ostin uuden hameen. peilailin peilin edessä. katsoin nuoruuteni palanneen. olen keijujen maassa.
jatkakaa. muttei sitten mitään sopimatonta kiitos.
lumi hiutale
13
375
Vastaukset
- KAKKA
LUMI ON TÄYTTÄ PASKAA VARSINKIN HIUTALEET OVAT HOMOJA
- hulda
patoutumasi tulvahti ilmoille. kirjoita lisää. hulda lukee. kaipaan talvehtivaa kuutamoa.
- hulda
minulle annettiin. nukkuessa se minulta vietiin. haaveiden lailla oletin omistavani hänet. villi viiperin lailla katalasti katosi sumuiseen maailmaan. melkein menetin. kunnes serkkupoika kertoi nähneensä hänet. nippusiteet ja sivuleukkurit taskussa odottelen uuden tapaamisen ajan kohtaa. ei karkaa huldalta hänen lemmittynsä toista kertaa.
- poni
kirkon kylällä nähty havainto samista hulda. terveisin ravitallin tytöt.
- hulda
poni kirjoitti:
kirkon kylällä nähty havainto samista hulda. terveisin ravitallin tytöt.
pinkki päällä, katse ulos. hiutaleet laskeutuvat maahan. jälkeäkään lumessa ei näy. ajatukseni harhailee. aina vain lunta. seinä kello tikittää metronomin tarkkuudella. jotain odotan. katseellani katselen tupla lasien läpi. musiikki taustalla sanelee levottomia sanoja. rytmi ravistelee kaijuttimen kalvoa. kalvo värähtelee elämän merkiksi. dikitaalinen laskin muistuttaa aikaani. cd-levyjä hujan hajan. ilta on tullut. jalkeäkään lumessa ei näy.
- Haltijatarkummi
poni kirjoitti:
kirkon kylällä nähty havainto samista hulda. terveisin ravitallin tytöt.
Onkos nyt ihan varma, että ette ole erehtynee henkilöstä? Joskus 11 vuotta sitten olin kyllä raveissa, mutta siellä oli hevosten sijasta intiaanimaista teknojytkettä, valoja sekä Westbam-yhtyeen "Celebration generationia", "ravers nature remix"-versiosta pidin eniten - Se kuulostaisi veikeeltä soitettuna Turun tuomiokirkon uruilla.-
Nopeempaa kuin joku Mendelssonin häävalssi- Ajattelin joskus kysyä lupaa. Siis soittaa sitä biisiä kirkkouruilla, tietysti Jumalan kunniaksi.
Kyllä sitä kerran olin käymäsä Forssan raveisa ja Ypäjälläkin maneeseilla, mutta olin vain kuskaamasa koulukaveria, joka harrasti ratsastusta. Hänellä oli hevonen nimeltään "Yvette Bell", muistaakseni.
Tänään Rauhankatu 12b:ssä Herra Jeesus paransi kipeän polveni, sekä pidensi oikean jalkani yhtä pitkäksi kuin vasen, joten voi RAVATA paremmin. Täyttä LAUKKAA olen tullut kotiin heppana vain sählymaila nimeltä Jolly, kun sain vahingossa tehdyksi pari maalia - Ei siis mikään Potterin Harri luudan kanssa.
On olemassa semmonen pikaevankeliumi, joka menee näin: "Kaikki maailman pahuus tiivistettiin yhteen pisteeseen (Jeesus ristillä vapaaehtoisena), kolmen pävän kuluttua Isä Jumala herätti Jeesuksen henkiin(käytyään hakemassa ennen vuotta 0 syntyneitä kotiin) ja saatana, (joka varsinkin Intiassa päin riehuu tautien ja nälän muodossa), sai Jumalalta vastauksen: "Tuo punainen valotäplä teidän otsassane EI ole mikään kastimerkki, vaan lasertähtäin!!!!...
Joten Herra sen sanos, että "Nyt sitä läh'tään, silmien välliin saatanaa tähtään." Yökerhosta siis aika siirtyä päiväkerhoon ja kappale "Päivänsäde sekä menninkäinen päättyy sittenkin onnellisesti kaikkien maailman ihmisten kohdalla. POING!!!!! Myös kappaleesta "Haltin häät -"Saana ja Halti, kaikki jotka tota kappaletta on itkenee, saavat toisensa." POINGGGGGGG
Lisäksi Juliet ja Joonatan , nuo tuulet maailman"- kääntyköön se niitten hyväksi, vinkuu tota kuullessaan. POINGG!!!! Ei sitä pysty enää Ladyhawke-leffaa kattomaan itkemättä. Jos mää olisin hyvä haltiatarkummi, tämmöttis mää toivoisin maailman ihmisille, kiittäen JEESUKSEN NIMESSÄ!!!!- Omat tyttöjutut päättys aina surullisesti tai ne oli varattuja joten mää se vaan rustaan salasia rakkaudentunnustuksia Ruissalon rantahiekkaan, riimukirjoituksella. ilman mitään okkultista merkitystä. Tavallinen kirjotuskieli sekin oli ennen ku joku valopää keksi julistaa senkin pannaan...
