Masennus ja läski

Älä vain käytä

Kun elämä lyö kunnolla päähän ja kaikki kaatuu niskaan, eikä jaksa enää ja hakee apua, on ainoa vaihtoehto lääkäriltä mielialalääkkeet. Parissa vuodessa elämänsä normaalipainoisena ollut hyväkuntoinen ihminen lihoo lääkkeistä 40kg (aineenvaihdunta pysähtyy) ja samalla lääkkeet vievät kyvyn suoriutua mistään enää henkisesti ja fyysisesti. Toimeliaasta ihmisestä tulee apaattinen sohvaperuna ja lääkäri tuputtaa lisää ja lisää lääkkeitä.Itsetunto on mennyttä ja työelämään ei ole paluuta Ihminen havahtuu ja päättää luopua lääkkeistä. On kuitenkin jo syntynyt riippuvuus ja mm. nukkuminen on lähes mahdotonta. Liikkumisen aloittaminen on vaikeaa, kun housut eivät pysy jalassa ilman henkseleitä (läskimaha), missään liikuntapaikassa ei voi kuvitellakaan riisuvansa pukuhuoneessa muiden katseiden edessä, hapenottokyky on huono ja liikkuminen tosi raskasta. Normaalipainoinen voi miettiä millaista on liikkua, jos selkäänsä heittää 40kg:n säkin liikunnan ajaksi.
Varoitan: vaikka olisit kuinka lopussa huoliesi myötä, älä ala käyttää mielialalääkkeitä: silloin elämäsi on aivan lopussa ja selvityminen jaloillesi käy lähes mahdottomaksi.

7

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinhän se on

      Myös kun huolien painosta stressi käy ylivoimaiseksi, on apuna ainoastaan mielialalääkkeet ja "masennus"diagnoosi. Uupua ei voi ilman tuonkaltaista diagnoosia ja lääkitystä, vaikka elämäntilanne olisi millainen.

    • neljäs ryhmäläinen

      Näinhän tämä kuvio aikalailla menee. Monet työkyvyttömyyseläkkeet ovat saaneet alkunsa masennus- ja muiden psyykelääkkeiden vuoksi.

      Osa meistä on varmaan tyytyväisiä tuohon kohtaloon, yhteiskunta holhoaa ja helppoa rahaa kilahtaa tilille kerran kuussa. Siinä sivussa saa vielä mahdolliset psykoterapiat.

    • 14+13

      Itsekin olen tässä lihonut ainakin 10 kiloa muutamassa kuukaudessa vaikka olen käyttänyt mirtazapinia vain satunnaisesti unilääkkeenä. Pitäis varmaan heittää nuo lääkkeet menemään ja olla sitten vaikka nukkumatta ja alkaa kuntoilemaan. Kauheaa tuollainen lihominen kun menee itsetunto lopullisesti eikä enää kestä katsoa itseään peilistä.

      • 14+13

        Sitten vielä se että ei enää mahdu vanhoihin vaatteisiin vaan pitää mennä ostamaan isompia vaatteita.


    • varo lääkkeitä

      Ja kun massa kasvaa xxl- kokoon naisella, ei vaatteita enää saa. Kaupoissa koot loppuvat xl-kokoon. Vaihtoehdoiksi ei jää kuin ne harvat säkit joita löytyy, housuiksi ei löydy mitään muuta kuin jotkut karmeat collegehousut. Ja niinpä lääkkeistä läskiintynyt jämähtää kotiin, kun ei kehtaa ovesta ulos mennä.

    • t435

      Ja limpparit pois ruokavaliosta, niin painosi laskee. Itselläni Levozin & Venlafaxin eivät ole lisänneet painoa. Masennus mennyt arvosta 50 arvoon 9.

    • Näin en liho enää

      En syö karkkeja, sipsejä, limppareita, hamppareita, ranskalaisia, alkoholia enkä muutakaan roskaruokaa. Päivittäinen ruokani sisältää n. 250g lihaa, 100g parsakaalia, porkkanan tai mandariinin, kaksi ruisleipää juustolla, lasi maitoa kahvimaito. Kun syön näin, niin paino ei enää nouse, vaan pysyy nipin napin paikoillaan. Jos mitään muuta lisään, nousee paino heti. Lääkkeet ovat seisauttaneen aineenvaihdunnan.
      Laihtumiseen tämä ruokavalio ei tosiaankaan riitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      152
      2864
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      279
      2550
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      39
      1544
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1222
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      319
      946
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe