on varmaan aika nollata tapahtumia ja mennä kohti uusia tarinoita. mielensä pahoittaneille kyllä uudet uhrit löytyy.lisää paskaa housuun ja eteen päin.
hyvää joulua rollipalstalaisille
jolua
29219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Pitäs osata käyttäytyä ettei kenenkään tarvitsisi ojentaa tai pistää turpiin.
Hyvää ja rauhallista joulua
Ensio Tuonosen leskelle ja hänen jälkeläisilleen surun valittelut Ension pois menon johdosta, tunsin hänet kouluajoilta kävimme samaa koulua , hän oli kyllä mua
paljon vanhempi ja kiltti eikä kiusannut meitä pikku tyttöjä välitunnilla kuin muutamat pojat. Kuulin että hän on kuollut, eikä hänkään joka tämän suru uutisen minulle
kertoi ei tiennyt mihin hän oli kuollut.JOS huomaat tämän viestini kirjoita tällä palstalla. Oikein rattoisaa joulun aikaa teille ENSION omaisille!
kuolinuutisten rollaukset eivät tänne kuulu. Ota Plondi suoraan yhteys omaisiin.
Ja haista iso paska senkin landelainen, pysy vaan siellä OKUSSA .
Taitaa olla OKULAISILLA paskaa ja kusta päässä, vai liekkö kaivoksen pölyt sotkenut harmaat aivosolut, senkin maalais moukka ,!!!!
Älä puutu moukka tähän, se ei sinulle kuulu, tuliko selväksi????senkin yökötys maalais moukka!!!!
ÄLYKÖT TÄÄLLÄ MEIDÄN OKULAISTEN PASKA-Aivojen PALSTALLA HAISTATTELETTE. Ei ole aivosoluni harmaita. Älä tule sellaista väittään.
Kuka tässä on rollannut, taitat olla tosi "URPO" kun et ymmärrä mikä on rollaamista. Lue uudestaan ja käytä järkeä JOS sinulla sitä yleensä onkaan!!!!!!!!
En tunne Ension omaisia ketään, ja käytät väärää sanaa" rollaaminen"KAMOO,! Sinulla taitaa olla puurot ja vellit sekaisin senkin OKULAINEN) Eipä siellä okussa
taija olla enään kovin montaa fiksua ihmistä , ovat muuttaneet tänne ETEÄ SUOMEEN sinne on jäänyt vaan pohjasakka.!!!!
Mitä kamoo tarjoilet? Täällä maalla siinä on n-kirjain lopussa.
Eikö ne aivosolut ole harmaita, niin mä olen kuullut ja lukenut jostain, niitä sinulla ei taida olla,!
Mitä luulet, en tarjoile sinulle yhtikäs mitään.( Tsadista )mitä tämä sana tarkoittaa, Rauha rouva.?
Ensiolla ei tainnut olla omaisia, ei edes eää äitiä ja puolisoa. VOI HARMI
Hyvin rauhatonta joulua ja epävarmaa pelonsekaista uutta vuotta.
Rauhallista joulua
Rauhallista joulua
joulua ja onnellista uutta vuotta!
Kultaista joulua.
Toivottaa kaikille ihmisille.
Pörhäkkä tonttu
Jeesus tuli jouluksi
Thank you!
Jeesus oli homo ja sitä paitsi se tapettiin ristiinnauliten eikä se mitään veden päällä kävellyt.
Eikä se mitään tullut täksikään jouluksi. Oletko muka nähnyt tai kuullut?
kertomaa. Totuus on vihdoin selvinnyt. Ei ollut silloin vesisuksia.
Jeesus syntyi. Sinun synnit anteeksi antoi. Jeesus elää.
Armoa ja siunausta.
Erityisesti naisille.
Lyhyet hameenhelmat on kyty.
Jeesus syntyi. Sinun synnit anteeksi antoi. Jeesus elää.
Armoa ja siunausta.
Erityisesti miehille.
Paneskelu, pamputus ja irtosuhteet on kyty.
Joulu alkaa olla ohi
T. Arvi
Meillä aletaan odottamaan uutta Joulua jo pääsiäisenä!
Hävetkää. Hävetkää. Luihut ja uskottomat. Hävetkää.
Minuako käsket häpeämään?