Englannin yo-kokeet

ate97

Kirjoitan englannin ensi vuonna ja olisi hyvä, jos saisin kirjoitettua siitä hyvän kirjaimen.

Osaan englantia aika hyvin ja voin esimerkiksi katsoa elokuvan taikka kirjoittaa tämän kysymyksen englanniksi. Ja olen pärjännyt lukion kokeissa aina hyvin.
Mutta olen oppinut englannin itsenäisesti opettelematta sitä tunneilla taikka kirjoista, joten en osaa kielioppin teoriaa tai yms.
En siis osaa esimerkiksi kertoa millainen sivulauseen sanajärjestys on, mutta osaan silti tehdä niitä, koska se tulee vain jotenkin automaattisesti miettimättä oikein.

Joten täytyisikö minun ruveta pänttäämään ulkoa jotain kaavoja ja muita samanlaisia juttuja, joita ne opettavat tunneilla (joilla en ole aikaisemmin seurannut paljoa). Vai voisinko pärjätä kokeissa ihan osaamalla kieltä.

8

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukiolainen
    • kjhvbni

      Kielioppikirjasta moni löytää hyvin mielenkiintoista tietoa, vaikka osaakin kieltä erinomaisesti.

      • Kokemus ruotsi

        Minä osaan puhua ruotsia, olen osannut lapsesta asti.

        Kirjoitan keväällä pitkän ruotsin enkä aio avatakaan kielioppikirjoja. Minusta ne vain sekoittavat päätä. Tiedän, miten kukin lause tulee olla, sitten jos ryhdyn miettimään jotain kielioppisääntöä, niin ihan varmasti teen virheen tai ainakin tulen hyvin epävarmaksi.

        Olen tehnyt muutamia viime vuosien yo-kokeita harjoitusmielessä kuunteluineen ja opettajani on arvostellut ne. Hänen mukaansa olisin saanut jokaisesta kirkkaasti L:n. Joten uskon, että kieltä osaava pärjää parhaiten luottamalla omaan kielikorvaansa.

      • toivottavasti...
        Kokemus ruotsi kirjoitti:

        Haluamatta tietenkään olla yhtään ilkeä, pakko toivoa, että ruotsin kirjoittaminen sujuu paremmin kuin suomen.

    • S2014

      Itellä sama juttu, opin kielen kuuntelemalla musiikkia ja pelaamalla pelejä netissä. Enkun tunneilla lähinnä kattelin tyttöjä ja nauroin kaverin kanssa paskoille läpille.

      Ällähän se sieltä tuli minimiajan liikuntasalissa istumalla ja pisteitäkin taisi tulla melkein 15 yli ällän rajan.

      • vielä parempi

        Äläs mitään! Minä kirjoitin pitkästä ruotsista 299 pistettä ja vielä muutaman pisteen sen ylikin, vaikka en ollut yhtään opiskellut enkä koskaan aikaisemmin kuullutkaan ruotsia. Sain tietysti ison ällän ja 1000 euron stipendin.

      • S2014
        vielä parempi kirjoitti:

        Äläs mitään! Minä kirjoitin pitkästä ruotsista 299 pistettä ja vielä muutaman pisteen sen ylikin, vaikka en ollut yhtään opiskellut enkä koskaan aikaisemmin kuullutkaan ruotsia. Sain tietysti ison ällän ja 1000 euron stipendin.

        Vituttaako? :)

    • ate97

      Hyvä tietää, että siellä pärjää ihan kieltä osaamalla.
      Tulee sitten varmaan ihan hyvin onnistumaan koe.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2508
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      2406
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe