Olin kylpylän uimaosaston viimeinen asiakas ja loikoilin porealtaassa uusissa melko paljastavissa bikineissäni. Vallitsi syvä hiljaisuus ja paikalla ei ollut lisäkseni muita kuin nuori mies, hengenpelastaja, joka taitteli pyyhkeitä sivummalla. Päätin lähteä ja nousin altaasta. Lähdin kävelemään kohti pukuhuonetta, kunnes nilkkani taittui ja kaaduin. Mies riensi luokseni.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi.
"Luulisin"
Yhtäkkiä hän tarttui minuun ja alkoi kantaa minua kohti lepotuoleja. Hän laski minut tuoliin ja asetteli pyyhkeen päälleni. Hän alkoi tunnustella nilkkaani. Silmäilin häntä. Hänen paidaton ylävartalonsa oli täydellinen, hyvän vatsalihakset, leveät hartiat, vahvat kädet, salaperäinen hymy.
Hän vilkaisi minuun ja huomasi himoitsevan katseeni. Hänen toinen suupielensä kohosi ja muodosti ovelan hymyn. Mies kurotti kohti vesipulloa ja samalla jalkani osui hänen lihaksikkaaseen rintaansa. Värähdin ja hän huomasi sen.
Hän alkoi hivellä nilkkojani ja sääriäni. Pian sormer korvautuivat suudelmilla, jotka etenivät pitkin jalkojani aina polviini saakka. Suudelmat jäivät paikoilleen ja tunsin hänen sormensa omissani. Hitaasti ne alkoivat hellästi kosketellen vaeltaa pitkin käsivarsiani. Huokaisin. Hän vilkaisi minuun ja veti pyyhkeen pois päältäni. Makasin tuolissa bikineissäni.
Kädet saavuttivat olkapääni ja suudelmat jaloissani loppuivat. Mies siirtyi polvilleen ylleni, mutta ei kuitenkaan istuutunut päälleni tai nojannut minuun. Hän kumartui ja tarttui hellästi päähäni. Hän suuteli minua. Ensin varovasti ja sitten kovemmin. Suudelmat jatkuivat ja kädet siirtyivät kasvoiltani hartioilleni. Ne alkoivat vaeltaa sivellen kohti rintojani. Käsien saavuttaessa rinnat suudelmat siirtyivät kaulalleni.
Hän hiveli rintojani bikinieni päältä ja alkoi hiljalleen puristaa yhä enemmän. hively muuttui hieronnaksi ja toisella kädellä hän tarttui pöydällä olleisiin saksiin. Hän leikkasi bikinieni yläosan pois ja siirsi sivuun. Kädet hieroivat nyt paljaita rintoja, mutta eivät vielä koskettaneet kiihotuksesta kovia nännejäni. Aloin huokailla ja suljin silmäni.
Hänen sormensa alkoivat lähestyä nännejä ja saavuttaessaan nännini ne alkoivat pyöriä hieroen niitä. "Ah" voihkaisin. "Taidat pitää tästä" hän sanoi viettelevästi ja hieroi rintojani yhä vaativammin.
Tunsin pian kielen oikealla rinnallani. Hän hieroi yhä vasenta kädellään, mutta oikeasta käsi oli korvattu kielellä ja käsi silitti vatsaani. Kieli pyöri nännilläni ja otti sen lopulta suuhun. Aloin voihkia. Se tuntui niin hyvältä. Sama toistui toiselle rinnalle, kunnes kädet alkoivat vaeltaa alaspäin pitkin vatsaa. Kun ne saavuttivat lantioni, ne siirtyivät reisilleni. Hellästi sivellen kädet levittivät reiteni auki ja siirtyivät kohti bikinien peittämää alapäätäni.
Sormet hivelivät alapäätäni bikinien läpi. "Aah" voihkaisin. Se tuntui uskomattoman hyvältä. Samassa hänen sormensa luiskahtivat bikinieni sisään ja alkoivat silittää häpyhuuliani. Hän tarttui toisella kädellään saksiin ja leikkasi bikinini pois. Alapääni oli nyt paljaana hänen edessään. Hän levitti häpyhuuliani ja kosketti klitoristani. Hän koski sitä yhä uudelleen ja uudelleen kuin täpyttäen sitä. Se tuntui ihanalta.
"Mmm aah, ala lopeta" voihkin nautinnossani.
"En toki, mutta ensin on tehtävä pieni puhdistus", hän sanoi ja otti sormensa pois.
Hän tarttui vesipulloon ja valutti jonkun verran vettä. Vesi valui pitkin vaginaani. Hän levitti sitä sormillaan, mutta pian tunsin kielen. Mies pyöritteli kieltään ympäri alapäätäni ja klitoristani. Aloin voihkia yhä enemmän. "Aaah.. mmmh" Hengitykseni nopeutui. Hän pyöritti kieltään klitoriksellani.
Pian tunsin taas sormen, mutta tällä kertaa se meni sisääni. Se alkoi tehdä edestakaista liikettä. "Aaah.. aah.. mmhm uuh" Vartaloni alkoi myötäillä miehen liikkeitä ja tunsin lähestyväni huippuani. Se tuntui taivaalliselta. "AAAAAHH" suorastaan huusin.
Kroppani taipui kaarelle ja hyvän tunteen aalto kulki läpi kehoni. Olin hengästynyt, mutta onnellinen. Se oli tuntunut uskomattoman hyvältä. Makasin alastomana lepotuolissa. Mies nosti pyyhkeen ja asetteli sen päälleni. Hän suuteli minua viimeisen kerran ja lähti.
Kuuma hengenpelastaja ja upea orgasmi
ihanaaaaa
1
3925
Vastaukset
- xxleevixx
en tieda onko toi sopivaa mutta jos se tuntu hyvalta nii sama se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude24115198Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237099Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826537Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1746218Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451690Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251666