kyllä siellä nyt juhlitaan

111527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Yritin etsiä luotettavan maineessa olevaa Skodaa tuosta listalta, mutta en vaan millään löydä.

Tilastoissa on varmaankin virhe.

Äänestä
  • Saksassa aasialaisen auton osto vaatii ronskisti siviirohkeutta ja jatkuvaa perustelua valinnalleen. Näissä kyselytutkimuksissa ei yksinkertaisesti uskalleta tuoda esiin puutteita, joiden perusteella valintaa voisi arvostella.

    Äänestä

Tilastotuloksia on niin paljon, kuin on tilastojakin. Mutta silmään pistää tuo MB. 4/5:ssa tilastoja, joita olen katsonut viimeiseen kahteen kolmeen vuoteen, ei ole Mercedes ollut noin korkealla. Mistäköhän mallista on tilasto otettu? Ja Opel, pah!

Tuosta voi lukea tuloksia, jotka ovat tehty kunnon otannalla (5 miljoonaa auton käyttäjää (!). Se kyllä mukailee sitä linjaa, joita valtaosa tilastoista kuitenkin kertoo mm. MB:n huonosta luotettavuudesta. Huom! en vihaa mersuja, en vaan usko tuohon mazda-palstan tilaston _luotettavuuteen_ :)


---

Ei kukaan kai kiistä etteikö, Skodassa olisi paljon pikkuvikoja, tosin ei niitä (täälläkään) tuoda julki. Ehkä johtuu juuri siitä, että ei Skodalta niin paljon odotetakkaan.

Äänestä
  • Jos oikein ymmärsin tuo otanta on 25.000 autoilijan otanta. Se on aika vähän.

    Äänestä


  • Ocu kirjoitti:

    Jos oikein ymmärsin tuo otanta on 25.000 autoilijan otanta. Se on aika vähän.

    Kyllä ottaa koville. Samat tyypit jotka hehkuttavat Skodan puolivälivoittoa Autobildin testissä, eivät uskokkaan testeihin ja tilastoihin????

    Äänestä

  • heheehe... kirjoitti:

    Kyllä ottaa koville. Samat tyypit jotka hehkuttavat Skodan puolivälivoittoa Autobildin testissä, eivät uskokkaan testeihin ja tilastoihin????

    Samat "heheheet" jotka vikisevät ettei noilla testeoillä ole merkitystä, että ne ovat vain jonkin testaajan subjektiivisia mielipiteitä, ovatkin nyt yhtäkkiä sitä mieltä että testit ovat todella merkityksellisiä (siis heti jos heidän vastustamansa merkki ei voita testiä)

    Äänestä

  • hehehhee kirjoitti:

    Samat "heheheet" jotka vikisevät ettei noilla testeoillä ole merkitystä, että ne ovat vain jonkin testaajan subjektiivisia mielipiteitä, ovatkin nyt yhtäkkiä sitä mieltä että testit ovat todella merkityksellisiä (siis heti jos heidän vastustamansa merkki ei voita testiä)

    Ei ole tässä kysymys testistä, vaan todellisesta elämästä. Vikiviki... ;)

    Äänestä

Onko jossain muka ollut tilastoa, että Skoda on luotettava auto? Ei. Ei ole. Tämä on täysin tämän palstan kiihkoilijoiden keksintöä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Ei ole Skoda luotettava. Ei tosin ole Toyota eikä mikään muukaan nykyauto, vaan saattaa joku paikka hajota satunnaisesti tai jopa auto jättää tielle. Todennäköisimmin sähkövika.

    Tilastoja kun etsii, niin Tüv-luotettavuustilaston löytänee saksalaisista lehdistä ja olihan sellainen keväällä Hesarin autoliitteessäkin. Octavia on aivan keskivaiheilla, eipä se paljoa esim. Mondeosta eronnut luotettavuudessa. Adacia voi katsella myös, petrausta on tapahtunut 1990-luvulta lähtien Skodan nykymalleilla.

    Äänestä

Luepa viestiketju uudelleen. Suurin osa kommenteista yrittää vähätellä tutkimusta. Eli muiden merkkien omistajien (/mopopoikien) temmellyskenttä tuntuu olevan. Typerää touhua kuin myös tänne valittaminen juhlimisesta. Itse pyrin löytämään täältäkin asiallista keskustelua Skodasta(lähinnä Octavia II), kun kerran autonvaihto on edessä. Nyt tilanne on palstoilla sellainen, että kukaan ei uskalla kertoa todellisia huonoja puolia ja "vikoja" esim. Skodasta, kun heti on joku vääntämässä asiaa nurinniskoin.

P.S. Kaikista merkeistä löytyy vikoja ja kaikki merkit eivät sovi kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


late kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=572&posting=22000000005430686

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu