Olen 23v mies, vuosikausia kärsinyt masennuksesta ja nykyisin täysin syrjäytynyt ja erakoitunut. Taustalla vuosikausia kestänyt koulukiusaaminen ja kaverittomuus joka aiheuttanut sen etten halua olla enää missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
"Apua" on monta kertaa koitettu hakea, sitä koskaan kuitenkaan saamatta. Julkisella puolella toiminta on niin älyttömän hidasta että tilanne ehtii vain pahentumaan. Kun vihdoin odottelun jälkeen saa ajan varattua, sekin on joskus kuukauden päästä. Ja nämä terapiakäynnit yms. yhtä tyhjän kanssa. Minua ei kiinnosta alkaa muistelemaan jotain vuosikausia vanhoja asioita jotka eivät vaikuta nykyaikaan mitenkään. Enkä myöskään näitä työntekijöiden tekopyhää ja veemäistä asennetta. Sitten saa seuraavan ajan joskus kuukauden päästä ja sitä rataa. Ja resepti kouraan ja lääkkeetkin lähinnä vain pahentaa tilannetta.
Työkkärin yms. suunnalta tottakai ollaan kokoajan patistamassa opiskelemaan tai töihin. Opiskelupaikkaa en ole kertaakaan saanut kun kyvyilläni ja todistuksillani ei meinaa päästä mihinkään. Työn saaminen vielä vaikeampaa ilman mitään työkokemusta, osaamista tai sosiaalisia taitoja. Sitten tungetaan pakolla vastenmieliseen työkokeiluun jotka aina ovat keskeytyneet mielenterveysongelmieni pahennuttua.
Sairauslomaa ei myönnetä kuin korkeintaan lyhyeksi aikaa joskus. Työkyvyttömyyseläke tuntuu olevan ainoa järkevä vaihtoehto niin loppuisi tämä jatkuva hiillostaminen joka suunnalta ja muu paska. Mutta miten sinne eläkkeelle mahtaa edes päästä, julkisen terveydenhoidon puolelta ei varmaan mitenkään. Ja kun yksityiselle ei ole varaa mennä.
"Apua" on monta kertaa koitettu hakea, sitä koskaan kuitenkaan saamatta. Julkisella puolella toiminta on niin älyttömän hidasta että tilanne ehtii vain pahentumaan. Kun vihdoin odottelun jälkeen saa ajan varattua, sekin on joskus kuukauden päästä. Ja nämä terapiakäynnit yms. yhtä tyhjän kanssa. Minua ei kiinnosta alkaa muistelemaan jotain vuosikausia vanhoja asioita jotka eivät vaikuta nykyaikaan mitenkään. Enkä myöskään näitä työntekijöiden tekopyhää ja veemäistä asennetta. Sitten saa seuraavan ajan joskus kuukauden päästä ja sitä rataa. Ja resepti kouraan ja lääkkeetkin lähinnä vain pahentaa tilannetta.
Työkkärin yms. suunnalta tottakai ollaan kokoajan patistamassa opiskelemaan tai töihin. Opiskelupaikkaa en ole kertaakaan saanut kun kyvyilläni ja todistuksillani ei meinaa päästä mihinkään. Työn saaminen vielä vaikeampaa ilman mitään työkokemusta, osaamista tai sosiaalisia taitoja. Sitten tungetaan pakolla vastenmieliseen työkokeiluun jotka aina ovat keskeytyneet mielenterveysongelmieni pahennuttua.
Sairauslomaa ei myönnetä kuin korkeintaan lyhyeksi aikaa joskus. Työkyvyttömyyseläke tuntuu olevan ainoa järkevä vaihtoehto niin loppuisi tämä jatkuva hiillostaminen joka suunnalta ja muu paska. Mutta miten sinne eläkkeelle mahtaa edes päästä, julkisen terveydenhoidon puolelta ei varmaan mitenkään. Ja kun yksityiselle ei ole varaa mennä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olisipa meidän kaupungissa. Juuri luin paikallisuutisista, että TE-keskus ja sosiaalitoimi kartoittavat yhdessä kaikki 18- 63-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät tehden heille terveys- ja kuntotarkastelun ja sitten r turhaan työelämän kirjoissa ja työnhakijoina olevat henkilöt saavat eläkepaperit.
Missä paikallisuutisiaa tuollaista on?
pelkkä masennus ei riitä tarvii olla jokin muukin sairaus rinnalla eläkkeeseen
Mikä olisi hyvä sairaus? Tosin tosta omasta tilanteesta voisi masennuksen rinnalle ottaa sosiaalisten tilanteiden pelon, ahdistuneisuuden ja ehkä jotain post-traumaattisia oireita. Tosin en tiedä onko nuo edes itsenäisiä sairauksia vai pelkkiä masennusoireita.
Totuus nyt kuitenkin on se ettei työelämästä tule mitään eikä kukaan hyödy näistä väkisin tuputetuista työkokeilusekoiluista yms. turhuuksista.
Minulla en ole päässyt pysyvälle eläkkeelle vaikka on muitakin psyykkisiä sairauksia masennuksen lisäksi että näin.
Viihdyn yksin. Ihmisten seurassa on vastenmielistä ja ihmiset muutenkin ärsyttävät minua. Silti tämä ylisosiaalinen yhteiskunta väkisin koittaa tunkea kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin jotka suoraan sanottuna vituttavat niin helvetisti. On se kumma ettei ihminen saa olla rauhassa jos tahtoo.
Sen olen jo nähnyt millaisia paskoja ihmiset on, ei kiinnosta olla niiden kanssa enää missään tekemisissä. Eikä tässä ylisosiaalisessa yhteiskunnassa mitään itsenäistäkään työtä enää ole tarjolla.
Pääsääntöisesti aikalailla noin minäkin koen elämän vaikka joskus sitä kaipaa seuraakin.
Sosialisoimiseen pakottaminen on kyllä perseestä.
Ei eläkkeelle tuosta noin vain pääse, on kuntoutustuet ja terapiat. Masennus on kyllä semmoinen, että jos on tarpeeksi vakava niin saattavat uskoakin, mutta ahdistuneille ja sosiaalisista peloista kärsiville vaan sanotaan että menkää töihin ja harjoitteluihin - kyllä se siitä!
aloittajalle...kuinka rankka sairaushistoria sinulla on, oletko ollut esimerkiksi osastohoidossa? Onko terapiaan pääsemättömyyden syynä liian heikko psyykkinen kunto? Masennuksen perusteella ja nuorena on vaikea päästä eläkkeelle, vaikka kuinka tietäisi ettei kykene täyspäiväiseen työntekoon.
300 päivää sairaslomalla ja siitä kuntoutustuelle eli saikkea saiken perään niin kauan et tulee päivät täyteen. Mä aloitin ihan 3vk sairaslomalla ja siitä on seilattu kuntsarille 3 vuotta sitten. En oo siis kohta neljään vuoteen tehnyt mitään. Koitin mä töitä omaehtoisesti mut se meni reisille. 3kk työsuhteen takia nukuin 4kk 20 tuntia päivässä ja vietin pari viikkoa suljetulla. Kokonaisuudessaan meni 7kk toipua työkokeilusta edes johonkin kuosiin. Mulla riittää toiminnaksi kotityöt, liikuntaharrastus ja ikkunasta tuijottelu. Siitä uuvun sopivasti. Mitään muutoksia en siedä rutiinissa. Ja minä kun olen OUTO!! Niin minua vaan aina kaikki kuvaavat. Myös ystäväni ja nykyinen puolisoni. Onneksi hänkin on mt ongelmainen ja pitää oudosta. En minä sopeudu. En edes tiedä mikä minussa on outoa. Parempi olla yhteiskunnasta sivussa.
Olen kanssa 23v mies ja tismalleen samassa tilanteessa. Tuntuu että tämä jää meikäläisen viimeiseksi jouluksi. En aio kitua enää seuraavaan jouluun asti ja tilanteestani ei tunnu olevan ulospääsyä. Kun ihminen on syrjäytynyt niin paljon kuin minä, paluuta normaaliin elämään ei enää tunnu olevan.
Eläkehakemukseen täytyy omin sanoin sanoin kuvata kuinka sairaus/vamma hankaloittaa arjessa pärjäämistä ja kuinka se ehdottomasti estää sen että työnteosta tulisi jotain.
On muuten haasteellinen kohta täyttää tilanteessa jossa toimintakyky lähes nolla. Mun oli vaikeuksia hahmottaa edes kunnon lauseita. Joku kuvaileminen oli järjettömän työlästä. Sain sitten kuitenkin jotenkin selvitettyä etten pysty potilastyöhön, että asun vanhempieni valvovien silmien alla omassa asunnossani tosin, mutta äiti oli kanssani jopa viikkoja 24/7 etten joutunut osastolle. Teki ruokaa, pesi pyykit ja huolehti lapsestani. Itse lähinnä kiersin ympyrää pakonomaisesti tai istuin tuijottamassa seinää. Miten ihmeessä sellaiset saa haettua mitään apua joita ei hoideta koko ajan? Sossuko niiden lomakkeet täyttää? Ei mun sossulla ollut ainakaan hajuakaan mun työnkuvasta tai miten pärjään kotioloissa.
Hakeudu ammatilliseen kuntoutukseen. Aloitetaan kuntoutus- ja/ tai työkykyselvityksellä. Kysyä lekuriltasi, Kelasta tai viime kädessä työkkäitistä, jossa pitäisi olla omat palvelut vajaakuntoisille.
Työkyvyttömyyseläkkelle ei ole oikeasti helppoa päästä. Se on pitkä prosessi ja jos on nuori, se on vielä pidempi. Ne jotka täällä selvittävät saaneensa eläkkeen helposti ovat yleensä olleet psykoottisia yms.
Käytkö oikeasti psykoterapiassa, vain vain depressiohoitajan pakeilla?
Kun hoitoa ja kuntoutusta ei ole, eikä työkkärin ammttitaito riitä mihinkään.
Miksi työnantajat ottaisivat puolikuntoisia, kun terveitäkin on työttömänä?
Ammatillisen kuntoutuksen kautta voi päästä opiskelmaan tuetusta jotainh ammattia joka voisi sopia terveudentilallesi paremmin.