Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmin huomaan kuinka tyhjä minulle on kristinuskon keskeisin oppi, se että Jeesus olisi sovittanut syntini ristinkuolemalla. Koko ajatus, että joku toinen olisi pitänyt naulita ristiin minun takiani, on luotaantyöntävä ja epäuskottava. Ajatus, että Jumalan poika olisi uhrattu minun tai muiden ihmisten syntien vuoksi, ei vedä minua Jumalan puoleen. - Samalla olen tietoinen siitä, että on kristittyjä, joita juuri nämä asiat puhuttelevat syvästi.
Mutta kuva ristillä kuolevasta Jeesuksesta ei sinällään ole minulle merkityksetön. Viime aikoina siitä on tullut symboli kaikelle sille, mikä maailmassa on tuskallista, epäoikeudenmukaista ja pahaa. Jeesuksen kohtalo oli ehkä pahin mahdollinen, mikä ihmiselle voi tapahtua. En tiedä, onko ihmisiä naulittu ristiin Rooman jälkeen, mutta yhtä hirveitä asioita tapahtuu nytkin. Tänäkin päivänä on heitä, jotka elävät ja kuolevat kärsien yhtä paljon.
Kuva kärsivästä Kristuksesta auttaa minua nykyään suostumaan todellisuuteen silloin kun se on tuskallista. Kuvan viesti minulle on, että elämä on paitsi iloa ja onnea, myös suurinta kuviteltavissa olevaa kipua. Samalla ehkä aavistan jotakin siitä näkymättömästä, joka on kärsimyksen ja kaiken muunkin takana.
Mutta kuva ristillä kuolevasta Jeesuksesta ei sinällään ole minulle merkityksetön. Viime aikoina siitä on tullut symboli kaikelle sille, mikä maailmassa on tuskallista, epäoikeudenmukaista ja pahaa. Jeesuksen kohtalo oli ehkä pahin mahdollinen, mikä ihmiselle voi tapahtua. En tiedä, onko ihmisiä naulittu ristiin Rooman jälkeen, mutta yhtä hirveitä asioita tapahtuu nytkin. Tänäkin päivänä on heitä, jotka elävät ja kuolevat kärsien yhtä paljon.
Kuva kärsivästä Kristuksesta auttaa minua nykyään suostumaan todellisuuteen silloin kun se on tuskallista. Kuvan viesti minulle on, että elämä on paitsi iloa ja onnea, myös suurinta kuviteltavissa olevaa kipua. Samalla ehkä aavistan jotakin siitä näkymättömästä, joka on kärsimyksen ja kaiken muunkin takana.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jokainen etsii sitä Tosiolevaista omalla tavallaan, omaa tietään... -miksikä sitä kutsuttaneenkin... Toiset etsivät Jumalaa, toiset vain Olevaista, jotkut Totuutta, jotkut Tarkoitusta...
Sinulla on aidon ihmisen aidot ajatukset!
Itse aikoinaan kipuilin samankaltaisten kysymyksien kanssa. Olen lopultakin päätynyt kristityksi yhä syvenevässä määrin! Risti on minulle enemmän kuin oppi syntisen ihmisen sovituksesta; se on selitys maailmankaikkeuden kärsimyshistoriaan, se on vapauttava sanoma ihmisenä olemisen tuskassa, sillä olen tullut tietämään ettei ihminen lopultakaan kykene muuttamaan itseään, vielä vähemmän maailman menoa.
Risti antaa selityksen kaikkeen sille, joka haluaa kysyä aidosti ja kuunnellen, mutta tämä on oikeastaan "oppi" joka tulee ihmisen ulkopuolelta ja ehkäpä siksi se tuntuu vastenmieliseltä/luonnottomalta...
tuntuu päinvastoin, että ihminen nimenomaan kykenee muuttamaan itseään ja sitä kautta vaikuttamaan maailman menoon. Ei tosin välttämättä kovin suuriin asioihin, mutta ainakin pieniin ja lähellä oleviin. Tai oikeastaan itseä ei tarvitse muuttaa, sillä itse muuttuu itsestään sen seurauksena, että sen löytää.
Osittain varmasti näin on, kuten sanoit, että ihminen pystyy muuttamaan itseään/ympäristöään "pienissä asioissa".
Mitkä sitten ovat "riittävän pieniä", ollakseen monella tapaa vajavaisen ihmisen muutettavissa?
Itse ajattelisin, että tällaiset ulkonaiseen ja järjen piiriin kuuluvat asiat, kuten työ, yhteiskunnallinen hallitus ja asioitten hoito, opiskelu, itsensä sivistäminen jne.
Mutta jos mennään vähän syvemmälle, niin tulee kysyneeksi, miksei maailma kuitenkaan muutu vaan pahenee, monilla mittareilla tarkasteltuna? Raaistuminen, rikkinäiset ihmissuhteet, lisääntyneet avioerot, pinnallistuminen, itsekkyys...
Niin, näitä kaikkia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ihminen ei ole sivistyneisyydestään huolimatta viisastunut. Näyttää siltä, ettei ihmisrotu jalostu lainkaan henkisessä evoluutiossa, vaan on itsetuhohakuinen. Maailmaa ovat yrittäneet sivistää henkisesti monet jalot hengenmiehet, kuten Sokrates, Freud ja Dalai Lama.
Tämä on minun pessimistis-realistinen näkökantani asiaan! Myös kokemus omasta henkisestä kehityksestä on murentunut tois koetuksissa. Olen tullut siihen vakaumukseen, että ARMO on suurinta viisautta! Että on armahtava Jumala, kaiken yläpuolella joka tajuaa realiteetit, on nähnyt kaiken ihmiskunnan kivun ja on juuri Pojassaan, käsittämättömällä tavalla maailman armahtanut!
Siitä sanotaan Raamatussa, että Jumala on oikeudenmukainen. Emme voi oikeastaan kysyä: "miksi Jumala sallit?" Tai: "Jumala, missä olit?" piispojen tavoin. Ennemmin meidän tulisi kysyä: "Miksi me sallimme?", "Missä ME olimme silloin?"
Keskityn siis siihen, että ihmisestä itsestään löytyy kaikki syy maailman pahuuteen/omaan pahuuteemme. Olemme kaukana täydellisestä hyvyydestä, sillä jos Hyvyys ON, se ei voi olla sellainen, joka jää vajaaksi, vaan sen on oltava täydellinen Hyvyys, olemukseltaan pelkkää hyvää...
Sen tähden jäämme itse alamittaisiksi, emmekä sitä kykene saavuttamaan, parhaimmassakin tapauyksessa vain muutamat ulkonaiseen elämään tulevat asiat voimme saada korjatuksi, muttemme voi muuttua hyviksi, kokemuksemme todistaa sen!
Mutta Oikeudenmukaisuus (=Jumala, kaiken ylläpitäjä) VAATII täydellistä hyvyyttä, koska Hän on itse Hyvä:
"Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." (1.Piet. 1:16)
Mutta tätä me emme ole saavuttaneet, silti Jumala ikäänkuin vaatii "kostoa" -syyllisen on kärsittävä rangaistus koska Jumala itse on hyvä ja pyhä ja vihaa syntiä (=pahuutta). Jumalan VANHURSKAUS vaatii että syyllistä rangaistaan.
ME (=ihmiset) olemme syylliset! Mutta Jumala rakkaudessaan ei tahtonut meille sellaista rangaistusta, vaan otti ITSE päälleen tämän rangaistuksen:
"4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, 5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. 6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. 7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. 8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? (Jesaja 53:4)
Oletko ajatellut tältä kannalta ristiä koskaan, että siinä JUMALA ITSE kantaa ihmiskunnan syyllisyyden? Raamatun mukaanhan Jeesus=Jumala=Pyhä Henki => Kolmiyhteinen Jumala=> Yksi Jumala=> kolme persoonaa.
Jeesuksessa Jumala itse kärsii ihmiskunnalle kuuluvan rangaistuksen, ottaen meiltä pois meidän syntivelkamme, julistaen vapaaksi ihmiskunnan oman verensä tähden, sillä Hänessä synti tuli rangaistuksi=> Jumalan viha täyttyi Kristuksessa!
Näin Jumalan vanhurskaus ei tullut loukatuksi, mitä ei olisi voinut tapahtuakaan sillä Hän on Luoja, Pyhä ja Vanhurskas, me taas olemme luodut ja langenneeseen sukuun kuuluvat.
Meitä Hän rakasti Kristuksessa niin että Hän yhtenä päivänä otti pois koko maailman syntivelan.
Kristus on meidän autuutemme, kirkas Aamunkoi joka toi meille viestin rakastavasta Isästä, välittävästä Luojasta.
Tahdotko uskoa Häneen, Kristukseen?
Minä tahdon
Noiden sinun mainitsemiesi asioiden lisäksihän maailmaa voi muuttaa sillä, miten kohtelee muita. Jokainen paha teko ja sana murentaa jotain itsestä ja toisesta. Jokainen hyvä teko ja sana vahvistaa sekä minua että muita.
Minäkin olen miettinyt sitä, että paraneeko vai paheeko maailma vai pysyykö se ennallaan. Joku viisas on sanonut, että se pysyy ennallaan. Sinusta näyttää, että se pahenee. Jos ajattelet niitä asioita, jotka ovat nykyään paremmin kuin ennen, oletko siltikin sitä mieltä, että vaaka kallistuu pahan puolelle?
se on vähän niin ja näin... jotkut asiat ovat paremmin, toiset huonommin... -tiedä nyt sitten, millä mittapuulla arvosteleekin? En kuitenkaan ainakaan sitä jaksa uskoa että se PAREMPAAN päin olisi menossa noin niinkuin ihmisen luonteen kannalta katsottuna ainakaan.
Se on kyllä totta, että jokainen hyvä tai huono teko jne. muuttaa aina jotain pientä, mutta mistä voimaa hyvän tekemiseen? Tahto minulla siihen on, muttei voimaa sillä jos päivän päätyttyä lasketaan saldot, niin miinuksellehan se ainakin itsellä jää. Mutta tietystihän sitä saa iloita pienistä asioista ja niin pitääkin tehdä! Sekin on ihan elämänmyönteinen asenne. Jotenkin sitä kuitenkin tuntee muukalaisuutta maailmassa silloin jos tahtoo ikäänkuin jonkin hyvän tai paremman/kestävämmän perään huutaa, eikö vain?
Ei ihmisen luonne varmaan muutukaan miksikään. Siinä mielessä olen ajatellut maailman paranevan, että tietoa ja ymmärrystä tulee lisää. Tiede on auttanut paljon (joskin myös tuhonnut). Sitä kautta jotkut ajattelutavat ja asenteet kehittyvät. On enemmän mahdollisuuksia hyvään heille, jotka haluavat niitä käyttää. No, samalla tavalla myös mahdollisuudet pahaan ovat suuremmat.
Tästä ihmisten oman huonouden kokemuksesta olen kirjoittanut täällä ennenkin. Monet sanovat itsestään samaan tapaan kuin sinäkin. Minulle tuollainen huonouden tunne on vieras. Joidenkin päivien päätteeksi voin tuntea itseni epäonnistuneeksi, joskus taas onnistuneeksi. Usein ei ole tarvetta arvioida itseä tällä tavalla. Yleisolotilani on tyytyväisyys, myös itseeni.
Luotatko omiin voimiisi liian vähän? Oletko epärealistinen?
"Luotatko omiin voimiisi liian vähän? Oletko epärealistinen?"
En oikein tiedä, osaanko selittääkään tätä oikein, niinkuin ajattelen, mutta yritetään...
Oikeastaan minullakin perusolotila on varsin tyytyväinen, sekä itseeni ihmisenä, ja useiimiten myös päivän onnistumisen suhteen. Sait varmaan vähän synkän kuvan, kun kuvailin tätä "pessimistis-realismiani"?
Tarkoitan siis että tietty peruslähtökohta ajattelussani sekä yleismaailmallisesti, että yksityisesti on ihmisen kykenemättömyys TODELLISEEN hyvään. Todellisella HYVÄLLÄ ymmärrän täydellistä hyvää, hyvyyttä, sillä se on minulle käsite:
Ajatteles näin: Maailmankaikkeudessa on oltava sekä hyvä, että paha! Tämä on välttämätöntä, sillä näemme sekä hyvyyttä, että pahuutta joka päivä. Ei savua ilman tulta!
Mutta koska on nämä kaksi perusvoimaa (jonka muuten kaikki uskonnot tuntevat), niin ihmisen ongelmaksi jää, miten saavuttaa hyvä ja pyrkiä eroon pahasta.
Hyvä, niinkuin pahakin ovat täysin absoluuttisia voimia, toinen vetää toiseen suuntaan, toinen toiseen ja nämä taistelevat toisiaan vastaan, myös meissä itsessämme!
Hyvän on oltava olemassa ensin, sillä jos todella tutkit pahaa ja sen olemusta mietiskelet, niin mitä se on muuta, kuin Hyvän turmelemista? Ei pahuutta voi olla olemassakaan, jos se ei ole hyvän turmelemista! Siihen perustuu sen koko olemassaolo!
HYVÄ sensijaan on alkuvoima joka ON, kuten Raamattu sanoo: "Minä OLEN Herra, sinun Jumalasi!" Herra sanoi Moosekselle, kun hän kysyi tältä: "kuka sinä olet?" Herra vastasi Moosekselle: "Minä OLEN!" "Minä OLEN se joka minä OLEN!"
Hyvä siis ON olemassa ennenkaikkea ja on kaiken alkuunpaneva voima. Tämä Hyvä (Jumala, Kaikkivaltias) on kaiken muun yläpuolella: "Hän kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat!" -sanoo Raamattu! Hän nostatti maan tomusta ihmisenkin ja alussa kun Jumala katsoi kaikkea, minkä oli luonut, niin "se oli sangen hyvää!"
Kaikki siis mikä on Jumalan luomaa on hyvää. Pahuus syntyi siitä, että tätä hyvää alettiin turmella. Pahuus ei siis OLE! Paholainen ei koskaan kykene sanomaan: "Minä OLEN!" niinkuin Herra Jumala, Kaikkivaltias, maan ja taivaan Luoja.
Ihmisen pahuus on tätä turmeltuneisuutta, erkanemista HYVÄSTÄ , alkuperäisestä => Jumalan yhteydestä! Tämä erkaneminen tapahtui hetkellä, jona paratiisissa rikottiin Jumalan käsky. teko itsessään oli mitätön, mutta tapahtui erkaantuminen, joka oli oleellista, tapahtui siirtyminen pahan puolelle. Jumala oli varoittanut: "sinä päivänä, jona sinä siitä puusta syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman!"
Ja tämä tarkoitaa juuri sitä siirtymistä alkuperäisestä ELÄMÄSTÄ (Hyvyyden suojasta) "olemattoman" helmaan=> kuolevaisuuteen, katoavaisuuteen... Sillä mikä ei pysy Jumalassa, joka ON => se siirtyy kuoleman helmaan joka EI OLE, vaan jonka koko olemassaolo perustuu Hyvän turmelemiseen, Jumalan tahdon vastustamiseen ja hänen olemassaolonsa on riippuvainen Hyvän armollisuudesta, niin paholainenkin on on vain niinkauan kuin Jumala hänen sallii olla.
Mutta nyt Jumala ojentaa meille käsiään Kristuksessa:
" Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen! Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan; kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani, uhraa puutarhoissa ja suitsuttaa tiilikivialttareilla." (Jesaja 65:1)
Viestissäsi on ainakin yksi lause, joka sopii täydellisesti myös minuun: "Ymmärrän syvästi olevani tarkoitettu Jumalan kuvaksi, Jumalan henkilökohtainen luomus, niinkuin kaikki muutkin."
Hyvän ja pahan määritelmät eivät tähän mennessä ole tulleet minulle ajankohtaisiksi. Minulla ei ole niille määritelmiä. Ajattelen asioita tapaus kerrallaan sitä mukaa, kun ne tulevat vastaan: tämä on hyvää tai tämä on pahaa. Molemmista voin sanoa vain esimerkkejä.
Tyytyväisyydestä pitää vielä sanoa sen verran, että ei se ole eikä voi olla jatkuva olotila. Juuri tänään, kun olen tyytyväinen, vain unohtuu tyytyväisyyden katkonaisuus. Elämä on aaltoliikettä, ja sekä aallon huipulla että pohjalla tahtoo unohtua, mitä se vastakkainen tila on. Ajallaan siitä kuitenkin aina muistutetaan.
Kuinka tämä teksti liittyy lestadiolaisuuteen?
POISTETAAN.ESITÄN.
Se liittyy lestadiolaisuuteen siten, että sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on kaikkein olennaisinta koko herätysliikkeessä. Ilman sitä ei olisi lestadiolaisuutta. Viestissäni kuvasin omaa suhdettani tähän sanomaan.
Jeesuksen aikana elämä ei ollut pehmoilua. Esimerkiksi juutalaiset olivat uhranneet eläimiä Jumalalle ja rikoksista rangaistiin usein ankarasti. Ihmiset olivat tottuneet raakuuteen ja verisyyteen. Siksi Jumalan oli vakuutettava ihmiset äärimmäisellä teolla, jotta edes jotkut uskoisivat hänen rakastavan ihmisiä. Niinpä hän tappoi oman poikansa ja samalla itsensä. Miksi tätä kauhistelemaan? Eikö ollut hyvä, että Jeesus tapettiin meidän puolestamme. Eikä menetys ollut edes lopullinen, sillä Jeesus nousi kolmantena päivän kuolleista ja astui sittemmin taivaaseen. Nykyään kristittyjä "vaivaa" tietynlainen puuro ja maito -kulttuuri, jonka piirissä kasvaneita kavahduttaa elämän raadollisuus. Silti Jeesus itse ei pehmoillut. Hänhän heilutti ruoskaakin ajaessaan rahanvaihtajia temppelistä. Toiminnassa ei siis ollut mikään kiiltokuva Jeesus.
En voi pitää ihmisuhria rakkauden osoituksena. Asiaa ei muuta tuo, mitä sanot ihmisten tottumisesta raakuuteen. Kauhistelen sitä, mitä Jeesukselle tapahtui, ja pidän kauhisteluani luonnollisena. En usko, että Jeesus tapettiin minun puolestani, eikä minua auta, vaikka niin olisi tapahtunutkin.
Minusta elämän raadollisuuden kuuluu kavahduttaa. Sinä päivänä, jolloin en enää kavahda, en ole enää ihminen. Uskon myös, että tunteeni ovat samoja kuin Jeesuksella oli. Ei hänkään ollut immuuni kärsimykselle.
Oppi siitä, että Jeesus olisi sovittanut ihmisten synnit ristinkuolemallaan, tuntuu suorastaan pahalta. Tällainen käsityshän ruokkii ihmisten aiheetonta syyllisyyttä ja huonouden tunnetta. "Minun syntini ovat niin suuret, että Jumalan ainoa poika piti kiduttaa kuoliaaksi niiden sovittamiseksi." Harvan ihmisen synnit ovat oikeasti yhteismitallisia Jeesuksen kärsimyksen kanssa.
Liialliset huonouden ja arvottomuuden tunteet tuntuvat olevan todella yleisiä. Vanhoillislestadiolainen kasvatus usein vain lisää tuollaisia tunteita. Ihmisille ei silloin kehity tervettä itsetuntoa.
Onkohan oppi Jeesuksen sovitustyöstä alunperin syntynytkin ihmiskunnan arvottomuuden tunteiden seurauksena. Ainakin ne, jotka haluavat käyttää uskonnollista valtaa, pystyvät käyttämään tätäkin oppia ihmisten nöyrinä pitämiseen.
Tällä sivulla
http://www.pyramus.com/acim/WcompanionC6.htm
on muutamia otteita A Course in Miracles-kirjasta joka selittää ristinkuoleman ilman tuota ihmisten syyttämistä.
"The crucifixion did not establish the Atonement; the resurrection did. Many sincere Christians have misunderstood this. No one who is free of the belief in scarcity could possibly make this mistake. If the crucifixion is seen from an upside-down point of view, it does appear as if God permitted and even encouraged one of His Sons to suffer because he was good. This particularly unfortunate interpretation, which arose out of projection, has led many people to be bitterly afraid of God. (T-3.I.1:2-6)
Persecution frequently results in an attempt to "justify" the terrible misperception that God Himself persecuted His Own Son on behalf of salvation. (T-3.I.2:4)
Can you believe our Father really thinks this way? It is so essential that all such thinking be dispelled that we must be sure that nothing of this kind remains in your mind. I was not "punished" because you were bad. The wholly benign lesson the Atonement teaches is lost if it is tainted with this kind of distortion in any form. (T-3.I.2:8-11)
The "evil" past has nothing to do with God. He did not create it and He does not maintain it. God does not believe in retribution. His Mind does not create that way. He does not hold your "evil" deeds against you. Is it likely that He would hold them against me [Jesus]? (T-3.I.3:2-7)
Sacrifice is a notion totally unknown to God. It arises solely from fear, and frightened people can be vicious. Sacrificing in any way is a violation of my [Jesus'] injunction that you should be merciful even as your Father in Heaven is merciful. It has been hard for many Christians to realize that this applies to themselves. (T-3.I.4:1-4)
I [Jesus] have been correctly referred to as "the lamb of God who taketh away the sins of the world," but those who represent the lamb as blood-stained do not understand the meaning of the symbol. Correctly understood, it is a very simple symbol that speaks of my innocence. The lion and the lamb lying down together symbolize that strength and innocence are not in conflict, but naturally live in peace. (T-3.I.5:1-3)
Innocence is incapable of sacrificing anything, because the innocent mind has everything and strives only to protect its wholeness. It cannot project. (T-3.I.6:1-2)
The innocence of God is the true state of the mind of His Son [each and every one]. In this state your mind knows God, for God is not symbolic; He is Fact. (T-3.I.8:1-2)
The journey [I, Jesus, made] to the cross should be the last "useless journey." Do not dwell upon it, but dismiss it as accomplished. If you can accept it as your own last useless journey, you are also free to join my resurrection. Until you do so your life is indeed wasted. (T-4.IN.3:1-4)
There is a positive interpretation of the crucifixion that is wholly devoid of fear, and therefore wholly benign in what it teaches, if it is properly understood. (T-6.I.1:5)
The crucifixion is nothing more than an extreme example. (T-6.I.2:1)
The real meaning of the crucifixion lies in the apparent intensity of the assault of some of the Sons of God upon another. This, of course, is impossible, and must be fully understood as impossible. Otherwise, I [Jesus] cannot serve as a model for learning. (T-6.I.3:4-6)
Assault can ultimately be made only on the body. There is little doubt that one body can assault another, and can even destroy it. Yet if destruction itself is impossible, anything that is destructible cannot be real. Its destruction, therefore, does not justify anger. To the extent to which you believe that it does, you are accepting false premises and teaching them to others. The message the crucifixion was intended to teach was that it is not necessary to perceive any form of assault in persecution, because you cannot be persecuted. (T-6.I.4:1-6)
You are not asked to be crucified, which was part of my own teaching contribution. You are merely asked to follow my example in the face of much less extreme temptations to misperceive ["persecution"], and not to accept them as false justifications for anger. (T-6.I.6:6-7)
Your resurrection is your reawakening. I [Jesus] am the model for rebirth, but rebirth itself is merely the dawning on your mind of what [Everything in Heaven] is already in it. God placed it there Himself, and so it is true forever. (T-6.I.7:1-3)
I [Jesus] elected, for your sake and mine, to demonstrate that the most outrageous assault, as judged by the ego, does not matter. As the world [of ego] judges these things, but not as God knows them, I was betrayed, abandoned, beaten, torn, and finally killed. It was clear that this was only because of the projection of others onto me, since I had not harmed anyone and had healed many. (T-6.I.9:1-3)
The crucifixion cannot be shared because it is the symbol of projection [by ego], but the resurrection is the symbol of sharing because the reawakening of every Son of God is necessary to enable the Sonship to know its wholeness. Only this is knowledge. The message of the crucifixion is perfectly clear: Teach only love, for that is what you are. (T-6.I.12:all) & (T-6.I.13:all)"