Mikä on tämä "hoitokokous", josta mainitsette usein?
hoitokokous
utelias
121146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joku uskovainen on pahentunut toiseen uskovaiseen, huomannut tällä esimerkiksi tätä synninluvallisuutta jossain asiassa. Vaikkapa huomannut television nurkassa. Pahentuu tästä ja puhuttelee tätä uskovaista. Jos tämä tv:n omistaja ei edelleenkään halua "uskoa syntiä anteeksi" (tv:n omistamista), niin toinen uskovainen voi ottaa yhteyttä paikallisen ry:n johtokuntaan ja sitten useamman henkilön kera nuhdellaan tätä television omistajaa. Kyse voi siis olla mikä tahansa asia, josta voi pahentua. Mistä nyt haluaakaan toista alkaa syyttämään.
Jos tämänkään kokouksen jälkeen tv:n omistaja ei halua pyytää tätä syntiä anteeksi, niin häntä on pidettävä pakanana ja publikaanina. Hänet on sidottu, ja häntä ei saa enää tervehtiä Jumalan terveellä jne. Hänen uskonsa kiellettiin hänen puolestaan.
Olen ollut lestaadiolaisuutta käsittelevillä luennoilla eräässä yliopistossa, jossa aihetta käsitteli Lestaadiolaisuudesta väitöskirjan tehnyt dosentti.
Virallisesti(johtokunta mukana) hoitokokouksisa pidettiin 1970-luvun lopulla. Kiivain kausi 1977-1979. Hoitokokoukset loppuivat virallisesti vuonna 1980.
En tiedä onko mitään epävirallisia pidetty.
Itse synnyin 1975 ja kasvoin vanhoillislestaadiolaisena 1990-luvun alkuun saakka. ( en siis enää ole VL)
Koskaan en muista olleeni missään virallisessa hoitokokouksessa.
Hoitokokouksten syinä oli tämän dosentin mukaan se, että lestaadiolaisyhteisön ja yksilön uskonelämän turvallisuus koettiin modernissa yhteiskunnassa uhanalaiseksi.
Lestaadiolaiset pelkäsivät, koska:
Esim: ympäröivän yhteiskunnan arvot( kotia, uskontoa, kirkkoa, perinteisiä moraaliarvoja, isänmaata ym pilkattiin/ ei arvostettu enää yhteiskunnassa.( tietty äänekäs radikaaliryhmä rienasi erityisesti)
Muuttoliike, televisio, arvopohjan romahdus ym
1960-1970-lukujen suuri muutos dosentin mukaan säikäytti konservatiitisia vanhoiollislestaadiolaisia.
Tämä aiheutti 1970-luvun hoitokokoukset. Niissä sattui dosentin mukaan suuriakin ylilyöntejä, ja näin varmasti olikin.
Toivottavasti tässä oli tarpeeksi puolueeton ja kiihkoton vastaus.
olla dosentin nimi ?
ei tv:n katselu oo syntiä tai riippuu ihan mitä sieltä katsoo, eikä sen omistaminen ole syntiä! televisiosta tulee hyvää että pahaakin.. esim urheilua voi katsoa, uutsia, dokumentteja.. pornoa ei saa katsoa eikä mitää väkivalta leffoja tai semmosia jne..
tämäkin asia riippuu _täysin_ siitä, millainen uskonystävä sattuu matkan varrelle. Jos sattuu joku sellainen, jonka mielestä television omistaminen on syntiä, niin hän voi halutessaan järjestää tästä hoitokokouksen, koska HÄN on pahentunut siitä että toinen omistaa television. Tästä on kyse.
Jos joku on sinuun ja tekemisiisi pahentunut, et voi siinä paljoa selitellä. Jos tv:n katselu olisi ihan ok juttu, niin vl:ienkin joukossa useammalla olisi se televisio jo hankittuna, ja nekin jotka sitä salaa pitävät, tulisivat ulos kaapistaan. Miksi näin ei ole, jos kerran sen omistaminen ei ole syntiä??
Koskiko tämä asioihin puuttuminen vain ulkoisia asioita, siis mainitsemaasi TV:n omistamista tai esim. meikkausta? Miten suhtauduttiin panetteluun, vihaisiin sanoihin, kateuteen? Puututtiinko niihin? Tosiasiassa joku uskovainen voi näyttää todella kunnolliselta, mutta sisällä on pahoja ajatuksia ym.
Lämmin kiitos tyhjentävästä ja perusteellisesta vastauksesta!
T: avaaja
Muistan itse hämärästi viimeisimpiä hoitokokouksia ehkä joskus vuonna 80. Jos toinen lestadiolainen oli päivällä sanonut jotenkin rumasti lestadiolaiselle naapurille, asiaa ei käsitelty naapureiden kesken, vaan se otettiin illalla puheeksi rauhanyhdistyksellä mikrofonin edeässä ehkä satojen ihmisten kuullen. Se oli kamala harhaoppi ja joukkopsykoosi. Silti uskon, että silloinkin oli oikeasti uskovaisten joukko, jotka todennäköisesti pelon edessä vaikenivat.
ei pelon edessä vaikene, kun on sielun autuudesta kysymys. Muista marttyyreja, muista Lutheria!
Käyhän katsomassa keskustelua lestadiolaisuus-foorumilla, niin voit saada valaistusta asiaan..
joo siellä naapuripalstallahan varmaan annetaan hyvin hyvin hyvin objektiivinen totuus asiasta...
Jännä huomio: siellä muuten rienataan kovasti VL-porukkaa, mutta täällä kukaan ei sano mitään pahaa heistä..
ollaanko siellä kateellisia huomattavasti isommilleen???
en ole mikään vl, mutta on outoa seurata tätä vainoa.
Jaa että tuoko ei ollut mitään pahaa sanomista, meistä siellä kokemuksistamme kertoneista? Naurupalstalla!
(Taitaa tulla taas nikiksi nimetön.)
Olen siellä x-vl.
Voit oikoa viestejäni, jos paremmin tiedät totuuden. Hyvin hyvin objektiivisen totuuden!