Kotimaassa matkailu sikakallista

Mikä maksaa

Jos kesällä viettäisi pari viikkoa Suomea kierrellen pääsisi samalla rahalla vaikka kahdeksi viikoksi Lontooseen tai muuhun suurkaupunkiin. Suomessa hotellien hinnat ovat aivan tolkuttomat, etenkin yksin matkustavalla ei ole niihin varaa. Ei ainakaan tavallisella ihmisellä. Ei siis pidä ihmetellä miksi matkailu ei kiinnosta.

Helsinkiläisenä lähtisin mieluusti viikoksi tai kahdeksi Turkuun, Tampereelle, Kuopioon tai Ouluun tutustumaan. Muutkin paikat kiinnosta mutta aivan liian kallista joten joutuu lähtemään ulkomaille.

3

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Norjan matkaaja

      Matkusta Norjaan kahdeksi viikoksi, niin tuntuu Suomikin edulliselta. Miksi muuten pitäisi kahden viikon loman olla kotimaassa halvempi, kuin ulkomailla? Jos hotellihuone maksaa lontoossa saman kuin turussa niin yhtä kalliitahan ne silloin ovat.

      Pikku vinkki muuten lomailuun vuokraa mökki jostain haluamasi kaupungin läheltä. Varsinkin sesonkiajan ulkopuolella ovat edullisia ja sitä on sitten hyvä käyttää tukikohtana ja ajella lähiseuduilla nähtävyyksiä katselemassa.

      • Mikä maksaa

        Joo, todella hyvä idea lähteä jonnekin helvetin Norjaan kahdeksi viikoksi. Siellä kuolisi tylsyyteen, eihän siellä ole mitään tekemistä.

        Lontooseen pitää lentää ja Lontoo on metropoli johon verrattuna Turku on kyläpahanen. Luulisi Turussa hotellien olevan halvempia mutta eivät ole.


    • tttttl

      Mitähän oikein haet lomalta jos vertaa turkua ja lontoota vaihtoehtoina?????? Jos aiot Lontoossa viettää kaksi viikkoa niin että teet muutakin kuin ajat metrolla, kalliiksi tulee. Lontoo ei ole halpa paikka elää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe