsisi hamekankaan joululahjaksi.
      ostakaa löytyn pojat sille. ei jatkoon.

    • kähmintää

      "ei puu piä" ei taida ymmärtää hallinnosta mitään. Ei asioita valmistella hallituksen kokouksessa. Katsopa paljonko siellä asioita on listalla. Löydät Kouvolan kaupungin sivujen kautta esityslistat.

      Hyvää hallintoa on, että asioista keskustellaan ETUKÄTEEN ja niistä tiedetään myös julkisesti eikä kähmitä salaa kokouksissa.

      Noita johtajien palkankorotuksia ei olisi pitänyt edes tehdä kun talous on näin tiukoilla, että meidänkin lähikoulu lakkautetaan. Mutta johtajille on rahaa.

    • kukkuu6

      Käki on Jari Lindströmin vaalipäällikkö. Minneköhän sylttytehdas osoittaa?

      • the end

        No nyt päästiin asian ytimeen. Joku saattaa kohta tippua.;)


    • Killeriä

      Onko se soveliasta, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoo vapaamuurariveljilleen kaupungin kannalta luottamuksellisista asioista ja suunnitelmista? Vapaamuurariveljiin kuuluu mm. rakennusliikkeiden omistajia, toimitusjohtajia, arkkitehtejä ja muita rakennustoiminnasta elantonsa saavia henkilöitä.

    • Kyllä Kyllä

      Juuri näin. Eipä taida olla kaupunginhallituksen puheenjohtaja sopivassa seurassa vapaamuurarien kokouksessa. Voi mennä puurot ja vellit sekaisin. Ketä tässä ensisijaisesti avitetaan? Vapaamuurariveljiä vai kaupungin asukkaita ja veronmaksajia?

      • suoponnijari

        Täytyyhän hänen ohjeet hakea sekä neuvot miten homma hoituu.


    • sillälailla

      Ei ole Jarin kuvio helppo. Rahapiirejä pitäisi auttaa ja esiintyä kansalaisten edunvalvojana.
      Tuollainen kaksoisrooli on huono menestymään.

    • työkaveri

      Korpivaarahan on pelkkä tuote tässä Persujen agendassa. Sen verran kaverin kanssa työskenneellä voin sanoa että ei ole se penaalin terävin kynä. Ei nuo kirjoitukset ole Pekan kynästä lähtenyt mitä kouvolan sanomissa on. Kyllä ne on pelkästään Sunisen mielipiteitä. Pekka on huuhaa uskovainen ja muuten ihan mulukku.

      • työkaveri

        Tarkoitin että tosi vaikea työkaveri,


    • ajatelkaa nyt

      Larikka taisi olla ainoa joka vastusti lukion ja Kankaan koulun lopettamista, muut eivät välitä pienistä koululaisista ja nuorista opiskelijoista. Jos Persut saisi yksin päättää niin kaikki koulut ja kirjastot lopetettaisiin.

      • täyskonnia

        Puhutaan yhtä- tehdään toista- tai päinvastoin. Ett tunne politiikka teatteria


    • Ei hyvä

      Rakennusneuvos laittaa vaalieurot 2015 eduskuntavaaleissa Helmiseen. Siitä Nyberg pitää huolen. Larikka jää nuolemaan näppejään.

    • Että noin

      Kaikki saa yrittää tehdä kuten haluaa, ei Larikkakaan yksin ole kouluja lopettanut, toki niiden lopettamista ajanut ja sen puolesta valtuustom kokouksessa paasannut. Mutta jos tuo menee muihin läpi ja he eivät osaa itse ajatella niin ei se ole ole Larikan vika.

      No yrittihän Larikka myös tietysti lopettaa lukiotkin ja se ei taas mennyt läpi, siinä jotenkin muiden valtuuttettujen järki pelasi.

      Tuo Ratamo-keskus on sitten oma lukunsa ja kuka siitä oikeasti hyötyy, se on tietysti jo tulllut kaikille selväksi että kuntalaiset ei siitä hyödy.

      On tuo politiikka ihmeellistä ja tulee vielä kalliiksikin.

      Mutta ei kuitenkaan haukuta Larikkaa, hänet on jotkut valinneet rehellisillä vaaleilla ja täysin tietäen ketä hän edustaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      2176
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2012
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      159
      1751
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      147
      1644
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1234
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe