Otsikko varmaan kuulostaa hauskalta, joten pitää vähän selventää...
Eli jäin viime toukokuussa pyörän kanssa auton alle. Ei sattunut pahasti, vähän jalkaan vain. Mutta taisi kuitenkin vaikuttaa mieleen enemmän.
Tähän asti en ole mitenkään erityisesti pelännyt liikenteessä kolarista huolimatta, mutta nyt jotain on tapahtunut. Pelkään ihan hirmuisesti autoja, olin sitten kävellen tai pyörällä liikkeellä. Menen aina mieluummin liikennevaloista, kuin "pimeästä" risteyksestä. Jos joku auto jää minua odottamaan risteykseen, tuijotain tarkasti ikkunaan ja yritän katsoa, huomasiko kuski minut varmasti. Tekee aina mieli huutaa ja vilkuttaa, että hei, mä meen nyt tästä yli!! Varsinkin pimeässä pelko voimistuu, tekisi mieli kiskoa heijastinliivi päälle.
Kun itse olen autolla liikkellä, en pelkää liikenteessä, kaikki menee ihan normaalisti. Olisiko kellään neuvoja, mikä auttaisi? Ettei käy niin, että pysyn sisällä enkä uskalla lähteä ulos..
Eli jäin viime toukokuussa pyörän kanssa auton alle. Ei sattunut pahasti, vähän jalkaan vain. Mutta taisi kuitenkin vaikuttaa mieleen enemmän.
Tähän asti en ole mitenkään erityisesti pelännyt liikenteessä kolarista huolimatta, mutta nyt jotain on tapahtunut. Pelkään ihan hirmuisesti autoja, olin sitten kävellen tai pyörällä liikkeellä. Menen aina mieluummin liikennevaloista, kuin "pimeästä" risteyksestä. Jos joku auto jää minua odottamaan risteykseen, tuijotain tarkasti ikkunaan ja yritän katsoa, huomasiko kuski minut varmasti. Tekee aina mieli huutaa ja vilkuttaa, että hei, mä meen nyt tästä yli!! Varsinkin pimeässä pelko voimistuu, tekisi mieli kiskoa heijastinliivi päälle.
Kun itse olen autolla liikkellä, en pelkää liikenteessä, kaikki menee ihan normaalisti. Olisiko kellään neuvoja, mikä auttaisi? Ettei käy niin, että pysyn sisällä enkä uskalla lähteä ulos..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä kompuroin muutama vuosi sitten ratikan eteen josta seurasi sitten kaikenlaisia "muistoja" kuten jatkuva kipu polvessa, epilepsia ja muisti-ja keskittymisvaikeuksia, ärtyisyyttä yms. Tapauksen jälkeen en voinut pitkään aikaan matkustaa ratikalla mutta kun se alkoi vaikeuttaa elämää turhan paljon (asuin kaupunginosassa josta pääsi parhaiten liikkumaan juuri ratikalla ja pitkään käytin taksia jos piti mennä kauemmas)niin lähdin purkamaan kammoa asteittain. Eli matkustin ensin yhden pysäkinvälin, sitten kaksi, sitten jo toiseen kaupunginosaan jne. kunnes kykenin matkustamaan taas keskustaan asti. Mitenkähän sitä tuohon sun tapaukseen soveltaisi... Voisitko esim. jonkun tutun kanssa kokeilla että hän ajaisi autolla risteykseen ja sä yrittäisit mennä tien yli, tai sitten ylittää kadun aluksi jonkun kaverin kanssa niin että hän sanoisi milloin mennään yli, ja vähitellen yrittää kadun ylitystä itse, alkuun tietysti mahdollisimman hiljaisesta risteyksestä ja asteittain vaikeuttaa tehtäviä. Kirjastosta voisit etsiä sellaisen kirjan kuin Fobiat (Kerstin Hellström&Åsa Hanell). Siinä kerrotaan kognitiivisesta terapiasta pelkojen hoidossa ja siellä on myös itsehoitovinkkejä, ne ovat juuri tuollaisia "askel kerrallaan"-tyylisiä. Pointti on siis se että ei tietenkään pidä heti lähteä kaupungin keskustaan ruuhka-aikaan, vaan aloittaa mahdollisimman helposta pisteestä. Mulla se ainakin toimi. Ei tosiaan pidä erakoitua kotiinsa sillä sehän ei pelkoa vie pois, vaan tekee sen kohtaamisen lopulta entistä vaikeammaksi.
Joo, nuo kognitiivis-behavioraalisen terapian
ajatukset siitä, että asteittaisella altistamisella tilanteeseen ja sitä kautta tottumisella ahdistukseen, auttaa kyllä. vielä havainto, ettei mitään kauheaa tapahdukaan kun liikkuu pyörällä.
Näiden sivujen akupunktio-osiossa on kuvattu myös itsehoitomenetelmä EFT, jota voi käyttää myös. Ystäväni sai siitä nopean ja hyvän avun onnettomuuskokemukseensa.