Mikä hemmetin vatipää ajelee tuolla kylillä vanhalla, tummalla sierralla kylkimyyryä jatkuvasti?? Vauhti on kova ja liiraa siksakkia joka tiellä, joku nuori pojan kloppi se näkyy olevan, mutta ei järjen häiventäkään päässä, kun pieniä lapsiaki kulkee tien reunassa ja kaahaa kuin mielipuoli!!
Sierran kuski
Kauhulla kattelen
841909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Hän on yksi hieman vajaaälyinen tuleva rekkamies. Ilmeisesti katsonut liikaa Ken Blockin videoita youtubesta ja nyt luulee pystyvänsä samoihin suorituksiin sillä ruosteisella sierrallaan. Kortti pois tuommoisilta ja kotiin ajamaan vaikka autoradalla rallia. Mitenköhän sitten käy kun hän päättää kokeilla isolla kuorma-autolla luisun heittoa? Siinä jää kaikki henkilöautoa pienemmät asiat alle!
Huolestunutmersukuski minun mielestän sudinpolttaminen on kivannäköistä ja kavereiden kanssa aina pyöränsatulalta ihaillaan tätä sierrasankaria. Ps.oot homo
Olen kuullut, että tällä samaisella sierrakuskilla on harvinainen umpinaisen persereiän syndrooma. Ehkä tämä paskan nouseminen aivoihin aiheuttaa tällaista käytöstä. Toinen vaihtoehto voi olla myös se, että hänellä peräkontissa pikkupoikia jotka hän yrittää saada tajuttomaksi rallin ajamisella joka taas helpottaa aktia heidän kanssaan.
Vaan eipähän ole ainut "kylkimyyryssä" ajava kuski sierrakuljettaja. Olen myös huolestunut sinun ajotaidoista huolestunut mersukuski joka ajoit paskaksi tämän kyseisen sierran takapuskurin.
Jokunen kuukausi taaksepäin näin tummansinisen mersun ja ford sierran martinniemmessä. Kummatkin ajoivat törkeää ylinopeutta ja sivuluisissa menivät. Kummankin ajoneuvon rekisterinumerot ja kuskien nimet ovat selvillä ja asiasta ilmoitettu poliisille.
Husse on paras ja se keulii ohi sierrasta ja meessusta... vumvum
Sinä senkin homo
Olen myös huomannut saman kuskin... Olin käyttämässä suloista koiraani lenkillä. yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta alkoi kuulua korviasärkevää auton mörinää jolloin havahduin katsomaan taakseni. Kauhukseni huomasin että ford sierra tulee peräeellä minua kohti.. Onneksi reflexini toimi ja kerkesin hypätä juuri ja juuri sierran perän edestä pois! En kerennyt nähdä kuskista muuta kuin suuret korvat ja dimexin työasun..
Onhan sitä jo siinäkin ! Jaxuhali
Sama sierra kuski ajaa päissään martinniemessä
Eläpä valehtele :D kuljettaja on täysin alkoholia vastaan kuulo puheiden mukaan!
Itsekkin sierra kuskina ymmärrän kuinka mukavaa on vetää luisua kylällä mutta tällä minun naapurillani ei ole mitää järkeä siinä touhussa terveisin M.L
Veä sinä M.L vittu päähä
Vitun kusiluikki pelle
Pojalle antaa jölpeeniä perseeseen nii oppii olemaa
Pojalle antaa jölpeeniä perseeseen nii oppii olemaa
Olin itsekkin iltakävelyllä kotoa karattuani ja etsimmässä oravia tai kissoja haukuttavaksi näin tämän sierran ja kerkesin juuri ja juuri. Säikähdettyäni kakkasin vahingossa lumelle.
Jumalan rauhaa ja hyvää joulun odotusta! Ps. olen kyseisen sierran kuljeta :D
Kuski uhkasi tunkea kävyn persereikääni jos paljastan hänen nimensä.. Olen tukalassa tilanteessa.. Auttakaa..
On sun annukassa ollu isompiakin objektejakin kuin käpy joten antaa tulla vaan...
Jos sinun käpyäsi ei lasketa oi oravaiseni niin ei minun anaalireijässä ei ole käynyt mitään suurta
KO.... NIS.... Olet paljastettu
Mikä vitun kusli
Aina nuita sierra klubilaisia saa hävetä!
Löysä kullinen siipimutteri
Aja sinä vaan ananastukka isis autolla.
Varmaa miu syy...
Jos minulta kysytää niin rahtarit on parhaita js megaforce
Sinulta ei kysytä
Terveisin kusli vaan
Vitu siera kuskit aina luisuttelemassa
Voimia!!
no huhhuh
gfag
Kiitti "opel kusli" kun kusit mun muroihin.
Ottasko joku amis lommoo?
Otin yhteyttä poliisiin
On tämä saatana tyämaa
Soitin vanhemmille
Jaha tänne taas pesiytynyt joku häiriintynyt penikkatautia sairastava yksilö esittämään suuria viisauksiaan. Luuleeko että vitsikästä. Paa pentu säkki päähän.
Voisiko tämän poistaa ikävää luettavaa
Isot kassit on taakka
Täynnä pentuja tämä chatti. Pitäis viiä saunantaakse ja pistää anukseen
.
Mieki soitin meijän koiralle. Oli aikas vihanen.
Tämä sierra kuskihan on varmasti ainoa haukiputaan kylillä joka vetää luisua, menee ripa eellä joka mutkassa ja miks ei suorallakin :) kukaan muuhan ei tee tätä kyseistä hommaa varsinkaan viikonloppuisin :)
Panen sua mun jölpeenillä persauksee
Siitähän sinä yksinäinenuros 57v pitäisit
Pakko myöntää et ei voi ku nauraa taas näille kukkahattu tädeille ja sedille täällä ku on taas semmonen valituksen aihe :D poliisiakin tämä luisuttaminen kiinnostaa niin ....... Pojat on poikia
Takavetoiset autot pitäisi kieltää ja kaikkiin autoihin sähköinen käsijarru.. Missä päivi räsänen kun sitä tarvitaan.. Omat lapsenikin 12v ja 15v ovat meinanneet perjantain illan humalatilassa jäädä tämän tumman sierran alle.
Ootko ihan pöljä nimimerkillä "huolettaa" ? Päästät humalaiset lapsesi ulos? Sellaiset pietään sisällä ja annetaan lisää lääkettä pahaanmieleen.
Syyllinen on roni kerkelä
Nuorille kuuluu opettaa alkoholin käyttöä heti murrosiässä..
Jaakko suorsa
Onko tämä jaakko suorsa sama henkilö joka haistelee pikkupoikien satuloita ?
Olenhan minä t.jaakko suorsa
Mie veikhan että tämän keskustelun aloittaja on niin kateellinen ko. Sierrakuskille koska omistaa itse imurifordin jossa ei toimi käysytin. Ostas pyörän ni ois ainaki takavetonen
Haukipudas..myötähäpeän tunne tästä tulee.Onneksi on kasko autossa,mahtaako sierrassa?jos kolahtaa.jatkan siis vuokra autolla ja sierra jää siihen.
Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään!! Ja käykää poriseen sille kuskille itelleen elkääkä täälä vikiskö :D
Olen myös nähnyt tumman sierran kaahailevan kuin mikäkin hullu!! Minulla on 7 lasta kouluiässä ja kulkevat matkan kävellen ja pyöräillen Haukiputaalla. Millon jäävät kyseisen sierran alle pelottaa!! Onneksi Taivaan Isä heitä suojelee. Jos joskus hänet nään ja saan kiinni niin laitan kyllä pojan soittamaan omille vanhemmille, taitaa tulla itku sitten!
Juu mikäkin 21 lapsen yh äitinä kävin juttelemassa tälle nuorelle luisuttelijalle. Hän käytti minua ajelulla ja hyvin meni sierra poikittain. Käykää toki muutkin kysymässä jos käyttäisi pikku lenkin vetämässä!
mua pelottaa kun mulla on 12 lasta haukiputaan koulussa,
ja kukaan ei tiedä että olen niiden isä
Ei muuta kuin rekkari ylös ja soitto poliisille, niin loppuu pojan leuhotukset!!!
Kyllä se on iha hyvä et pojat vetävät vähän kylykimyyryä! Siinähän sitä oppii ajamaan!
saiskohan naapurin sierraa lainaan?
Vittuako kävelette mun mökkitiellä
Tässä ketjussa muutamia tosi oivaltavasti heitettyjä huumoripläjäyksiä! Vanhaa muoria naurattaa niin että vedet silmistä tippuu...
Saattaa kohta Sierran DOHC-moottorista mennä nokkaketjun laahaimet paskaksi, jos kovin revittelee. Varsinkin jos rajotinta vasten painetaan menemään. Sitten jako hyppää ja männät osuu venttiileihin, sitten tulee itku ja ajot loppuu.
Ehdotankin vaihtamaan Sierran W124:seen Mersuun, se on kuningaspeli ajaa luisussa, ja niin helevetin luja kampe. Myös tenava, eli w201 kelpaa hyvin. Koneeksi 2.3 tai 2.6, sopivasti tehoa ja kulutusta.
Niin vielä semmonen asia, että siirtykää ajelemaan syrjemmille kylille (jokikylään yms.) ja äläkää rällätkö sitä samaa pätkää koko ajan. Mutta kohtahan pääsee jäälle ajamaan, jos sää suosii.
höpöhöpö
Siis mitä vittuuu
Haukiputaallahan tuntuu asuvan asiallisia ja hienoja ihmisiä. Ainakin vastaajien kommenteista päätellen. Automerkit, kirosanat ja oikeinkirjoitus on ainakin hallinnassa. Kerrassaan fiksua porukkaa. Hyvää Joulua vaan sinne Puttaalle!
Jjfdfyy
5/5 vaikka paskaa onkin.
Ne vitun rönttä paskat on niin nähty
Voi hurjaa kun kattelee täältä ulkomaasta,ompas sinne Haukiputaalle tullut vitipäiden keskittymä.No hyvä jotta muu maa saa olla rauhassa.
Onhan se mukavaa kun nää "vitipäät" saa äänensä kuuluville ja tahallaan kiusaavat kukka-hattu tätejä ja setiä..Heillä itsellään on todella hauskaa kun saavat kirjoitella tänne.
¨Nämä meidän kylän nuoret on hiukan poikkeavia ja yrittäkää naapurikuntalaiset kestää ja toivokaa ettei sierran toimintasäde yletä kovin pitkälle.
Ei läheskään kaikki lapsukaiset ole näin tyhmiä kuin täällä näyttäisi olevan,kun otanta on niin pieni.
Kyllä se järki tavoittaa nämä kaikki pennut joskus ja tiedä vaikka jotakin pientä jäisi muistiinkin kun moititaan kaahailusta ja siitä että päälleajo on kuolemantuottamus ja siitä voi saada häkkiä,eikä saa edes sierraa mukaan muurien sisälle.
Eivät tunnu nämä Sierran ja Mersun kuskit olevan ainoita kaahareita Puttaalla-jospa ikä tekisi tehtävänsä heidän kohdallaan! Yksi jo ukottunut "luupää" kahaa sinisellä Volvolla, niin että oman terveyden vuoksi on parempi vaihtaa tien toiselle puolelle-jos ehtiipi!!! Tämä herra se on oikein kolarien kunkku, joten kannattaa varoa!!!
Sinä senkin kakkapylly Sierramies sietäisit hävetä. Lopeta se siksakin vetely pitkin kyliä niinkuin olisi jo. Nykyään tämä kaheli ajaa vanhalla valkoisella Saabin röntällä jossa on laittomia rekka-auton valoja. Kerran kun olin seolla pelikonetta pimputtelemassa eläkepäivieni kuluksi niin näin kuinka hän pyöräytti ritari ässä käännöksen saabin läjällä ja lähti renkaat ulvoen pihasta. Siinä vaiheessa minulla valahti pillumehut ja paska housuun joten lähdin rollaattorillani kotia vaihtamaan pöksyt.
Taasko saamme häntä pelätä!!??!?!?!
Valitettavasti näin on....
Mahtannoo olla melekone shöymies tämä kusli
On se vaan joo melkonen kusti
Mihin ovat nämä Haukiputaan kaaharit luikkineet? Nykyään kylällä vallitsee rauha...
Vitun maalaisapinat autoinensa
se on sun äpäräpoika?
Kyseinen reikäpää kuski kaahaa nykyään tummalla v70 volvolla. Ajo vieläkin vastuutonta. Päivisin ajaa kasettiautoa katiskalle. Ajan kysymys milloin isompi vahinko sattuu.