Menkää hakemaan prinssinne. HOPI HOPI.
Sami S.
- Sami
Keijujen maassa eli myös mies, joka oli menettänyt elämästä sellattia asioita, että hän ei koskaan halunnut kasvaa aikuseks saatika viettää normaalia ihmisten elämää. Helinä keiju käytti nimeä Hulda, ravisutti miehen hereille. Ensin tuli hajanaisia toisistaan erillisiä muistoja, sitten tuli vähitellen se arvomaailma, jonka oli saanut kotoa evääksi kaupunkiin muuttaessa.
Sitten tuli muistikuva ihmisistä kadulla, jotka varastavat ruokansa ,välittävät kamaa ja naisia, joskus melkein ala-ikäisiä, ladattuja pistooleja kaapeissa, ei koskaan rauhallista, valehtelua, epäluottamusta, rahasumma tiettyyn aikaan tai käsi muserretaan, parhaassa tapauksessa jne jne jne...
Sitten tulee mieleen elokuvateatteri. Peter Pan-elokuva. Wendy puhuu juttuja merirosvoille. Rosvot miettivät mielikuvaa oikeista vanhemmista, perheestä, ruoasta, heidän silmänsä ovat kostuneet kyynelvirrasta. Jossain teatterin viimeisessä penkkirivissä, takaoikealla istuu mies joka itkee hillittömästi, kun tuo kohtaus menee.
Merirosvot kuuntelevat Wendyä loputtomiin. Sama juttu tuolla kadulla liikuttaa montaakin yksinäistä puistokemistiä. Tunnen muutaman. Toivottavasti heillä ei ole kylmä. En voi majoittaa kaikkia, vaikka joskus yritin.
Huldalle en suo suukkoa huulille. Sen sijaan menen polvilleni, suutelen hänen kättään kunnioituksesta, häippäsen ja otan sen vastuun mikä minulle kuuluu. Ensin itestäni ja sitten loput. Minä lennän....
Sami.- hulda
missä olet rökälehtinyt. olen ostanut vaateita uusia. korkokenkien jälkiä jättänyt kylän raitille. lukemattomia tiedusteluja vieraissa ovi aukoissa. nyt vain ilman selityksiä putkahtaa ihmisten ilmoille. menneisyytesi ei minulle kuulu. katseeni on meidän tulevaisuuteen. sitä mieltä on myös pastori holopainen. pitkäjänteisyyttä sanoi oltava. olen oleva. noudatan hänen ohjeitaan. huomenna menen ratsastus tunnille. se on uusi harrastukseni.
- Sami
hulda kirjoitti:
missä olet rökälehtinyt. olen ostanut vaateita uusia. korkokenkien jälkiä jättänyt kylän raitille. lukemattomia tiedusteluja vieraissa ovi aukoissa. nyt vain ilman selityksiä putkahtaa ihmisten ilmoille. menneisyytesi ei minulle kuulu. katseeni on meidän tulevaisuuteen. sitä mieltä on myös pastori holopainen. pitkäjänteisyyttä sanoi oltava. olen oleva. noudatan hänen ohjeitaan. huomenna menen ratsastus tunnille. se on uusi harrastukseni.
Kiva kuulla sinusta. Enpä jaksanut kylälle lähteä, koska olen jo käynyt, jopa kahdesti sen 12 vuoden aikana kun Turussa olen asunut. huomenna aikanen herätys ja monta paikkaa mihin pitäisi ehtiä.
Vai heppoja harrastat jousisoittimien lisäksi. Mielenkiintoisen kuuloista. Jos saan kysyä, niin missä käyt ratsastamassa ? Miksi erosit miehestäsi ja miksi olet kirjoittanut mulle vaikka olen ollu niin "viileä"? Vai olet käynyt oikein ovilla. Mun ovesta ei voi erehtyä. Siinä nääs on sellanen printattu F-18 Hornet-kuva ja sen vasemmassa siivessä lukee IN ja oikeassa siivessä RI. Jos tolla perusteella tänne löydät, se on ihme ja tarjoan kyllä kanelipullaa ja teetä.
Alan uskoa jo, että olet nainen etkä jäynää tekevä velmu äijä. Otin muokkausta varten nuo merkityskartat kovalevylle ja pyysin netti-sheriffiä poistamaan kirjoittamani jutut, koska kaksi kolmasosaa sellattis rönsyilyä, että sitä ei julkaista tulevassa omakustanteessa.
Onko nimesi oikeasti Hulda, vai onko se nimimerkki? Jos tää olisi puhelinkeskustelu, se pitäisi varmaan Auriaa pystyssä.
suljen "firman" tältä päivältä ja hyppään petille nukkumaan huutaen "BANZAIIIIIII", mikä tarkoittaa suomeksi, että väsyttää. Öitä.
Sami - hulda ja sami kovakantisiin
Sami kirjoitti:
Kiva kuulla sinusta. Enpä jaksanut kylälle lähteä, koska olen jo käynyt, jopa kahdesti sen 12 vuoden aikana kun Turussa olen asunut. huomenna aikanen herätys ja monta paikkaa mihin pitäisi ehtiä.
Vai heppoja harrastat jousisoittimien lisäksi. Mielenkiintoisen kuuloista. Jos saan kysyä, niin missä käyt ratsastamassa ? Miksi erosit miehestäsi ja miksi olet kirjoittanut mulle vaikka olen ollu niin "viileä"? Vai olet käynyt oikein ovilla. Mun ovesta ei voi erehtyä. Siinä nääs on sellanen printattu F-18 Hornet-kuva ja sen vasemmassa siivessä lukee IN ja oikeassa siivessä RI. Jos tolla perusteella tänne löydät, se on ihme ja tarjoan kyllä kanelipullaa ja teetä.
Alan uskoa jo, että olet nainen etkä jäynää tekevä velmu äijä. Otin muokkausta varten nuo merkityskartat kovalevylle ja pyysin netti-sheriffiä poistamaan kirjoittamani jutut, koska kaksi kolmasosaa sellattis rönsyilyä, että sitä ei julkaista tulevassa omakustanteessa.
Onko nimesi oikeasti Hulda, vai onko se nimimerkki? Jos tää olisi puhelinkeskustelu, se pitäisi varmaan Auriaa pystyssä.
suljen "firman" tältä päivältä ja hyppään petille nukkumaan huutaen "BANZAIIIIIII", mikä tarkoittaa suomeksi, että väsyttää. Öitä.
Samirahan käryä kustantajilta. ylinpänä toistaiseksi. ota yhteyttä. posti merkki rahat taivalkoskelle. muuten korko kengästä päähän.
- Sami S
hulda ja sami kovakantisiin kirjoitti:
rahan käryä kustantajilta. ylinpänä toistaiseksi. ota yhteyttä. posti merkki rahat taivalkoskelle. muuten korko kengästä päähän.
Tiedoksianto Hulda, ensin, että jos tästä tulee joskus kustanne, ensin menee kaikkiaan niistä 17:sta lähisuvun ostamasta nipusta provikkarahat niihin avustuskohteisiin mitä olen päättänyt. Sitten mietitään sitä, kuinka hauskaa meidän onkaan istua sisällä lämpimässä ja naputtaa koneelle, sekä miettiä kun poikia paleltaa pakkasessa tyttöystäviensä lampsiessa bailaamaan.
www.galleria.suomi24.fi/saminen
- hulda
koputan kepillä jäätä. joki on pinta väreilyn lopettanut. suorinta tietä yli. värisen kylmyydestä. laitan kahvin valumaan. päivän lehteä tutkin. päivätanssit keskustassa.kuusamoon menijät pysähtyvät kahville. sieltäkö pupen pojan pojan kaappaan suolaksi elämän salkkariin. sieltä viimeisen myös löysin, karkuun vai vintiö nukkuessani lähti. nippusiteitä, muiden siteiden joukossa pidän. ei lähde kuin kuppa töölostä seuraava. polvien väliin pistän. autuaiden viljelys maiden karttaa näytän.
- hulda
törmä peeskynen oli poissa. paukuttelin käsineitäni toisiinsa. vauvuin muistoloihini. elettyyn aikaani. kesääni elettyyn. kohdattuun kohtalooni menetettyyn. nostin kylmissäni takkini kaulusta. vapaana virtaavan joen muistot kaappasivat, äkkiä sai muistot taasen pauloihini. sanattomasti vain katsoin pääskysen koloa. olin kai ollut huolimaton. käännyin toisin. umpi hanki vastassani. nuoruuden hetki. nykyään aikamoinen retki. päätin nousta törmälle. katselin jalkani jälkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k18810824Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1057583Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t337511Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht47399Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa895779Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525238Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset325009Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk154859Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k62356Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil431770