Kuuntelin kerran radio-ohjelman, jossa muistaakseni tuli esille tutkimustietoa siitä, että parikymmentä vuotta vanha p.uretaani eriste ei enää toimi siinä tarkoituksessa kuin se on laitettu. Miten on? Entä onko ko materiaali esim. Ruotsissa käyttökiellossa? Työkavereitten kanssa on joskus kinasteltu tämän materiaalin käytöstä ikkunakarmien kiinnityksessä. Itse luin kerran ohjeet (ja eräs työnantaja edellytti myös tekemään niin), että ovien ja ikkunoiden karmeja kiinnittäessä täytyy uretaani laittaa sisältä päin karmin puoleen väliin kun ensin on sullottu ulkoa päin samoin puoleenväliin sitä tarkoitusta varten oleva eristevilla tai pellavanauha. Onko tämä ohje oikea?
Polyuretaani
Walther Horses
1615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kuuntelin kerran radio-ohjelman, jossa muistaakseni tuli esille tutkimustietoa siitä, että parikymmentä vuotta vanha p.uretaani eriste ei enää toimi siinä tarkoituksessa kuin se on laitettu. Miten on?"
Riippuu käyttökohteesta. Todellisuudessa tuo juttu voi olla ihan potaskaa.
"Entä onko ko materiaali esim. Ruotsissa käyttökiellossa?"
En ole kullut moisesta. En usko. Koetan muistaa tsekata kun käyn Haparannalla.
"Itse luin kerran ohjeet (ja eräs työnantaja edellytti myös tekemään niin), että ovien ja ikkunoiden karmeja kiinnittäessä täytyy uretaani laittaa sisältä päin karmin puoleen väliin kun ensin on sullottu ulkoa päin samoin puoleenväliin sitä tarkoitusta varten oleva eristevilla tai pellavanauha. Onko tämä ohje oikea?"
Mielestäni tuo on oikea tapa. Myös valvojani mielestä. Harva niin viitsii tehdä, tuskin kukaan.
Uretaani ei hengitä. Näin ollen jos ikkunan karmin ulkopinnassa on tiivis maalipinta ja uretaani kattaa koko karmin ja seinän välisen tilan, ikkunakarmin kuivuminen estyy.
Käytännössä ei suurtakaan merkitystä. Luultavasti kaikki laitamme energiatalouden vuoksi uudet ikkunat ennen kuin karmit lahoaa.