Hei,
en tiiä olenko oikeassa foorumissa asiani kanssa. En kuulu minhinkään asunto-osakkeiden yhdistyksiin ja ajattelin, että asiamieheen en vielä halua olla yhteydessä -siis apua tarvitsen miten toimin.
Ja uskon että samalaisia ongelmia on muillakin.
Niin: Mihin otan yhteyttä, kun isännöitsijä ei reagoi eikä hallituksen pj. mielestäni erittäin tärkeän asian äärelle? Tai joo isännöitsijä reagoi "ota yhteyttä puheenjohtajaan", puheenjohtaja ei vastaa.
Historia lokakuun lopulta: Asuntooni ajattelin teettää pieniä lisäjuttuja koskien sähköasennusta: pistorasia ja kattopistokkeita ja muuta päivitystä ja korjausta. Ilmenikin, sähköliikkeen toimesta, että asunnossani on vanhoja, vaarallisia jopa alkuperäisiä sähköjohtoja, jopa 1940-luvulta. Sähköliikkeen ihminen totesi, että he eivät voi turvallisuus syistä lisätä uutta vanhaan ja myöskään en voi liittää mm. sokeripaloihin lamppuja. Lisäksi kun asunnossani ei ole verkkojohtopistorasioita mm. yhden vanhan pistokkeen varassa elelen esim. yhdessä huoneessa. Useampi jatkoroikka kulkee pitkin lattiaa. Pelkonani on koko ajan oikosulun vaara. Sähköliikkeen mukaan asuntoni sähköjohtoverkosto tulisi kartoittaa ja tämä tarkoittaa sitä, että pintamateriaalit pitkin asuntoani tulisi näin avata. Ja kun ei edes tiedetä, missä ko. sähköjohdosto kulkee voi olla aikas repimistä. Olin näistä asioista yhteydessä heti miten isännöitsijään ja pj:an. Asian ole ottanut puheeksi pian kolme kuukautta sitten ja mitään ei tapahdu.
Tilanne asunnossani on se, että minulla ei ole yleisvalaistusta ollenkaan: keittiön työvalaisimet ja muutama ns. sisustusvalo. Ja koko ajan pohdin mahdollisen sähköpalon vaaraa. Tässä vaan kärsii terveys, sosiaaliset tilaanteet rajoittuvat, kun ei kehtaa vieraita pyytää kylään ja työskentely rajoittuu huoneistossani jne.
Asian käsittelyhän kuuluu hallitukselle, mutta mitä teen, kun mitään ei ole tapahtunut.
Yhtiö on pieni, kahdeksan asuntoa, muut tilat. Kuulin isännöitsijältä sen verran, että sähkösuunnitelma tarjouksineen on tehty kauan sitten, johon ilmeisemmin ei tartuttu. Kummallista.
Olen asunut itse ko. asunnossa reilun vuoden. Pohdin jo myyjän vastuuta. Asunnon myyjä oli ennen poismuuttoaan hallityksen pj. Hänen olisi pitänyt asia tietää.
Jos joku pystyisi auttamaan miten toimin ois' tosi kiva.
hallitus ja isännöitsijä junnaa -paloturvallisuuden uhallakin
8
87
Vastaukset
- slidari
No onhan niitä kymmeniätuhansia asuntoja missä on vanhat kaapelit putkistoissa.
Totta on, että niiden teho ei riitä nykyajan vaatimuksille.
kun talossa tehdään linjasaneeraus niin melkeimpä aina ryhmätaulu uudistetaan joka sitten sallii paremmat kattavuudet huoneiston sähköille ja useimiten samassa yhteydessä parannetaan etenkin keittiön ja kph sähköasennuksia vikavirtasuojineen.
Yhtiöjärjestyksessänne saattaa olla vastuujaon kohdalla erillisiä määräyksiä, mutta yleensä sähköt kuuluu nykyään yhtiön vastuulle. Tahtoo olla vain niin, että mikäli niissä vikaa ei ole, niin lisäpistoriat kuuluvat osakkaalle. Linjasaneerauksen yhteydessä talo teettää niitä noihin määrättyihin kohtiin. Mutta maksajahan on aina loppukädessä osakas. - Koko kiinteistö
Pelkästään aloittajan asuntoon ei varmasti lähdetä mitään sähköremppaa tekemään.
Ottakaa asia esille seuraavassa yhtiökokouksessa, ja kyselkää, koska mahdollisesti on tulossa putkiremppa. Samassa yhteydessä voidaan, ja kannattaa, tehdä myös tuo sähköremppa.
Tai jos putkisto on hiljattain saneerattu, niin sitten erillinen sähköremppa koko kiinteistöön.
Kalliiksihan tuo tulee, mutta on selkeästi yhtiökokousasia.- its-tek hpj
Näin se kuuluu hoitaa normaalisti. Ilmoitat hallitukselle asian pikaisesti jotta saatte asian yhtiökokoukseen. Tee se kirjallisena. Asialla kiire, koska yhtiökokoukset ovat keväällä.
- OKT tj
Tämä on oikein paskasakin, juokaleiden ja venkuloiden palsta.
- pahkasika3
Hieman epäilyttää, että sähkömies on pelästyttänyt sinua. Kyllähän sähkömies laittaa huoneistosi sähköt kuntoon, uusien kaapeleiden veto vaan tapahtuu jalkalistoissa. Edellyttää tietysti että ryhmätaulussa on tilaa.
Mitään halpaa se ei ole, mutta saathan kotitalousvähennyksen.
P - pikku hiljaa
Kiitos palautteesta.
Jospa tuo kirjallinen, paperiversio auttaisi, kun näköjään sähköposti ym. viestintä ei meinaa perille mennä.
Itse, omatoimisesti minulla ei ole lupaa ko. remonttia tehdä. Meillä yhtiö vastaa ja antaa luvan. Lupaa en ole saanut ,vaikka tuon rempan jo turvallisuussyistä tekisin.
Nykyäänhän ei minkäänlaista sähköremppaa saa tehdä ilman hallituksen hyväksyntää. Ainoa vaade jonka olen saanut on se, että isännöitsijä on kieltäniyt kattovalaisimien liittämisen ja lisävempaimia ei saa laittaa.
Yhtiöhän tekee itselleen hallaa itselleen kuin osakkailleen jo siinä, että asunnot ovat nyt myyntikelvottomia mm. tämän ongelman vuoksi.. Mieli tekis' pois, mutt' kukapa ostaa asuntoa, jossa asiat rempallaan. Ja kuiteskin omat sijoitukset pitäis' pois saada.
Itse olen kuitenkin luonteeltani se rehellinen puuhastelija. Haluan että tällaiset asiat ovat kunnossa, ennenkuin voin esim. myydä asunnon..."minkä taakseen jättää sen edestään löytää" -näinhän se kuitenkin on. Toki minulle ei oltu rehellisiä, kun asunnon menin ostamaan.- kyeli
Tuohan on jo tosi vaarallista.
Kun isännöitsijä tietää, että sähköt eivät ole kunnossa ja tapaturman sattuessa hän on siis silloin vastuussa kun ei ole tehnyt asian eteen tarvittavia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joko korjausta tai sähköjen katkaisua.
- slidari
"Ainoa vaade jonka olen saanut on se, että isännöitsijä on kieltäniyt kattovalaisimien liittämisen ja lisävempaimia ei saa laittaa."
Kuulostaa siis siltä, että taloyhtiö on kieltänyt mm. valaistuksen käyttöä. Mikäli kielto johtuu vaarallisuudesta, niin viranomaisten tulisi puuttua asiaan. suomessa sähköturvallisuutta valvoo mm. Tukes ja sieltä voisi saada apua pulmaan. ehkäpä myös kunnan terveysviranomaiset voivat puuttua tapaukseen.
Ihmettelen kyllä isännöitsijän kantaa, onko ihan oikea isännöitsijä ja onko hänellä sähköalan tutkinto. Aina kun tuollaiset kiellot pitäisi perustua ammattilaisen lausuntoihin. Joka tapauksessa taloyhtiö on pakon edessä laittamaan sähköt kuntoon, koska isännöitsijä on antanut lausuntoja vaarallisuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729