Halpaa heroiinia...

..keväällä markkinoilla. radiouutisissa ilmoitettiin afganistanissa olevan tulossa kaikkien aikojen oopiumsato. tämä johtanee heroiinin hinnan laskuun ja saatavuuteen.
sadosta suurin osa menee vientiin.

olisikohan aika ennakoida tilanne ja tehdä jonkinlaisia toimia tulevien aikojen varalle.

valtio voisi tietysti diskriminoida kannabiksen ja keskittää poliisit ja tullimiehet heroiinitulvan pysäyttämiseksi.

valtio voisi myös eu:ssa ottaa asian tapetille ja vaatia yhteistyötä koko eu:n voimin:
joko sotilaallinen ennakoiva isku viljelyksille (israel tuhosi irakilaisen ydinvoimalan kansallisen turvallisuuden nimissä)(usa iski virallisesti afganistaniin ja irakiin vastaavin syin)

tai laatia kunnollinen avustuspaketti, jolla oopiumin viljelijät saadaan kasvattelemaan jotain muuta hyöty/viljelyskasvia

itse kannatan jälkimmäistä kuviota, koska en usko väkivällan auttavan tässä asiassa. johan se nähtiin, kun usa pisti asiat järjestykseen lähi-idässä. että niillä on fiksu johtaja.

epäilen kuitenkin, että asian johdosta ei tehdä mitään muuta kuin lisätään valistusta: sano ei huumeille (jos käytät, älä ainakaan tunnusta)
2570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin näinhän se on sitten....tulkoon valkeus ja valkeushan tuli AAMEN.

Kannabiksesta tuli laillista ja heroiinin käyttö loppui kokonaan.Kiitos sulle, kun pelastit meidät pahasta ja toit tuon elämäneliksiirin eli kannabiksen meille.Kiitos oi kiitos nyt on maassa kaikki ok, kun kannabis on laillista.

Äänestä
  • Muutamia realiteetteja:
    a) kannabista poltetaan eri muodoissaan oli se laillista tai ei, oli afganistanissa paljon tai vähän opiumia
    b) opium eri muodoissaan on aina viehättäny ihmisiä, joten sitä tullaan kokeilemaan ja käyttämään, tuli se sitte sieltä tai täältä tähänki maahan
    c) inhimillisen politiikkaan kuuluu myös haittojen minimointi ja hoitojärjestelmä koska ihmisten päihteily ei lopu pelkästään sen johdosta ei ennakoidaan, valistetaan ja tiedostetaan teoriassa; se tarkottaa käytännössä et jossain vaiheessa Suomessaki ehkä opiaattiriippuvaisille kannattaa jakaa pieniä määriä kunkin omaa ainetta ylläpitohoitona jos muu ei auta ja jo nyt olemassaolevia korvaushoitomenetelmiä kuten myös täydellistä riippuvuudesta irtipääsyhoitomenetelmiä tulee vaan edelleen kehittää, liian hidasta kehitystä monen mielestä, mut joskus hidas eteneminen on ainut vaihtoehto
    d) Afganistanin nälkiintyneet ja köyhät miljoonat viljelijät ottaa tienestinsä sieltä mistä sen saa, näin ne on tehny viimeset 50 vuotta, eikä sikäläiset yhteiskunnat oo kehittäny, ainoastaan taantunu, riippumatta ulkomaiden puuttumisesta asioihin.
    Afganistan oli kukoistava yhteiskunta joitaki vuosikymmeniä sitte upeine kaupunkeineen ja puutarhoineen, sitte sinne on hyökkäilty, ensik Neuvostoliitto, sitte talibaanit tuhos melkeen koko maan ja sitte tuli Usa.
    Luin just tänään et siel on neukkien hyökkäysten alkuajoista lähtien jemmattu valtava määrä (n.20.000) Silkkitien ajalta periytyvää koko ihmiskunnan historian kannalta tärkeetä antiikkiesinettä piiloihin joissa niiden nyt on saatu selville olevan, niil on muitaki arvoja ku et käyttääks jossain länsimaissa murto-osa ihmisistä opiaatteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


åke kirjoitti:

..keväällä markkinoilla. radiouutisissa ilmoitettiin afganistanissa olevan tulossa kaikkien aikojen oopiumsato. tämä johtanee heroiinin hinnan laskuun ja saatavuuteen.
sadosta suurin osa menee vientiin.

olisikohan aika ennakoida tilanne ja tehdä jonkinlaisia toimia tulevien aikojen varalle.

valtio voisi tietysti diskriminoida kannabiksen ja keskittää poliisit ja tullimiehet heroiinitulvan pysäyttämiseksi.

valtio voisi myös eu:ssa ottaa asian tapetille ja vaatia yhteistyötä koko eu:n voimin:
joko sotilaallinen ennakoiva isku viljelyksille (israel tuhosi irakilaisen ydinvoimalan kansallisen turvallisuuden nimissä)(usa iski virallisesti afganistaniin ja irakiin vastaavin syin)

tai laatia kunnollinen avustuspaketti, jolla oopiumin viljelijät saadaan kasvattelemaan jotain muuta hyöty/viljelyskasvia

itse kannatan jälkimmäistä kuviota, koska en usko väkivällan auttavan tässä asiassa. johan se nähtiin, kun usa pisti asiat järjestykseen lähi-idässä. että niillä on fiksu johtaja.

epäilen kuitenkin, että asian johdosta ei tehdä mitään muuta kuin lisätään valistusta: sano ei huumeille (jos käytät, älä ainakaan tunnusta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu