Tällainen työttömien työpaja olisi hyvä

Pesukoneemme nyt mentyä epäkuntoon tuli mieleeni, että olisi upeaa, jos olisi paikka, jonne köyhät ihmiset voisivat viedä kodinkoneensa ja saada asiantuntija-apua niiden korjaamiseen. Köyhä siis oppisi korjaamaan omia koneitaan, ja samalla saisi työkokemusta ja mahdollisesti jopa työllistyisi siinä. Jos työpajasta olisi tällä tavalla hyötyä, sinne menisi mielellään. Samaisessa työpajassa voisi olla osasto, jossa työpajalle lahjoitettuja koneita voitaisiin oppia korjaamaan myyntiinkin, kun ensin on opeteltu omien koneiden rustaamista. Ketään ei käytettäisi hyväksi, kaikki hyötyisivät. Sieltä voisi sitten kuka tahansa käydä ostamassa edullisesti korjattuja koneita.
8126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Ketään ei käytettäisi hyväksi, kaikki hyötyisivät."

No kierrätyskeskuksissa on asiantuntijoita jotka korjaaat ilmaiseksi kodin koneita. Mutta heille ei makseta palkkaa, että tuskinpa saat korjattua käytettyä kodinkonetta missäään ilmaiseksi.

Äänestä
  • Niin, mutta tässä työpajassa ne asiantuntijat olisivatkin niitä kouluttajia, eivät ilmaistyöntekijöitä. Työttömät tulisivat tosiaan oppimaan, eivät ilmaiseksi työvoimaksi muiden pussiin.

    Pajan pyörittäjät saisivat jonkinlaista avustusta valtiolta, ja myös tuloa vapaaehtoisvoimin korjatuista koneista. Ketään ei työllistettäisi pakolla.

    Toimisiko?

    Tai periaate voisi olla sekin, että tilat olisivat ilmaiset, valtion tai kunnan omistamat, ja siellä voisi olla joko opastajana tai oppimassa, kaikki vapaaehtoisesti. Julkinen valta ei osallistuisi muuten kuin tarjoamalla tilat. Ja mitä hyötyä tästä kaikesta olisi? No, työttömät saisivat tilaisuuden oppia jotain käytännöllistä. Eikä tämä maksaisi paljon, koska tyhjiä tiloja taitaa olla joka kunnassa. Miksei laitettaisi niistä osa hyötykäyttöön?

    Äänestä

  • ertyviry5evyu6 kirjoitti:

    Niin, mutta tässä työpajassa ne asiantuntijat olisivatkin niitä kouluttajia, eivät ilmaistyöntekijöitä. Työttömät tulisivat tosiaan oppimaan, eivät ilmaiseksi työvoimaksi muiden pussiin.

    Pajan pyörittäjät saisivat jonkinlaista avustusta valtiolta, ja myös tuloa vapaaehtoisvoimin korjatuista koneista. Ketään ei työllistettäisi pakolla.

    Toimisiko?

    Tai periaate voisi olla sekin, että tilat olisivat ilmaiset, valtion tai kunnan omistamat, ja siellä voisi olla joko opastajana tai oppimassa, kaikki vapaaehtoisesti. Julkinen valta ei osallistuisi muuten kuin tarjoamalla tilat. Ja mitä hyötyä tästä kaikesta olisi? No, työttömät saisivat tilaisuuden oppia jotain käytännöllistä. Eikä tämä maksaisi paljon, koska tyhjiä tiloja taitaa olla joka kunnassa. Miksei laitettaisi niistä osa hyötykäyttöön?

    Ja jos joku saisi avustusta valtiolta, niin toinen menisi konkurssiin, kun joutuisi kilpailemaan ilmaisen työvoiman kanssa. Eli loppuen lopuksi tulisi lisää työttömiä, joille valtio joutuisi maksamaan avustuksia..

    Äänestä

Sähkötöitä saa tehdä vaan jos sitä on opiskellut ja on sähkömiehen paperit. Siinäpä olisikin kivaa kun työttömät nuoret ja pari vuotta eläkkeestä olevat vanhukset tapattaisivat itsensä sähköiskuilla ja muilla työturmilla.

Siinä on ihan syy miksi niitä töitä saa tehdä vaan koulutetut tyypit.

Äänestä
  • Olet varmaan oikeassakin, mutta toisaalta minä kyllä haluaisin oppia korjaamaan tuon pesukoneeni, joka juuri lakkasi toimimasta. Uuteen ei ole varaa. Seuraavan kerran saattaisin osata sen itse huoltaa. Mieheni on sähkömies, mutta ei tiedä pesukoneista. Se voi olla jokin ihan pikku juttu, ei välttämättä sähkövika. En tosiaan edes ehdota, että minunlaiseni ummikko alkaisi minkään koneen sähköpuolta värkätä.

    Jos vaikka jätetään nuo pesukoneet, ja tehdään jotain muuta. Kunnostetaan vanhoja huonekaluja, kudotaan räsyistä mattoja. Jos toiminta olisi ehdottoman vapaaehtoista, siihen voisi olla paljonkin tulijoita. Miksi kuskata vanhoja vaatteita kaatopaikalle tai jonnekin käyhiä orjinaan käyttävään kirppispuljuun, jos niitä voisi hyödyntää jossain köyhien vapaaehtoisesti miehittämässä käsityökeskuksessa?

    Tai miksei vaikka kerätä syksyllä nokkosia, kuivata niitä ja opetella tekemään niistä kuituja ja lankaa? Nokkoskangas on hamppuun verrattavaa, lujaa ja kaunista kangasta. Minä opettelen sitä jo kotona, mutta yhdessä olisi kivempaa.

    Auton huoltamistakin voisi opetella. Ruoanlaittoa voisi oppia yhdessä ja asiantuntevan kokin tai leipurin neuvonnassa. Vaikka kasvihuone tai karjatila, kunhan työ on ehdottoman vapaaehtoista ja siellä oppii jotain hyödyllistä ja/tai saa jotain muuta hyötyä, vaikkapa ruokaa työtään vastaan.

    Äänestä

No mutta mikseivät työttömät saisi itse perustaa yhteisiä työosuuskuntia joiden kautta voivat myydä omaa osaamistaan ja tehdä niitä samoja juttuja mitä muuten pakotettaisiin tekemään orjatyönä?

Miksei se muka voisi olla laillista?

Kunta voisi tosiaan tarjota tilat ja ostaa laitteet, työttömät voisivat sopia keskenään mitä kukakin haluaa tehdä. Pääasia ettei työttömien selkänahasta jotkut toiset kerrytä varallisuuttaan.

Kaikki työttömät saisivat itse pitää ansaitsemansa rahat.

Jos työ tehdään työporukassa, ansaitut varat jaetaan työporukan kesken.

Kunta hoitaa laskutuksen ja palkanmaksun sekä sivukulujen maksut.

Tälläinen innostaisi työttömät tekemään töitä kun siitä itse hyötyisi.

Äänestä
  • Kunta tavallaan toimisi sijoittajana (koska kukaan riskisijoittaja ei pitkäaikaistyöttömille rahaa anna).

    Työttömien omat työpajat voisivat olla aloittain järjestetty, esim. jotkut voisivat mennä ravitola-alan pajoille ja toiset ITC-alan.

    Jos ravintolapaja menestyy, työttömät saavat ylimääräistä eli kaikki siellä työskentelevät työttömät hyötyvät.

    Kunta maksaa vuorat, sähköt ym juoksevat kulut kuten muutekin maksaisi jos kyseessä olis orjatyöpaja josta työttömät eivät saa mitään.

    Äänestä

  • Oma työpaja kirjoitti:

    Kunta tavallaan toimisi sijoittajana (koska kukaan riskisijoittaja ei pitkäaikaistyöttömille rahaa anna).

    Työttömien omat työpajat voisivat olla aloittain järjestetty, esim. jotkut voisivat mennä ravitola-alan pajoille ja toiset ITC-alan.

    Jos ravintolapaja menestyy, työttömät saavat ylimääräistä eli kaikki siellä työskentelevät työttömät hyötyvät.

    Kunta maksaa vuorat, sähköt ym juoksevat kulut kuten muutekin maksaisi jos kyseessä olis orjatyöpaja josta työttömät eivät saa mitään.

    Tässä voisi olla jotain ideaa.

    Katselin lähipäivinä kaksi videota youtubesta, joista ensin pidin, kummastakin, mutta toisella katsomalla tajusin, että ne olivat kaikkea muuta kuin tavallisen kansan enemmistölle eduksi. En halua mainostaa niitä mainitsemalla niiden nimiä. Toisessa niistä ehdotettiin yksityisten keskuspankkien kaatamista, mikä sinänsä on todellakin se oikea ratkaisu, mielestäni, mutta siinä vedottiin 'asiantuntijana' mieheen, joka aikoinaan varasti Eustace Mullinsin elämäntyön tuloksen, noista keskuspankeista kirjoittamansa kirjan. Mullinsia filmillä ei edes mainittu.

    Toisen videoan sanoma oli, että olisi otettava raha kokonaan pois käytöstä, tosta noin vaan. Ihmisten pitäisi alkaa elää omissa kyläyhteisöissään kukin tehden sitä, mitä osaa, lapsetkin. Jokainen tekisi kolme tuntia viikossa kylän yhdessä omistamissa projekteissa, joka tuottaisi jotain yli oman tarpeen ja myisi sitä vieruskuntiin. Myis, he sanoivat, vaikka rahaa ei olisi, eikä vaihtokauppaa heidän mielestään saisi käyttää. Eivät selittäneet, miten sitten myytäisiin. Tuohan on kommunistinen orjatyömalli, jossa kaikki työskentelevät ruokapalkalla, jos jaksavat tehdä työtä. Projektien vetäjät varmaan sitten saavat hiukan enemmän ruokaa...

    Molemmat noista filmeistä olivat saaneet valtavat määrät katsojia, toinen yli kahdeksan miljoonaa. Molemmat alkoivat keskustelemalla ensin jostain erikoisesta tieteelliseltä kuulostavasta iolmiöstä, ja sitten filmin puolivälissä siirtyivät puhumaan rahasta. Molempien juontajina oli erittäin miellyttävä, vilpittömältä vaikuttava mies. Toinen mainitsi toisen jonkinlaisena 'ylenpalttisen elämän' auktoriteettina (viitaten sen filmin nimeen).

    Ajatelkaapa, mikä kaaos maailmaan syntyisi, jos oltaisiin toteuttavinaan kansojen tahtoa ja kaadettaisiin yksityiset pankit ja lakattaisiin käyttämästä rahaa. Kuvitelkaa! Ratkaisuhan on selvä: valtioiden pitää alkaa painaa oma rahansa eikä lainata sitä yksityisiltä pankeilta korkoa vastaan velkaannuttaen koko kansan. Rahan poistaminen taas johtaa kaaokseen. Tarkoituksellisesti. Ja ratkaisu on heillä myls valmiina, ja sitäkin kansa sitten kaaoksen kurimuksessa tulee vaatimaan: kansainvälinen yksi digivaluutta, jota hallinnoi IMF tai Maailmanpankki, tai BIS (Bank for international settlements), jotka kaikki ovat yksityisten keskuspankkien omistajien aseita. Näin päästäisiin juuri siihen, mitä Rotschieldit nytkin haluavat, mutta he veisivät meidät siihen muka antamalla meidän ensin kaataa heidän pankkinsa.

    Olkaa tarkkana. Kun näette näitä filmejä, kun kuulette näitä ideoita, älkää olko hiljaa. Paljastakaa heidän kavalat juonensa.

    Suomessahan tuohon kommunistiseen orjatyöhön ollaan jo kovasti siirtymässä. Jospa ei suostuttaisikaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtön nainen 50v kirjoitti:

Pesukoneemme nyt mentyä epäkuntoon tuli mieleeni, että olisi upeaa, jos olisi paikka, jonne köyhät ihmiset voisivat viedä kodinkoneensa ja saada asiantuntija-apua niiden korjaamiseen. Köyhä siis oppisi korjaamaan omia koneitaan, ja samalla saisi työkokemusta ja mahdollisesti jopa työllistyisi siinä. Jos työpajasta olisi tällä tavalla hyötyä, sinne menisi mielellään. Samaisessa työpajassa voisi olla osasto, jossa työpajalle lahjoitettuja koneita voitaisiin oppia korjaamaan myyntiinkin, kun ensin on opeteltu omien koneiden rustaamista. Ketään ei käytettäisi hyväksi, kaikki hyötyisivät. Sieltä voisi sitten kuka tahansa käydä ostamassa edullisesti korjattuja koneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu