Positiivisyyttä pintaan,vaikka sielu märkänis

Seurattuani palstan antia,kaikki ikävät asiat kasataan saitille ja niitä aletaan paisutella.
Meille kaikille toi Messiaan syntyminen ei kolahda,mutta turha jäädä tuleen makaamaan.
Me sotaajan lapset sainmme tuta sen,ja vahvuus löytyi,tietenkin,taistelevista maamme puolustajista,mutta myös he vahvat naiset kotirintamaalla olivat myös osa Suomen puolustuslinjaa.

Aloiteellisuus ei vahvinta alaani,mutta ketjun kuljettaminen,on todella haasteellista,katsotaan syntyiskö tästä mitään ama

8

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reipas Rituliini todella:D Ihan oikein on ylläpitää positiivisuutta.
      Oletkin ihailtavalla tavalla ollut aloitteellinen viime aikoina. Itse en ole ehtinyt kuin käväistä lukemassa ajoittain, vaikka kaipaankin osallistumista.
      On ollut kakenlaista selvitettävää, tänään viimeksi olen jahdannut energiatodistusta sähkönkulutuksen osalta tähän huoneustooni. Selvisihän se, isännöitsijän kanssa selvitellessä.

      Aamulla nukuin liikaa, enkä ennättänyt terv.keskukseen ajallani, piti poistattaa pari tikkiä jalastani, johon oli taas tullut uusi ihomuutos. No,...sain uuden ajan maanantaina, ja senjälkeen lähete Allergiasair. Hesaan uuden vuoden jälkeen.

      Kaikenlaista myynti ja joulutouhujen lisäksi :D Mielialassa ei sinänsä mitään hämminkiä ole, kun vaan saan langat pidettyä käsissäni.
      Maanantaina tuleekin tyttäreni muutamaksi päiväksi joulunviettoon kanssani, ja välipäivinä tehdään sitten yhdessä hommia.

      Iloista ketjun jatkoa, jouluisin terveisin!

      • Kiitos sini-sirkku,me vain jaksetaan olla positiiviä,sinä teit ratkaisusi ja minä keväänmällä.Huomioin ton ikähaarukan ja että nyt täytyy tehdä sille muuttovietille jotain.
        Kiitos olet aina ollut kannustava, osapuoli en minäkään ilkeä omasta tahdostani,olosuhteet ovat vain edenneet vauhdilla.
        Kiitos kannustuksesta ja täysillä tyrskyjä päin,sanoi minulle erittäin rakas ihminen aikoinaan ama


    • Minä en tuohon messiaaniseen menoon suostu enkä sovi.

      Taustana ajatuksilleni kerron, kuinka jo lapsena oli mieliin iskostettu synti-käsitys. Tuskin osasin edes lukea kun tiesin, että syntinen joutuu helvetin ikuiseen tuleen poltettavaksi. Tuomio siis koski kaikkia, myös pienimpiä. Jos olisin kotipihallani pudottanut vaikka leipäpalan kädestäni vahingossa, olisin siis ollut tuollaisen rangaistuksen kohteena.

      Myöhemmin on kyllä selvinnyt, että suuremmatkin synnit voi saada anteeksi.

      Jeesuksen taustalla on neitseellinen syntymä. "sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta jne. Tiettävästi kukaan papeista ei usko tuohon mahdollisuuteen.

      Itse epäiln kyllä Jooseppia, joka oli kihloissa Marian kanssa. Tosin minun on tekniikan ihmisenä ymmärrettävä, että Pyhän Hengen livahtaminen Marian peiton alle, olisi ollut paljon huomaamattomampaa.

      • Todella meitä tutkittu tieto kuljettaa,mutta jos silloin jo spermapankki olis ollut todeliisuutta niin mikä ettei neitseellinenkin olis olis ollut mahdollista,anteeksi vain tosiasiat amalle ahdollisia.

        Solubiologia aukeaa,ei etäinen kerronta,että jotain tähtitieteellillstä tapahtui paimenille,he eivät silloin tietäneet,että maapallo pyörii ja se tähti jota lähtivät seuraamaan johti pisteestä A pisteeseen B ja senjälkeen Herodes otti vallan ja kuinka ollakaan,meillä Jouluevankeliumi vailla vertaa.


      • rituliini_38 kirjoitti:

        Todella meitä tutkittu tieto kuljettaa,mutta jos silloin jo spermapankki olis ollut todeliisuutta niin mikä ettei neitseellinenkin olis olis ollut mahdollista,anteeksi vain tosiasiat amalle ahdollisia.

        Solubiologia aukeaa,ei etäinen kerronta,että jotain tähtitieteellillstä tapahtui paimenille,he eivät silloin tietäneet,että maapallo pyörii ja se tähti jota lähtivät seuraamaan johti pisteestä A pisteeseen B ja senjälkeen Herodes otti vallan ja kuinka ollakaan,meillä Jouluevankeliumi vailla vertaa.

        Hei RITU -liity facebuukiin ja tule seniori sivustolle ja mummit sivulle ja minun sivulle.
        Siellä olemme omalla nimellä ja kasvoilla,en koskaan ole huomannut minkäänlaista nahistelua.....
        Olisin kiitollinen,kun tulisit sinä olet Helmi kijoittajien joukossa,nimeni saat jos
        nyt olet ketjulla niin kerron.
        Toivon sinulle Hyvää ja Rauhaisaa Joulua!



        Myös Kaikille Hyvää Joulua!


    • kaapo h

      Aivan oikein! Elämässä pitää nähdä myönteistä.

      Meikäläinenkin on nähnyt kerrassan kielteisinä nuo silloin tällöin esiintyvät musiikkilinkkiketjut, ne kun eivät suinkaan sisällä musiikki joka ainoan iloksi ("Musiikkia iloksemme").

      Ei tarvitse muuta kuin muuttaa ketjun nimi muotoon Musiikkia ilokseni(siis -NI), niin johan ovat asiat kohdallaan.

      Jokainen musiikkikappale on musiikkia sanoman lähettäjän iloksi, mutta ei välttämättä muiden iloksi. Joku voi pitää hanurinsoitosta ja polkasta, kuten tämän kirjoittaja , joku muu voi inhota molempia.

    • emme kiitos

      niin mutta pidättekö sosialismista? hakkaatteko useinkin puolisoanne?

    • att2

      Olen aina positiivinen, täänään 20141222.

      Historia on se mitä sanot, mutta kuinka on historiasi totuus raamatussa???


      Tiede tutkii ja julkaisee sen mitä kirkko ei halua 2014 on hyvin pieni aika historiassa.

      Ehkä olisi aika ennen kuolemaa kaikille tietää totuus jeesuksesta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4493
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3268
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2720
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2587
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe