Usein kuulee, että onnelliset vanhemmat ovat lapsenkin etu. Eivätkö nämä "suuret filosofit" todellakaan ymmärrä, että tämä se vasta itsekkyyttä on? Toki on tilanteita, joissa ero on välttämätön, esim. jos toinen vanhemmista on alkoholisti/narkkari, väkivaltainen tai muuten vain moniongelmainen, jolloin lapsen henkeä ja terveyttä tosiaankin uhataan. Puhun tilanteista, joissa vanhemmat eivät syystä tai toisesta tule toimeen keskenään.
Usien sanotaan, että lapsi kyllä sopeutuu tilanteeseen. Niin sopeutuukin, mutta tilanteen pakosta kun ei muutakaan vaihtoehtoa anneta. Eroperheen lapsi saa kaksi katkeraa vanhempaa, mahdollisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen ja "kaksoiselämän" kahden perheen välissä. Mikäs näistä nyt onkaan lapsen edun mukaista?
Myöntäkää nyt erovanhemmat, ettei se ero ole kenenkään edun mukaista, paitsi vanhempien itsekkyyttä.
Usien sanotaan, että lapsi kyllä sopeutuu tilanteeseen. Niin sopeutuukin, mutta tilanteen pakosta kun ei muutakaan vaihtoehtoa anneta. Eroperheen lapsi saa kaksi katkeraa vanhempaa, mahdollisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen ja "kaksoiselämän" kahden perheen välissä. Mikäs näistä nyt onkaan lapsen edun mukaista?
Myöntäkää nyt erovanhemmat, ettei se ero ole kenenkään edun mukaista, paitsi vanhempien itsekkyyttä.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Miksi kuvittelet ja yleistät näitä marginaali ryhmiä ? Suurin osa eronneista on aivan normaaleja eikä uusperheet ulkoisesti poikkea ydinperheistä mitenkään !
Eiköhä lastenkin etu ole että sinä menisit hoitoon ja antaisit lapse sijaisperheseen ihan turvataksesi lasten normaalin ja henkisen kehityksen.
Lissu yrittää taas ärsyttää ihmisiä ja saada heidät kritisoimaan. Mitä enemmän ärsyttää ja saa vastauksia sitä enemmän lissu saa tyydytystä. Onneksi me normaalit ihmiset saadaan tyydytys ihan muista asioista, mutta sairautensa kullakin.
Käännetään asia näin; Erittäin amsentunut puoliso, ei tee muuta kuin kulje patsaana ympäri kämppää. Välillä ehkä kommentoi lapselel jotain. Toinen puoliso väsynyt pyörittämään arkea yksin. Kumpikaan ei ymmärrä/halua hakea apua suhteelle. Kumpikin on väsyneitä. Arki on hankala pyörittää. Kaikki kärsii, joka päivittäiset rutiinit. Lapsi pitäis viedä tarhaan, mutta toinen ei jaksa. Lääkkeet loppu. Toisella pitäis olla jo töissä, jotta ei tuu potkuja..
No ehkä se lapsi voi tämän päivän jäädä kotiin.. niin ku suurimmat osat päivistä.. Onhan se toinen puoliso kotona. Vaikka onkin omissa maailmoissaan.. masentunut.. Ei pidä lapselle seuraa, kun ei oikeastaan muuhun kykene kun makaamaan sängyssä..
Kyllä sitä kauheasti haluttaisi leikkiä pikkuisen kanssa, kun se kädestä nykii ja vieressä itsee. Haluaa läheisyyttä ja seuraa.. Mutta eikö se nyt ymmärrä, että ei kykene. Mieli ei ole kunnossa..
Niin.. onhan esimerkiksi tuollainen kasvuympäristö lapselle erittäin kannustava ja perusoikeuksia tukeva.
Ja sinun mielestä se, että vanhemmilla on asiat kunnossa, ei ole mitään merkistystä.
no, en edes viitsi lähteä sen syvemmin kommentoimaan asiaa. Koska kuuroille korville menisis sekin.
Itse en voisi olla niin julma, että hylkäisin masentuneen puolisoni.
Kuka on mitään hylkäämisestä puhunutkaan? vaan lapsen hyvinvoinnista.
Niin kuin alkuviestissäni mainitsin moniongelmaiset puolisot (myös mieleltään sairastuneet) ovat ihan eri asia kuin kaksi fyysisesti ja henkisesti tervettä henkilöä, jotka päättävät erota, kun eivät toimeen keskenään tule.
Toki vanhemmat voivat pitää tärkeänä sitä, että heillä on asiat hyvin, mutta silloin ei todellakaan lähdetä piiloutumaan "lapsen hyvinvoinnin" taakse, vaan ihan rehellisesti myönnetään, että omaa hyvinvointia sillä erolla tavoitellaan.
Onko lapsella asiat hyvin, jos vanhemmat eivät voi sietää toisiaan? Huutavat toisilleen tai pahimmassa tapauksessa käyvät toisiinsa kiinni? Onko se lapsen edun mukaista? Ei.
Onko lapsen edunmukaista kasvaa kylmässä ja tunteettomassa perheessä, jossa ei näytetä rakkautta, hellyyttä eikä kiintymystä mahdollisest iei edes puhuta toisilleen, nukutaan erillisissä sängyissä? Tällaisen kuvanko halutaan lapsille antaa, mitä on kahden aikuisen ihmisen parisuhde ja millainen on rakastava ja välittävä perhe?
MIelestäni ei. Mielestäni lapsi, joka kasvaa tuollaisessa ympäristössä voisi saada parempaakin.
Olen todella monta kertaa seurannut perheitä, joissa vanhemmat ovat keskenään erinäisistä syistä ajautuneet välirikkoon ja eronneet vedoten "lapsen hyvinvointiin ja etuun". En edes jaksa muistaa, montakohan tuntia olen kuunnellut katkerien exien valituksia niistä ihan "hirveistä" ex-puolisoista ja heikentyneestä taloudellisesta tilanteesta. Tämäkös sitä lapsen etua ja hyvinvointia tukee?
Tai sitten aikuiset voisivat ratkoa niitä erimielisyyksiään sellaisilla tavoilla, joita lapsi ei huomaa. Ihan varmasti minunkin vanhemmilla on erimielisyyksiä ja riitoja pitkä avioliiton aikana ollut, mutta ne on aina ratkottu piilossa lapsilta suljettujen ovien takana.
Kuten totesin tuolla myöhemmässäkin viestissä, itse taas en ole koskaan törmännyt elämäni aikana pariskuntaan, joka olisi eronnut vedoten kyseiseen "lapsen etuun". Yleensä se lapsen etu on se yksi liikkeelle sysäävä tekijä sen itse alkuperäisen ongelman suhteen..
Päin vastoin, enemmän olen kuullut näitä "pakko pysyä yhdessä, lapsen parhaaksi".. ja sitten ollaan on-off suhteessa vuosia. Asutaan yhdessä, asutaan erillään, on muita ja on taas oma. Molemmilla.
Onko sekään sitten fiksua..
Lapsi kun ei todellakaan hyvin pitkään ymmärrä vanhempien rakkaustouduista kauheasti. On meidän perhe ja meidän sisäiset välit, mutta miksi se isä/äiti onkin muutamana iltana pidempään "töissä" ei lasta hetkauta. Jos vanhemmat käyttäytyvät lapsen seurassa normaalisti, niin ei hän välttämättä edes tiedä tai osaa epäillä, mitä he sitten muuna aikana tekevät.
kaikille tämä ei toimi. Ja kyllä myös omat vanhempani ovat kokeneet eron lapsuuteni aikana, lisäksi riitoja ja tappeluita. Myös väkivaltaa. Eivät silti ikinä eronneet. vaikka jo lapsena kysyin äidiltä miksi, ksoka itseä pelotti ja suretti useana yönä mennä itkien nukkumaan.
Että niin. on näitäkin.
Lapsi ymmärtää halaamiset, koskettelut ja toisen huomioon ottamisen. Lapsi huomaa hyvmyn toisen huulilla, nauramiset. Lapsi huomaa, kun vanhempi on onnellinen.
Ihan takuulla huomaa, mutta mikä estää vanhempaa halaamasta ja koskettelemasta lasta ja puolisoaan lapsen nähden, vaikkei se suhde ihan ongelmaton olisi?
Et ole tainnut oikeatsi tuntea pariskuntaa, joilla on mennyt sukset ristiin ?:D ainakaan kun tuollaista edes ihmettelet.
Siinä vaiheessa heitä ei kiinnosta edes katsoa toisiaan saati väkipakolla esittämään, että toinen vielä merkkaisi mitään.
Ja nyt puhun siitä, kun se päätös erosta on jo molempien mielissä tehty. Se, että ongelmia ei saada selvitettyä tavalla eikä toisella. Tia halua/tahtoa selvittämiseen ei ole.
Silloin on kohtuutonta vaatio entiseltä puolisolta väkipakolla mitään kiintymyksen osoituksia tai halailua. Se on itselle valehtelemista ja yleensä vaan aiheuttaa lisää jännitettä ja ahdistusta pariskunnan välille jos koko arki menee lapselle esittämiseen.
Valitettavasti lähipiirissäni on monta eronnutta pariskuntaa, joilla on lapsia. On myös niitä pariskuntia, jotka ymmärtävät lapsen todellisen edun ja vaikka kuinka sukset menisivät ristiin, niin siltikin hampaat enemmän tai vähemmän irvessä vedetään sitä kulissiliittoa. Yritetään pitää edes neutraaleja perhesuhteita, vaikka todellisuudessa tekee pahaa katsoa toista. Parempaa katsottavaa haetaan muualta, mutta saman katon alla eletään ja pyritään tulla toimeen, ettei lapsen tarvitse kärsiä eroperheen ongelmista.
Varmasti on vaikeaa pitää kulisseja yllä lapselle päivittäin. Helppohan ratkaisu se ero on, kun taas kulissien ylläpito vaikeampaa. Noh, kaikki valitsevat oman tien; joku vain helpot alamäet, toinen vaikeammat ylämäet asettaen lapsensa edun oman edelle.
Tästä voidaan olla kahtaa eri mieltä. Tapauskohtaisesti voi olla kulissien ylläpitäminen helpompaa, toisaalta toisessa tapauksessa taas ero ja eteen päin jatkaminen on helpompaa. Mutta asiaa ei pitäisi lähteä käsittelemään isltä kantilta "mikä on helpompaa" vaan mikä on paras vaihtoehto.
Tästäkin voidaan olla kahtaa eri mieltä. Enkä kyllä sanoisi huonoksi vanhemmiksi erovanhempia, jotka haluavat säästää itsensä ja lapsensa perheen sisäisiltä ongelmilta ja hakea helpotusta erosta ja toivoa parempaan elämään kaikille..
Enkä kyllä näe huonoina vanhempina niitäkään, jotka päättävät psyä yhdessä, vaikak sitten uhraamalla itsensä.
Ei, se ei ole se pointti, eroaako vai ei, vaan pointti on se, että tekeekö oikeian ratkaisun juuri heidän omassa tilanteessaan.
Se on kehittävää ajattelua ja toimintaa, jolloin pystyy käsittelemään asiaa omasta lähtökosdasta, perheensä lähtökohdasta eikä se, että tekee niin kuin normit tai joidenkin ihmisten yleinen mielipide sanoo.
Se on melko kummallista, kuinka yleensä ne ongelmat loppuu, kun pariskunta eroaa ja usein tullaan myös henkilöinä paremmin toimeen. Josta hyötyy kaikki.
Joskus taas käy niin, että ero ei olisikaan molempien yhteinen tahhto, mutta joka toisen osapuolen mielestä syystä tai toisesta on väistämätön, saattaa aiheuttaa niitä lisäongelmia. Toisinsanoen ongelmien luonne muuttuu.
Mutta se, mitä kukin yksilönä kestää, fysisesti ja psyykkisesti, on jotain, mihin sinä tai minä emme voi ottaa kantaa.
Just meillä oli näin ei ne vanhempamme kauheesti toisiaan rakastanut, mutta tulivat toimeen, mutta meitä lapsia ne molemmat rakastivat eikä meiltä koskaan mitään puuttunut, eikä meitä mukuloita kiinostanut heidän suhteensa mitenkään, kunhan "palvelu"pelitti ja meistä pidettiin huolta.
Eikä sillon viis- kuusikymmentä luvulla ainakaan maalla mittään pussailtu ja halattu ainakaan lasten nähden, äiti kylläkin halasi ja pussasi meitä lapsia ja isä otti syliin.
Isän kuoleman jälkeen äidin kanssa keskusteltiin kaikkea ja äiti kertoi, että kun hän meni aikoinaan isän kanssa naimisiin sodan jälkeen, niin ei sillon niin kauheesti rakastuttu kunhan oli sopiva ja kiltti mies niin se riitti.
Mikä sinun mielestäsi on se paras vaihtoehto?
Juu meikä teki näin, elettiin sitä kulissia niin kauan,siis noin 5v, kun nuorimmainen oli 18v ja vanhempi läksi opiskeleen toiselle paikkakunnalle, no siihen mennessä saatiin kämppä maksettua ja ex maksoi mut ulos talosta ja ostin oman eron jälkeen ja silti kerkesin elää railakasta sinkkuaikaa ja vihdoin löysin tai se tuli eteen se oikea ja nyt olen ollut aviossa jo 6v
Exän kaa tullaan hyvin toimeen ja sekin jo aviossa, kumpikaan ei ole katkera, meillä oli aikamme.
Molemmat lapsemme hyvissä ammateissa pääkaupunkiseudulla ja myös nykymieheni lapset yhtä lukuunottamatta jo maailmalla, tämä mieheni tytär kohta 18v lukiolainen ja hakee lukion jälkeen myös pääkaupunki seudulle opiskeleen.
Eivät ne mitään marginaaleja ole vaan todella totuus on, että erot pitäisi käsitellä ja syyt selvittää.
Mikä on eron todellinen syy, ei suinkaan se mitä kerrotte, se on käsittelemättä ja sanomatta ääneen itselle.
Lapsi on erojen myötä pakon edessä ja monesti myös muistuttaa siitä ajasta entisestä monella tapaa, joten hän ei juuri saa mitään vanhemmiltaan eron jälkeen.
Mikä se eron syvällisin syy on, onko se sitä, että omat unelmat eivät toteudu, ne on helppoa iskeä puolison syyksi tai jopa lastenkin syyksi. Kun jokainen ymmärtäisi, että unelmia on ja pitääkin, mutta vain murto-osa voi niistä koskaan toteuta.
Eletäänkö liikaa ulkoisten paineiden ehdoilla ja siihen ei olel varaa, ahdistamaanhan se alkaa.
Entä sitten se seksuaalisuus, onko se rakkautta, totuus on että ei ja kun ihminen tämän asian oivaltaa, silloin tasapainottuu elämä paljon. Seksuaalisuus kuuluu kuuluu elämään ja sen tarkoitus on suvunjatkaminen, ei todellakaan perhe-elämä elä seksillä. Kyllä perheen elämä pitää olla yhdessäolon ihanuutta, jossa asioista puhutaan, tehdään ja suunnitellaan yhdessä. Ja tähän kuuluu ne hankitut lapset kiinteästi mukaan.
Kun sinä eronnut äiti tai isä elät nyt siinä uussuhteessa, istupa pyrstöllesi ja katso, älä puhu mitään. Katso sitä uutta kumppaniaasi, miten hän toimii ja määräilee ja mitä puhuu. Katso niitä pieniä edellisien liiton lapsiasi ja mieti, miten olet heitä kohdellut erosi jälkeen ja jopa ennen eroa ja mieti mitä tuo uusi kumppanisi on sinulle lapsistasi puhunut.
Mieti myös muita tekemisiäsi, viekö kaverit mennessään, vai pystyisitkö sanomaan ei edes joskus siitä syystä, että näkisit lastesi kanssa olemisen tärkeämmäksi.
Mieti, mitä tuo uusi suhde on sinulle antanut, oletko tasapainottunut vai huudatko lapsillesi, oletko väsynyt edelleenkin.
Olen joidenkin uusperheiden elämää joutunut näkemään ja minusta se ei oel oikein hyvältä näyttänyt, koko ajan ollaan varuillaan ja helposti suututaan.
Miten varuillaan lapset joutuvatkaan olemaan. Sitten nuo lapset, he saattavat olla levottomia ja kiukutella paljonkin jos uskaltavat, tämä koetaan liian usein rankaksi. Mielestäni lapset yrittävät tuolla tavoin näyttää, että heidän on paha olla ja silloin pitäisi sitä aikaa olla vieläkin enemmän lasten kanssa oleiluun, tekemiseen näyttää olevan päinvastaista, heille huudetaan, heidät jätetään yksin kotiin ja lähdetään etsimään onnea muualta, vaikka se olisi juuri siinä lasten kanssa kotona olossa, jossa harrastukset laitettaisiin minimiin ja enemmän oltaisiin lapsen kanssa kotona.
Minusta koti on sellainen paikka, jossa pitää viihtyä, sinne on hyvä tulla ja olla ja kun pistää oven kiinni tule valtaisa turvaisa olotila. Sieltä ei halua iltaisin minnekään, silloin koti on turvapaikka.
Ne työn murheet sun muut on pitää siellä sen kodin oven ulkopuolella, sinne ei tule päästää kulutushulluutta eikä kavereiden määräysvaltaa.
Kyllä tämän alottajan kuvaukkset on niitä marginaali porukkaa kun suurin osa eronneista uusperheellisistä toimiin niin kuin ydinperhe eikä todellakaan eroa ydinperheestä mitenkään.
En muuten puhunut mitään perheen toiminnasta, vaan eron todellisten syiden piilottamisesta "lapsen edun" taakse.
Melko kummallista, kukakohan näin on tehnyt? En taida tietää yhtäkään eronnutta pasikuntaa, joka olisi eron syyn piilottanut "lapsen edun taakse".. Kyllä ainakin minun lähipiirissäni aina on tiedetty selkeästi mistä ero johtuu ja syynä ei koskaan ole ollut lapsen etu. Ei lapsen etu on vain yksi indikaattrille sille päätökselle, joka tehdään muista syistä.
daisyh sinä olet sokea, ajattelet luultavasti vain itseäsi, et ketään muuta.
Kerroit tulleesi vahvaksi, siis kivikovaksi kaikelle inhimilliselle ja siltähän nuo tekstisi näyttävätkin. Kivikova ihminen ei todellakaan pysty näkemään lastensa tilannetta vaan aina vain määrää ja kaiken itselleen vaatii.
Tämä on juuri se asia, joka pitäisi saada pois, ero tekee ihmisistä hirviöitä.
Jokaisen tulisi käydä terapiassa ja ainakin silloin kun perheessä on lapsia, Varmasti sinunkin vanhempasi näkevät muutoksesi ja eivät ole varmasti myöskään ilahtuneita vai oletko hylännyt heidätkin samassa yhteydessä.
On todella järkyttää jälkeä.
Tämä kaupallinen yhteiskunta tekee ensin ihmisistä sätkynukkeja, jotka riutuvat rahan puutteen ja noiden median antamien hullutusten mukaan marssiessa.
On vain hullua ajatella esim. tätä selfie kuvien ottelua, joita sitten levitellään vaikka minne ja odotetaan kavereilta kehuja. Moni kehuu aivan aiheettomasti, onhan mautonta itseään esitellä ja levitellä tietojaan.
Siinä sitä sitten aletaan etsiä myös kumppania, joka monta kertaa päivässä kehuu, ihmettelen että työnantajat eivät jo poista tätä mahdollisuutta työntekijöitään, sillä työaika menee kaikkeen hulluteen ja kansa maksaa kaikista entistä enemmän.
Lapset, ne unohtuvat kaiken tuon taakse, ja niitä tehdäänkin milloin kenenkin kanssa, kaikkien pitäisi otattaa lapsesta jo testit, onko edes oma, kun naiset hilluvat kapakoissa palapain pinnoin myymässä itseään.
Eivät miehet näitä hupakoita rakasta, kunhan ottavat tarjotun, mutta oma mies tuskin ilahtuu noista juoksuista.
En kyllä koe olevani sokea. Mutta en kyllä myttää heti ihmisten päätöksiä toimia tietyllä tavalla vain sen takia, kun yksi ihminen kokee sen parhaaksi tavaksi.
Minulla on ehkä naiivi usko ihmisiin ja siihen, että edes jotkut kykenevät tekemään "oikeita valintoja" jotka eivät aina ole lokeroitu juuri tähän yhteen tiettyyn malliin.
Mutta niin se taitaa olla, aina jso halutaan saada uutta ja prempaan iakaiseksi eikä vaan juttua paikailleen toimimaan samoissa toimintamalleissa, jotka eivät välttämättä tilanteesta riippuen edes toimisi.
Ja vahva ja kivikova ovat edelleen eri asioita. En ole tunteeton enkä myöskään sydämetön. Suoraan sanottuna sinun jytkkä mustamaalaamisesi pelkästään sen suhteen että olen puhunut asioista asioina, loukkaa tietyllä tavalla. Luulin, että asioista puhuminen, ilman leimoja, olisi mahdollista kahden ajatuksiaan vaihtavan ihmisen välillä. Valitettavasti olin nähtävästi väärässä.
Se, että olen ehkä elämäni aikana nähnyt ja kokenut sinun komenksista poikkeavia tilanteita, eroja ja parisuhteita, ei tarkoita sitä,m että ne olisivat yhtään eri tavalla väärin tai outoja. Ne ovat vain sinun kokemuksestasi poikkeavia. Näin ollen en näe mitään syytä, että sinä, asiasta tietämätön voisit suoranaisesti sanoa, mikä on ollut oikein ja mikä väärin. Rehellisesti, olen onnellinen että et tunne minua ihmisenä, koska et uskoisikaan, kuinka paljon tukea, myötätuntoa, lohtua ja ymmärrystä olen näiden vuosien aikan näyttänyt. Enkä pelkästään eronneille ihmisille, vaan myös erolapsille, alkoholisti perheen lapsille, meilenterveyspotilaiden lapsille ja vaikka kenelle.
Näin ollen siis myös hyväksyn sinun näkemyksesi, en kylläkään yhtenä ainoana oikeana parhaimpana ratkaisuna ja vastauksena, mutta yhtenä mielipiteenä.
Ja toivon, että muutkin ihmiset ympäri maailma pystyvät ajattelemaan ja näkemään asioita sen laatikon ulkopuolelta. Kokonaisuutena. Syyt ja seuraukset. Lopputulos... Tunteet ja motiivit. Tahto ja tarve..
Kaikkinensa, ilman että puututaan vain yhteen ainoaan lankaan. Mitä sitten tapahtuu, kun se lanka loppuu?
Mistä näitä häiriköitä tänne oikein ilmaantuu aina vaan, tää yks "älykkö" sotkee kaikkien jutut. Ei enää kunnon keskustelua kun tämmönen "omasta mielestä fiksua" tekstiä suoltava däysi, pilaa.. ei vaan jaksa..
Kyllä täällä on ihan toinen häirikkö kuin tämä sinun däisy. Ihan hyviä kommentteja minun mielestä nimimerkiltä däisyh tulee.
Ajatellaan tosiaan toisinpäin: lapseni äiti halusi mennä uuden miehen matkaan, enkä tietenkään voinut sitä estää.
Nyt siis mielestäsi en saisi olla onnellinen ja minun pitäisi varmaankin tehdä kaikkeni, että myös lapseni äiti olisi onneton. Vai?
Eikö kuitenkin kannata sopeutua tilanteeseen ja olla onnellinen kaikesta huolimatta, ja antaa muiden olla myös?
Voi ei!!!
Lukemani tekstit nostaa yhtä jos toista mieleeni!
Olen erittäin tyytyväinen erooni ja kävin todella syvästi läpi miksi haluan erota.
Sen jälkeen voimavarani on riittäneet paremmin uuden elämän luomiseen lapsille kuin itsellenikin.
Sanotaankin että kun vanhemmat voi hyvin niin lapset voi hyvin.TOTTA TOTTA!!
Erosta liki 20v. Uusperheellinen olen ollut liki 17v.
Sanoisin että onnistunut uusperhe.
Paljon puhutaan uusperheiden ongelmista ja ilmiöistä. EIKÄ SUOTTA!
Minua itseäni askarruttaa ydinperheet??
Suorastaan ahdistaa katsella läheistä perhettä. Isä,äiti 3 lasta ja pari hauvaa.
Lapset 8,10 ja murrosikäinen.
VANHEMMILLA HARRASTUKSIA KASAPÄIN ja siihen painetaan pitkää duunipäivää. Toisella vielä vuorotyö!
HALOO miksi ei pysähdytä sinne perhe-iltoja viettämään säännöllisesti?? Näin meillä tehtiin UUSPERHEESSÄ!
Lapset likaisia,koti likainen ja kaksi pienintä sanoo tädille että ei äidillä ja isällä ole koskaan aikaa. Hiljaisia hiirulaisia raasut.
Sitten perheen äiti tässä vielä kehuskeli että he miehensä kanssa aloittavat uuden harrastuksen ja se tietää et LAPSET joutuu entistä enemmän tulemaan toimeen itsenäisesti!!
SÄÄLITTÄVÄÄ EIKÖ VAAN?? Onko tämä siis tänä päivänä sen parempi kui se uusperhe?Tämä ilmiö kun ei ole vain yksi perhe tapaus vaan näitä piisaa ja on piisannut aina.