Levisin Lennoxi ois voittanu Litskon ollessaan parhaimmillaan. Valitettavasti ikä ja raha teki tepposet. Laiskistu.
Lennox
NoSe
1471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vitalin kanssa Lennox otteli ja voitti.
Lennox oli häviöllä poskivamman tullessa.
Vitali oli aika alussa nyrkkeilijänä otellessaan lennoxia vastaan hällä oli kick boxing tausta ja väitän kun vitali teki come backin oli jo huomattavasti kovempi kuin vuosituhanne alussa... samoin vladimir eli väitän vahvasti että vitali parhaimmillaan ja lennox parhaimmillaan ei ois ollu lennoksilla mitään jakoja ja samoin väitän vahvasti että veli vitali ois parhaimmillaan lyönyt myös vladimirin mutta tää on vaan spekulaatiota,mutta näinse minusta on ja vlad kans kehittynyt vuosien saatossa joten ei ois lennox hällekkään pärjännyt tietty ihmiset haluaa sanoa että ennen oli kovempia jätkiä mutta eise vaan näin mee yks asia minkä klitskot tekee oikein vaikka rahaa tulee niin ne treenaa ...muut tekee sit muuta
Se oli muuten Vitalyn 34:s ottelu ammattinyrkkeilijänä, sitä ennen vuosia amatöörinä ja potkunyrkkeilijänä, että ei ihan mene läpi koskemattomuuteen vetoaminen. Mutta voi silti olla, että oli kovempi myöhemmin. Voi myös olla, että Lewis oli kovempi aiemmin.
Ihmiset puhuu ja mollaa tällähetkellä vladia koska kaveri on vaan lajissaan niin ylivoimainen ja aletaan puhuun sarjan huonosta tasosta?
no usain bolt juoksi eräässä kisassa 9.58 oliko bolt ilmiö vain ja ainoastaan kun taso on huono jun vertaa esim 80 lukuun,,, no aikojen perusteella ei :)
Nyrkkeilyssä ei vaan ole samanlaista yksiselitteistä mittaria.
Sarjan tason näkee muista ottelijoista. Moneyweather on ollut vielä ylivoimaisempi, mutta ei monikaan väitä sen johtuvan sarjan huonosta tasosta, koska on voittanut useita muita maailmanmestareita.
kyllä näinki,osa tekijä miksi nyt raskas sarja ei vedä johtuu pitkälti siitä kun siellä ei oo pitkään aikaan ollut todellista jenkkiläistä maailmanmestaria aikoihin se ois aivan eri juttu jos siellä nyt ois vaikka jenkki ottelija niin media näkyvyys olisi ihan eri luokkaa..
Browser kun nyrkkeilyä seuraat mitä oot mieltä oisko Marco Huckilla mahdollisuuksia raskaansarjan mestariksi,povetkinia vastaan se oli mielestäni parempi mitä nyt niskaan löi kokoajan mut povetkin oli ihan helisemässä sillä on semmonen repivä tyyli otella niin siihen kun laitettas se 10-15 kiloa lisää niin siinä vois
kärkipään ottelija .. ehkä 1 todellinen klitskon vastustaja..
Kyllä kai Huckilla maailmanmestarina omat mahdollisuutensa olisi. Mutta totta puhuen listansa ei vakuuta. On hävinnyt kevyemmän sarjan miehille pari kertaa, otellut nobodyja vastaan ja on paljon Klitskoa pienempi. Haye oli ja on mielestäni paljon vakuuttavampi, mutta ei pärjännyt hänkään. Johtuiko sitten varpaasta vai ei, ei ole kuitenkaan kovin näkyvästi uusintaa mankunut?
Mutta en ole Huckin otteluita juuri nähnyt, joten en ole mikään asiantuntija hänen suhteen.
Suurin toivo mielestäni edelleen se nuori olympiavoittaja-britti. Veikkaan, että hän tulee olemaan yhtä pitkäaikainen mestari kuin Klitsko. Ei vaan välttämättä ehdi kohtaamaan prime-Klitskoa, kun ei näin uransa alussa ehkä uskalla ottaa riskiä ja Klitsko jo kohta 40v.
Näihin Stiverneihin en usko. Jo kolmekymppinen kaveri, eikä ole aiemmin päässyt edes titteliotteluun. Vaikka Vladimirhan on mahdollista tiputtaa onnenkantamoisella, joten lähes kenellä tahansa on sen arpalipun veroinen mahdollisuus. Vitaly ei antanut edes arpalippuja.
no en mäkään noihin stiverneen wildereihin ja kumppaneihin oikein usko ,kuuluu vähä siihen sakkiin mitä noi chisorat ym, jo hayella oli paikka mielestäni hän varo liikaa vladimiria ja pelkäsi tulla tyrmätyksi mutta jos hän ois laittanut tossa ottelussa kaikki peliin niin ehkä ois ollut saumat,vähä jäi semmonen pellen maine tosta matsista hänen osaltaan polvillaan oli jatkuvasti ja oli muutaman vuoden hirvee uho päällä.. Huckilla on pari tappiota ja sit noita ns huonojakin matseja alla mutta miehellä on sitä sikamaisuutta mitä tarvitaan voittaakseen maailmanmestaruuden ...
