Olen 21-vuotias nuori mies ja nyt alkaa eläminen käydä hankalaksi . Kuten mainitsin että olen mies mutta tunnen olevani nainen.
Vosin avata ensin vähän että mitä elämässä takana eli minä olin oikeastaan koko peruskoulun ajan koulukiusattu joka on jättäny kivat arvet, kostonhimon, kyynisyyden ja en pysty tuntemaan oiken empatiaa toisia ihmisä kohtaan. Ammatti koulu meni ihan hyvin mutta armeijan jälkeen olin 8 kuukautta työttömänä ja meinasin syrjäytyä mutta onneksi viime helmikuussa sain työpaikan vuoden määräajaksi. No siitähän lähti ylämäki elämässä... omaan kämppään, löysin tyttöystävän, hankin kissan ja yms eli kaikin puolin minulla menee hemmetin hyvin.
Ainut mikä tätä "ylämäkeä" pilaa että olen allapäin ihan kokoajan koska haluaisin olla nainen ja pukeutua nasieksi ja tehdä kaikkea nasiellista. Mutta vasta palloon osaan olla kyllä niin mieskin koska tykkään todella paljon miesten juttuista enkä tunne vetovoimaa toisia miehiä kohtaan.
Itsemurha pyörii päivittäin mielessä ja tuntuu että olen umpikujassa. Jos tekisin jotain radikaalia (sukupuolen korjaus) niin kaikki kaverit kaikkoaisi, työpaikkaa en saisi, työttöystävä jättäisi, suku kahtoisi kieroon ja kissakin olisi varmaan että "mitä hemmettiä?"
En tiedä mitä minä teksin enää... pitääkö minun elää koko elämä tässä alakulossa... vai saattaisikko minulla olla jokin mielisairaus?
Vosin avata ensin vähän että mitä elämässä takana eli minä olin oikeastaan koko peruskoulun ajan koulukiusattu joka on jättäny kivat arvet, kostonhimon, kyynisyyden ja en pysty tuntemaan oiken empatiaa toisia ihmisä kohtaan. Ammatti koulu meni ihan hyvin mutta armeijan jälkeen olin 8 kuukautta työttömänä ja meinasin syrjäytyä mutta onneksi viime helmikuussa sain työpaikan vuoden määräajaksi. No siitähän lähti ylämäki elämässä... omaan kämppään, löysin tyttöystävän, hankin kissan ja yms eli kaikin puolin minulla menee hemmetin hyvin.
Ainut mikä tätä "ylämäkeä" pilaa että olen allapäin ihan kokoajan koska haluaisin olla nainen ja pukeutua nasieksi ja tehdä kaikkea nasiellista. Mutta vasta palloon osaan olla kyllä niin mieskin koska tykkään todella paljon miesten juttuista enkä tunne vetovoimaa toisia miehiä kohtaan.
Itsemurha pyörii päivittäin mielessä ja tuntuu että olen umpikujassa. Jos tekisin jotain radikaalia (sukupuolen korjaus) niin kaikki kaverit kaikkoaisi, työpaikkaa en saisi, työttöystävä jättäisi, suku kahtoisi kieroon ja kissakin olisi varmaan että "mitä hemmettiä?"
En tiedä mitä minä teksin enää... pitääkö minun elää koko elämä tässä alakulossa... vai saattaisikko minulla olla jokin mielisairaus?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensinnäkin vain sinä itse eikä kukaan muu tiedä eikä pysty sanomaan mikä tai kuka oikein olet. Se pitää tulla sinulta itseltäsi omasta sisimmästäsi. Ellet vielä pysty määrittelemään mikä olet, se varmaan löytyy ajan kanssa asiaa kypsytellessä.
Kaverit eivät välttämättä kaikkoaisi ja jos kaikkoaisi, ne lähteneet eivät olisi kunnon kavereita ja ystäviä. Itsekin epäilin samaa mutta kaveripiiri säilyi ja lisää tuli paljon koska salaamisen loputtua muutuin avoimemmaksi ja ilmeisesti paremmaksi kaveriksi muille.
Työpaikka voi olla vähän kinkkinen juttu, ainakin prosessin ollessa meneillään. Määräaikaisuus voisi olla jopa eduksi, työnantajan ei tarvitsisi keksiä mitään ihmesyitä työtodistuksiin työsuhteen päättymisen selitykseksi. Prosessin käytyäsi työpaikan saannissa olet samalla viivalla muiden kanssa. Entisiltä työnantajilta voi pyytää uudet työtodistukset uudella nimellä ja hetulla, samoin koulutodistukset voi vaihtaa uudelle nimelle.
Tyttöystävä voi tietenkin jättää jos on olettanut elävänsä loppuelämänsä miehen kanssa eikä koe olevansa lesbo. Transsukupuolisuus ei ole sidottu seksuaaliseen suuntautumiseen, transsukupuolisen naisen ei ole pakko ihastua miehiin. Lesbous on jopa muita yleisempää.
Suku voi tietenkin katsoa kieroon, mutta aikanaan asia laantuisi ennalleen kunhan huomaavat ettei juttu ollutkaan niin kovin kummoinen. Vanhemmat voivat olla huomanneet sisimpäsi jo ennestään.
Kissa taas ei välitä mitään kunhan ihminen on sama ja ruokaa tulee. Kissat tai mitkään muutkaan eläimet eivät erottele ihmisen vaatteita sukupuolen mukaan.
Melko varmasti voidaan olettaa ettei sinulla ole mielisairautta ja jos hakeudut transtutkimuksiin niin se kyllä selvitetään siellä tutkimuksissa.
Kiitos vastauksesta. Justiisa noita omia kokemuksia halusin kuulla että miten muilla menny elämä "muutoksen" jälkeen. Mutta varmaan pitää antaa awian vielä hautua pari vuotta ennen kuin alan mitään tekemään asialle.
Ps. Kissa juttu oli vähän hurtti huumoria ;)
En ole transnainen vaan mies (korjaus naisesta>mies) ja olin ennen korjausta ulkopuolisille ihan tavallinen "tyttö". Sisältä päin kuitenkin ahdisti. Vanhempien ja kavereiden vuoksi esitin kuitenkin sitä roolia tiettyyn pisteeseen asti. Tein päätöksen hakea korjausprosessiin vaikka tiesin että osa kavereista esim. katoaisi varmasti. Jotkut eivät vain pysty sulattamaan tuollaista asiaa.
Ennen korjausta tuntui että ystävät/poikaystävä tekevät minut onnelliseksi MUTTA jotain puuttui. Se jokin korjaantui prosessin jälkeen.
Oikeastaan siis merkittävin muutos sinullakin varmasti olisi se mieletön vapauden tunne joka tulee siitä kun saa olla oma itsensä.
Ja voin kertoa että epäilyksiä tulee varmasti matkan varrella jolloin mietit teetkö oikean ratkaisun jne. Mutta sekin kuuluu asiaan. Itseänikin on ns. kaduttanut pitkin matkaa. Kuitenki mitä pidemmälle prosessissa on menty sitä varmempi olen oikeasta ratkaisusta. Toivottavasti sinäkin löydät itsesi :)