Nythän se sitten näyttää niin että Suolahdessa oleva Harjulankadun "vuoden ympäristöteko" kiinteistön purku ja tontin siivous kaatunee veronmaksajien maksettavaksi.Laillista joskin hävytöntä ja moraalisesti halveksittavaa touhua minun mielestä k,o kiinteistökaupat.Valveutuneet veronmaksajat voisi olla ärhäkkänä että jos kaupunki tuon purkamisen/siivouksen hoitaa niin kulut peritään homman aiheuttaneilta osapuolilta.
Harjulankadun paskakiinteistö
12
414
Vastaukset
- Ärtynyt
Olet täysin oikeassa ja olen kanssasi samaa mieltä. Kurikan Jaakolla on kyllä varaa maksaa omat sotkunsa. Raukkamaista touhua!!!
Tuskin on kiinteistön nykyinen omistaja Jukka-Pekka Hietanen maksanut noita teettämiskuluja, joita kesällä tuli piha-alueen siivouksesta ja rikkonaisten ikkunoiden peittämisestä vanereilla. Työ, kilometri ja tarvikkeista tuli kustannuksia yhteensä 2498,43 euroa, joka oli alveineen 3098.05 euroa. Lassila&Tikanoja laskutti jätteistä 239,12 euroa, joka oli alveineen 296.50 euroa. Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan syyskuussa laittaa teettämislaskun maksuun velvoitetulle 3304, 55 euron suuruisena. Maksu laskutettiin kolmessa erässä, joiden eräpäivät olivat 15.10, 17.11 ja 15.12.2014. Jos teettämislaskua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, siitä lähetetään yksi maksumuistutus. Jos laskua ei ole maksettu maksumuistutuksessa ilmoitettuun eräpäiväänkään mennessä, se lähetetään ulosottoviranomaisen perittäväksi. Maksu voidaan periä velallisen tulosta tai omaisuudesta. Ulosottomies perii ulosottomaksun.
Tiedot ovat kaupungin sivuilta
Hietasella ei taida olla mitään omaa omaisuutta, paitsi toisten ihmisten omaisuutta, eli mitä hän on varastanut toisilta, esim, polkupyöriä. Tuon kiinteistöoperaation aikana oli kuulemma ollut poliisipartio koko ajan paikalla.- Jarppa7
Jokainen tietää että tuolla nykyisellä kiinteistön omistajalla ei tule kuunapäivänä olemaan kun tuulen huuhtoma perse ja kun on muutenkin vähemmän yhteiskuntakelpoinen joka suhteessa niin siksi pitäisi olla täysi velvoite kiinteistön tuolle lempanneelle entisellä omistajalla hoitaa kustannukset ja nuo kustannukset on vielä pieniä siihen kun alkaa purkutoimenpiteet ja purkujätteen hävitys.Asia mistä minun mielestä pitäisi pitää möykkää ja älämölöä ettei asia painu taka-alalle.
- asdff3
En tiedä mistä kiinteistöstä ja kenestä on kyse, mutta jos ja kun kauppa on tehty, niin uusi omistaja se on vastuussa asioista.
- huru-ukko
No vastuussa on lain mukaan mutta jos myyjä on tiennyt jo myydessään että paska kaatuu varmasti veronmaksajille niin silloin tulee tuo selkärankaisuus ja moraali ja rehellisyys kyseeseen,mutta tulee kellä tulee..Ikävä kyllä bisnes ja moraali ja rehellisyys eivät ole veljiä keskenään.
- Bert Immenitz
No mutta fiksun liikkeen myyjä jokatapauksessa teki. Itse oisin tehnyt saman.
- Dietrich Arbeit
Juu ehdotankin myyjälle Vuoden yrittäjä -palkintoa.
- teppanaa
Joutaapi yhteiskunta kustantaa purkuhommien lisäksi kevyttä multaa ja pastorille sumpit.
- Jormavulli
Juu, kuuluu löytyneen kiinteistön kellarista pakasteena...
Kuinka varma tieto tuo on ja koska oli löydetty?
- Jormavulli
Varmaa faktaa. Löytöpäivä 25.12.2014
Jormavulli kirjoitti:
Varmaa faktaa. Löytöpäivä 25.12.2014
Onhan se faktaa, kun siitä tänään työpaikalla kyselin. Löytöpäiväksi kerrottiin jouluaattoa, mutta ihan sama, aatto tai joulupäivä. Poliisin nauhat näkyivät olevan vielä tänään kellarin ovessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211791
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1241488Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1731320Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1601290- 1481265
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.631078