Jostakin kummallisesta syystä monet Ladattomat käyvät täällä räksyttämässä ja haukkumassa. Ensinnäkin Ladailijat ovat suomen mukavinta, ja reiluinta, ja fiksuinta autoporukkaa. He ovat valinneet todella hyvän, ja edullisen kulkineen. Olen sitä mieltä, että nyt alatte käytöstapojenne parantamaan, jos teillä yleensä niitä onkaan. Välillä on sellainen tunne, että täällä käy turhautuneet länsräppänän omistajat kirjoittelemassa paskajuttujaan, kun katselee ensinnäkin niiden omia palstojaan, ei voi sitä todeksi uskoa, niin idioottimaisia juttuja autojensa ihmeellisyydestä.
On Joulu tulossa,ja monella länsräppänän omistajalle tulossa nälkä Joulu,kun kaikki rahat menee räppänän korjauksiin.
Paineita lisää jouluksi luvattu kymmenen asteen pakkanen,joka hyydyttää jo kalliimatkin länsikotterot.
Kateeksihan se käy Ladaillijoita,joitten pöydät pursuaa jouluherkuista.
Onneksi on Lada
22
228
Vastaukset
- Kanto.
Näin se on ollut monena jouluna meilläkin. Jouluruokaa on ollut tarpeeksi aina. Ladalla on huoletonta matkan tekoa olipa sää mikä tahansa. Tuosta häiriköinnistä muitten automerkkien omistajien taholta täällä, niin me emme ole heidän autojen sivuilla käyneet haukkumassa heidän autoja. Keskenään he tappelevat että kellä on vähiten vikoja autoissaan, täällä se ei ole heille oikein mieluista puuhaa kun me kerromme heti paikkansa pitävästi ettei Lada autossa ole vikoja ollenkaan. Raukkamaisinta on se että ne lainaavat nimimerkkejä oikeilta Ladan omistajilta jotta saisivat paino arvoa sanoilleen. Lopuksi tähän Hyvää Joulua ja Onnelista Uutta Vuotta kaikille.
- sadomian aikaa
On eletty oikeisto ahneus sadomian aikaa, pervo sosiopaatti tuppi härää ja homoiluun kannustaa, - mutta mutta;
- todelisuudessa, paljon haukuttu ja parjattu vanhanaikainen savupiipputeollisuus voisi olla se tulevaisuuden ala. - hop hopi nyt työvoima töihin, kokoomus-leipäjonot ja tupin homokarnevaalit ei ole työvoimalle se paras paikka -huom !
- nyt kikkeli pois peräsuolesta ja spermat vaginaan, niin maa ja kansa kehittyy !
- näin yksinkertaista se on !!- tserno999999
Ois upea omistaa 44 ladaa ja 29 samaraa \ 2101/2108 mallit
- Muutosta ilmassa.
Ladalla parempiin päiviin.
vesku stumbangnfyhrer
Koulussa oli aikoinaan tonterin vesku. Joka sai hädintuskin keskikoulun käytyä. Mutta oli kova urheilumies. Myös kouluruoka maistui ja vesa santsasi aina. Oli kova poika syömään. Myöhemmin Piirikunnallisissa voitti ikämiessarajassa jo jotain pokaaleja. Koulun jällkeen ei pääsyt ammatikouluun. Mutta vr palkkasi urheilumiehen pihavarikkomieheksi. vesa käveli harjan kanssa vr ratapihaa parikymmentä vuotta edestaa. Lada oli käyttöautona, se vei kotiin ja töihin ja lomamatkoille, aurinko paistoi ja lada kulki. elämä hymyili. Ja sitten vr tehostettiin, yhtiöitettiin ja modernisoitiin ja myös vesa laitettiin työttömäksi. Sitten vesa on ollut työttömänä, ja näin arjen kokoomus kaartissa taistellut halpojen elintavikeiden puolesta leipäjonossa ja markettin vanha-päiväys lokeroilla.
Ja vesa varmaan saavuttaa leibjono untersturmfyhretin arvon, kun on ollut jo useita kymmeniä vuosia kokoomus standart leipäjonossa köyhyys uber mannekiinina.
Nämä suomen kokoomus-arjen sturmbahn leibjiono standard fyhrerit tulisi palkita kansan sankareina. Kokomus-kepu ahneuspoltiikan sankarina. Koska ovat kestäneet taipumatta leipäjonoissa motissa, alivoimalla, kokoomus-kepu ahneus piiritystä ja toivo talkoita, fantastista tuho-strategiaa. Mutta jää tietysti vastuttomasti, vastuullista politiikkaa meiningillä palkitsematta. Nyt lisäksi untestrandanrd ss leibäjono fyhrereitä uhkaa myös moraalinen tuho, kun pervoa homoutta pakkosyötetään syyttömille ja köyhillekin. Silti tästä alhosta jakomielinen tuppi ja kokoomus pyrkii moskovan porteille, vaikka oma pervo puhe ja käytännön homoilu ei päivänvaloa kestä ja moraali on mennyt, vain uloste haisee. Myös katainen nöyränä nuolee brysselissä eu aanusta. Suomi on nyt leibjono untersturmfuhrereiden varassa. Vesa- aika on astua johtoon !!!- Kanto.
En jaksanut lukea kuin kaksi riviä, mutta haluaisin sanoa, että ainakaan kaikki ladistit eivät ole homoja.
- selvä tilanne
Kanto. kirjoitti:
En jaksanut lukea kuin kaksi riviä, mutta haluaisin sanoa, että ainakaan kaikki ladistit eivät ole homoja.
Ladamies on yhteiskuntamme tuki ja turva.
Eu, markkintaloususkonto, ahneus sadomia, ja modernit tuppi poika neidit ja pervot ovat kansakuntamme tuho ja kadotus.
- 1+10
Ladat ovat huippukestäviä ja luotu kovaan käsittelyyn. Ne ovat tosimiesten autoja, jotka eivät tarvitse apuvälineitä ajamiseen.
Suomessa Ladoilla ajetaan vain vähän. Tämä selittyy usealla eri tekijällä:
- Koska Ladoja vihataan, moni ei uskalla niitä enää ostaa.
- Suomalainen yhteiskunta ei ole koskaan panostanut Ladoihin julkisen liikenteen kulkuvälineinä.
- Lada kuluttaa paljon polttoainetta: verotus on kova, ja kilometrit jäävät vähiin. Lada on vihreiden ihmisten auto - se kannustaa käymään kauppareissut jalan tai pyörällä, ei siksi, että se hajoaisi helposti, vaan siksi, koska se kuluttaa rutosti polttoainetta.
Maissa, joissa Ladoja arvostetaan, pidetään niitä ajossa jatkuvasti ja niillä ajetaan huikeita kilometrimääriä. Kuubassa samat Ladat pyörivät teillä vuosikymmeniä eikä loppua näy. Eräs kuubalainen Lada-kuski kehui BBC:lle Ladojen olevan kuin panssarivaunuja.
(Ks. http://www.bbc.co.uk/news/world-us-canada-15331105)
Egyptissä, jossa Lada on myös suosittu, on jatkuvasti myynnissä miljoona kilometriä, tai jopa sen yli, ajettuja Ladoja.
Esimerkiksi:
Lada 1500S, 1400000 km
(Ks. http://www.arabsayara.com/searchresults/vht/0/mk/81/mdl/1020/yr/0/ccd/0)
Lada 2107, 1000000 km
(Ks. http://eg.hatla2ee.com/en/car/lada/2107/356926)
Lada 2107, 1000000 km
(Ks. http://eg.hatla2ee.com/en/car/lada/2107/379772)
Onneksi on - mahtava Lada! - ahneuspervouden uhka
Ladalla tsuhna ajaa ja veli venalainen. ollaan iloisija. lämmintä kaalikeittoa pakkasella mahaan lapamme. Aurinko paistaa kesällä. Elämä hymyilee.
Mutta piru vaanii nurkissa, pervo luihu tuppi homoutta tuputtaa, eu piskin tavoin puree nilkkaan. Ja homoutta saastaa haastaa, nylkyttää bryselin persiiseen ja ae pervous haisee pskalle. - elämänmallia
- Lada ja onni, perhe, työ. Hyvä elämä
- Länsiauto ja pervous ahneus, hraaminen, homous, ja sairas elämä.- kommarienkiirastuli
Onneks te ladakommarit voitta aina muuttaa Neuvostoliitton itäonnelaan, eiku...
- pervokokoomusaanus
kommarienkiirastuli kirjoitti:
Onneks te ladakommarit voitta aina muuttaa Neuvostoliitton itäonnelaan, eiku...
Mihin kokoomus tuppi pervoon persreikään sinä ihanasti muutat ??
- Perovusmarkkinatalous
syvällä ahneessa pervo tuppi pers reiässä piileksii natsi nuori, tuo kokoomusnuori, joka on kuin keisari, ja pervohomo keisarina aina prempi kuin muut.
- kalastaja Niinistö
Onneksi on Lada. Ladalla ajava saa ihailevia katseita.Pitävät järkevänä Ihmisenä. Ei maksa turhasta,kuten länsiajoneuvosta,ja sen turhista hiluvitkuttimista.
Lada lähtee käyntiin kovimmillakin pakkasilla,ja vie matkustajat mukavasti,ja lämpimästi perille. - Runko.
Lda on järkimiehen/naisen valinta. Sillä ajaa iloinen perhe.
- Eurovolga
Tälle komppia ihan kybällä !
- tsugyki
Ois upea omistaa 43 ladaa
- tsartag
Ois upea omistaa 44 ladaa ja 8 samaraa
- Kohanlässyttävät
No noita paskanjauhajia löytyy muiltakin automerkkien foorumeilta.
- neverneverlada
Noi ladan kehujat on säälittäviä.Ei kai nyt kukaan tosissaan ladaa kehu?Jutut tosin on kuin konelan uutisista.
- Runko
Kyllä minä kehun ihan tosissani. Ladaa parempaa autoa ei ole eikä tule !!!* Turha minua on sääliä. Olen alfauros, joka eksyi länsikottero maailmaan mutta tulin järkiini. Kiitos siitä kuluu Ladapalstan asiantuntevalle porukalle. Kiitos ... kaunis.
- Tiijäkkönä
Lada on ihan hyvä auto, vaikka minulla ei sellaista olekkaan.
- ladakisavisa
Ladakuskit on niin taitavia mekaanikkoja että esitän kysymyksen johon ihan kaikki ei osaakaan vastata.: Onhan ladassa kampiakseli,onhan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1591394Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491205Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241159Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111090- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307957- 42929
- 72895
- 73879