Jos nyrkkeilystä halutaan puhua, niin sanonpa pitkästä aikaa sanasen minäkin, kun alkaa näyttämään siltä, että täällä on nykyään järkeviäkin ihmisiä kirjoittelemassa. Mikäli Wladimiria ei olisi (hypoteesi huom.), niin D. Haye olisi hallitseva mestari tällä hetkellä raskaassa. En ole pitkään aikaan isoissa nähnyt hänen kaltaistaan lahjakkuutta. Nopeus on suorastaan ällistyttävä ja yleensäkin kaikki nyrkkeilyssä vaadittavat avut ovat hänelle kuin luotuja.
Mutta ainahan siellä joku kantona kaskessa on. Eli, Haye:a ei huomata tuon kolossin takia (Wladimir), vaikka on äärimmäisen lahjakas/taitava nyrkkeilijä. Oikeastaan isossa sarjassa lahjakkain.
Ylivoimaisena Maailmanmestarina oli Mike Tyson. Uskaltaisin väittää, että näitä "pieniä" miehiä ei montaa enää mestareina nähdä. Omalla tavallaan sääli, mutta fakta. Tämän lajikunnan koko kasvaa kasvamistaan, joten jopa "Mike" on nykyään pikkumies noissa sarjoissa.
Pakko kai sitä on pikkuhiljaa vääntäytyä lenkille (lähteepähän eiliset kinkut sulamaan), kun on luvannut noille meidän nuorille ammattilaisille sparri apua.
Itse olen Hayen yks ns kannattaja ,huonoon valoon joutu vladimiria vastaan ehkä Haye oli liian kevyt vastustaja käyttämään kaikkea osaamistaan vladia vastaan mutta noilla taidoilla kyllä se ois mahdollista se on vaan mikä tossa matsissa tulee mieleen lähinnä se että Haye ei ollut valmis laittamaan kaikkea peliin ja ottaa se riski että tulee tyrmätyksi,tais eräs George Foremankin mainita että Hayella oli mahdollisuus mutta ei vaan kantti riittänyt..Mutta Hayekin lyö tosi lujaa miksei vois voittaa..
Minun mielipide on että Mike Tyson ois helisemässä nykyisten mestarien käsittelyssä mies on 178cm kaveri ja aivan liian pieni minusta ja ei se koosta tietty ole kiinni , Tyson oli järkäle joka pystyi tyrmään vastustajiaan mennen tullen mutta
väitän vahvasti että Tyson oli kovassa kunnossa kun otteli Mr Holyfieldia vastaan 1996 ja täytyy sanoa että eka todellinen vastustaja Tysonille sen hetkisessä urassa ,miten kävi Holyfield voitti ottelun ja ihan ansaitusti joten mun mielipide .
Tysonista on että kaveri kova mutta Evander oli kovempi .. Buster Douglasille hävitty matsi 1990 oli varmaan ihan sitä että mike ei ollut täydessä iskussa mutta miettii jos vastustajana ois ollut silloin holyfield nii se ois tippunut avauserissä.
Minusta Tyson ei olisi koskaan voittanut lennoksia parhaimmillaan eikä klitskoja
Kyllä Tysonilla olis mahdollisuutensa varmasti olleet, jos viina, huumeet ja naiset ei olis päätä sekottanu. Koko uransa ajan kaveri oli jos jonkinlaisissa vaikeuksissa kyseisten asioitten kanssa ja treenaaminen jäi välillä aivan olemattomiin.
Ilman henkilökohtaisia ongelmiaan Tyson olisi voinut olla hyvinkin 10-15 vuotta mestarina. Mutta kun se itsekuri puuttui ja homma meni pelleilyksi, niin semmosta se sitten on.
Toi on totta että jos Tyson ois ollut kurinalaisempi ois voinut olla paljon parempi nyrkkeilijä, tarkotan lähinnä sillä että kun se voitti kokemattomana maailmanmestaruuden 20 vuotiaana ja oli periaatteessa vajaa nelisen vuotta ykkösnyrkkeilijä maailmassa ja en taho oikein uskoa että nyrkkeilijä on parhaimmillaan just parikymppisenä ,,, todellinen potentiaali tulee yleensä 30 paikkeilla niiku noi klitskon veljekset ovat parhaimmillaan olleet yli 30v mutta tohon vaikuttaa niin moni asia mm tuleeko vammoja ,,, ym
Mutta kaikki on jossittelua on paljon nyrkkeilijöitä jotka ns voitettuaan maailmanmestaruuden ja saatuaan paljon rahaa alkaa muu elämänmeno kiinnostaan, Samuel Peter voitti Oleg Maskaevilta tittelin olikohan joku vuosi 2006 ja sen jälkeen alko alamäki ei oo paljo miehestä sen jälkeen näyttöjä näkynyt käytti muuten vladia kanveesissakin pariin otteeseen kymmenisen vuotta sitten,