Onko kellään kokemuksia perhe-elämän raadollisuudesta perheessä, jossa sairastetaan masennusta? Itse olen sairastanut jo useamman vuoden, lapsi oireilee koulussa ja parisuhde perseellään! Itse saan säännöllistä hoitoa(,josta olen kiitollinen ja mikä auttaa ) ja lapsi pääsee kohta myös perheneuvolaan... mutta entä se parisuhde? Tiedän avun tarpeemme, mutta kun toinen... ei tarvitse...PATTITILANNE!!!!!
MASENTUNUT JA PERHE
KEVÄTKAIHONKUKKA
11621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin, uskon että asia on sinulle vaikea!
Meillä on myös vastaavanlainen tilanne, onneksi mieheni on lähtenyt mukaan keskusteluihin. Ja oivaltanut, että mikään ei tapahdu itsestään ja vain toista muuttamalla. Eli myöntämällä omat heikkoutemme, autamme toista. Parisuhde joutuu minkä tahansa sairauden keskellä koetukselle, mutta siinä tarvitaan tahtoa jaksaa YHDESSÄ eteenpäin!
Toivon, että olet rehellinen puolisollesi ja että löydätte oikean sävelen. Muista myös se, että vika ei aina ole vain toisessa!
Jo se, että sanoo toiselle että olin väärässä, auttaa usein ymmärtämään, että ihmisiä tässä vain ollaan!
Voimia sinulle!
KIITOS paljon vastauksestasi!Olisin itse valmis tekemään melkein mitä vaan...mutta kun yksin on aika vaikeaa, jos toinen ei ole samaa mieltä! Pariterapia jäi kesken (,jonka minä suurella vaivalla sain hommattua),koska ilmeisesti se ei auta mieheni mielestä!Puhuminen ei onnistu...yksin!Tuntuu pahalta, kun en haluaisi antaa periksi ja päättää liittoa eroon, mutta aika vaikeaa on yksin yrittää!Mies ei uskalla tunnustaa ongelmia ja hakea apua muualta!Että tämmöstä voi olla...
Mitä tarkoitit, sanoessasi ole rehellinen itsellesi?Kiitos vastauksesta.
Ei kun siis rehellinen puolisollesi?
Kun masennukseni alkoi vuosia sitten, ei mieheni enkä itsekään tajunnut mistä on kysymys. Tilanne paheni vuosia ja päättyi eroon.
Vasta eron jälkeen pääsin hoitoon ja terapiaan. Pikku tyttöni selvisi yllättävän hyvin. Ihana koulukuraattori oli suureksi avuksi, kävimme varmuuden vuoksi myös perheneuvolassa, mitä ei sitten kuitenkaan tarvittu.
Nykyisin olisin ehkä viisaampi... masennuksesta on puhuttu niin paljon, että osaisin tunnistaa oman tilani. En kuitenkaan usko, että mieheni olisi nytkään sen ymmärtäväisempi - vaikea sanoa.
Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että ero oli loppujen lopuksi vain hyvä asia, vaikka silloin, vaikean depression keskellä se oli täysin käsittämätön katastrofi.
Miksi ero oli mielestäsi paras ratkaisu? Etkö olisi muuten parantunut? Vai olitteko miehesi kanssa ´eri aalloilla´?
Itselläni on kokemusta n.kahdenkymmenen vuoden takaa. Selviydyin itse, mutta lapset eivät.
Kehotan Sinua hoitamaan asiat niin, että lasten on saatava hoitoa mitä se sitten onkin. Heillä on vielä tulevaisuus edessä. Aikuiset selviävät luullakseni aina joten kuten.
Parisuhde on taas eri asia. Me olimme mieheni kanssa aikatavalla yhtä, mutta henkisellä puolella reistaili. Jos haluat lisätietoja voin kertoa vielä lisää selviytymisestäni. Nyt on välimatkaa asioihin ja pystyn analysoimaan ilman tunteita mitä on tapahtunut.
Huomenna aina on uusi päivä.
Kiitos, sinä Empatia! Toki ole kiinnostunut kuulemaan lisää sinun tarinastasi. Saitko terapiaa ja millaista? Itse olen käynyt kohta kolme vuotta ja pientä hidasta kehitystä on. Olen oppinut huomaamaan ongelmani, kehittynyt sisäisesti aika paljon sekä oppinut huomaamaan, ettei toista voi muuttaa! Minulle sanottiin hoidon alkaessa, että joillekin parisuhteille saattaa käydä niin, että terapissa käyvä henkilö kehittyy ja jos toinen pari ei käy, kasvaa kuilu välille. Koen näin tapahtuneen. Näen mieheni ns. ongelmat, jotka myös hiertää välejämme, mutta hän ei koe mitään ongelmia olevan eikä siis tarvetta itsetutkiskeluun. En ymmärrä kuinka tästä eteenpäin?????!!! Erota en haluaisi enkä tuottaa lapsilleni rikkinäistä kotia, ellei ole pakko. Mutta olen valmis siihenkin. Keskustelumme kiertää kehää ja pariterapia taitaa olla loppu ( en voi pakottaa maiestä sinne ! ).Lapset oireilevat, mikä tuntuu pahimmalta!
Tuntuu hirveen pahalta sun puolesta =( En osaa neuvoa millään halusin vain kertoa sympatisoivani ja antaa tsemppiä!
Hei Talvikaihonkukka
Itse en saanut terapiaa. Mieheni kanssa kävimme seurakunnan avioliittoneuvonnassa, jossa kehotettiin jatkamaan avioliittoamme kaikesta hulimatta vaikka minä voin huonosti.Kävin oman taisteluni itseni kanssa. Masennuksesta on vain yksi tie ja se on ylöspäin. Onneksi minulla oli kuuntelevia ystäviä, jotka ovat olleet korvaamattomia. Nyt olen eronnut lasteni isästä. Tämä ratkaisu auttoi minua lopulliseen eheytymiseen. Nyt minulla on hyvä parisuhde eikä tarvitse potea masennusta. Minulla on hyvä työ. Lapset ovat aikuisia.
Sinulle antaisin neuvon, että jatka omaa henkistä
kasvuasi. Tämä on ainut tie eheyteen.
Aika parantaa haavat.
Kaikkea hyvää ja jaksamista.
Kiitos; Sinulle sanoistasi! Lämmitti kuulla. Tosihan on, että elän tätä päivää juuri nyt ja huomisesta ei ole tietoa. Jatkan sisäistä muutostani ja eheytymistäni, vaikka se vaatii voimia ja tuo tuskaa! Miten oli sinulla? Ehkä tulevaisuus tuo mukanaan oikeat ratkaisut, koska voin muuttaa vain itseäni. Erositko yhteisymmärryksessä miehesi kanssa vai oliko se sinun päätös? Oliko päätös vaikea? Minkä ikäisiä lapsesi olivat? Nyt tulee jo paljon kysymyksiä. Meidän väliltä puuttuu henkinen yhteys eli läheisyys, jonka olen osannut vasta nyt nimetä! Ajatella vasta nyt 16 yhdessä olemamme vuoden jälkeen!!!! Parempi myöhään, kun.... Jättikö edellinen parisuhteesi jälkiä lapsiin? Tämä tuntuu kovin pahalta.
Toivotan kauniita talvipäiviä ja kaikkea hyvää sinulle ja teille!
Onni ei tule etsien,
vaan eläen.