Onko kellään traumoja? Itse uskon että mulla on. Sillä vaikka tiedän, että mulla ei ole ulkonäössä vikaa, niin silti olen älyttömän ujo, aina ollut! Ainakun joku tyttö ihastuukin muhun, mulle tulee heti ihme tunne, että mitäköhän tuo mussa oikeen näkee jne...
Pentuaikoina kun olin n. 8~10v, olin isovanhempieni lellikki ja ne lihottivat meikeläisen lihavaksi. Samaan aikaan kun koulussa oli tyttöjä ne ei ikinä tykännee musta, aina vaan mun kavereista. Meikeläinen oli aina se ihan vika vaihtoehto.
Kerrankin kun poikaporukassa ihailtiin yhtä Irinaa ja sen kodin luona oli semmoinen iso puusta rakennettu linna. Siinä me huudeltiin ja viskoiltiin lumipalloja sen ikkunaan. Auta armias kun sieltä asunnosta juos ulos sen kaksi isosiskoa, arviolta jotain 14~16 vuotiaia, jotka ~8v pojan silmissä näyttivät helevetin isoilta. Kaikki muut jätkät hyppivät puulinnasta alas, mutta enhän mä uskaltanut. Nämä isosiskot sai meikeläiset nalkkiin ja rupesivat huutelemaan siellä, että "jäikö poju nalkkiin? Nyt me tullaan ja teipataan sut siihen paikkaan", heh! Meike oli aivan kauhusta jäykkänä. No eihän ne sitä tehneet. Jätkät kysy, että mitä ne teki? Olen nauranut joskus tälle kun muistelen näitä pentuaikoja, vähän vanhempanahan sitä olis ollut mielissään ;)
Kun täytin 18 ja aloin urheilemaan ja läskit lähti! Kummasti tytöt rupes tykkäämään. Mutta en mä vaan tajua mistä tämä ihme ujous ja kammo on jäänyt mulle takaraivoon???
Kerrankin kun pikkusiskoni joka on mua 4 vuotta nuorempi, oli tutustunut samanikäisiin tyttöihin. Mä tiesin että ne oli ihastuneet muhun, kun mun sisko kerto mulle. Kun näin ikkunasta, että nämä on tulossa sisälle, jotenkin paniikinomaisesti lähdin järvelle muka soutelemaan... Sisko sano, että kyllä sä olet varmaan aika ylpee tyyppi!
En mä kummiskaan mikään homo ole, kyllä sitä kännissä tulee tyttöjä kateltua ja iskettyäkin, kun noista estoista pääsee eroon!
Mutta tämä kammo on monesti pilannut mahdollisuudet tutstua johonkin tyttöön johon olisi oikeastikkin ihastunut!
Saakeli!
Pentuaikoina kun olin n. 8~10v, olin isovanhempieni lellikki ja ne lihottivat meikeläisen lihavaksi. Samaan aikaan kun koulussa oli tyttöjä ne ei ikinä tykännee musta, aina vaan mun kavereista. Meikeläinen oli aina se ihan vika vaihtoehto.
Kerrankin kun poikaporukassa ihailtiin yhtä Irinaa ja sen kodin luona oli semmoinen iso puusta rakennettu linna. Siinä me huudeltiin ja viskoiltiin lumipalloja sen ikkunaan. Auta armias kun sieltä asunnosta juos ulos sen kaksi isosiskoa, arviolta jotain 14~16 vuotiaia, jotka ~8v pojan silmissä näyttivät helevetin isoilta. Kaikki muut jätkät hyppivät puulinnasta alas, mutta enhän mä uskaltanut. Nämä isosiskot sai meikeläiset nalkkiin ja rupesivat huutelemaan siellä, että "jäikö poju nalkkiin? Nyt me tullaan ja teipataan sut siihen paikkaan", heh! Meike oli aivan kauhusta jäykkänä. No eihän ne sitä tehneet. Jätkät kysy, että mitä ne teki? Olen nauranut joskus tälle kun muistelen näitä pentuaikoja, vähän vanhempanahan sitä olis ollut mielissään ;)
Kun täytin 18 ja aloin urheilemaan ja läskit lähti! Kummasti tytöt rupes tykkäämään. Mutta en mä vaan tajua mistä tämä ihme ujous ja kammo on jäänyt mulle takaraivoon???
Kerrankin kun pikkusiskoni joka on mua 4 vuotta nuorempi, oli tutustunut samanikäisiin tyttöihin. Mä tiesin että ne oli ihastuneet muhun, kun mun sisko kerto mulle. Kun näin ikkunasta, että nämä on tulossa sisälle, jotenkin paniikinomaisesti lähdin järvelle muka soutelemaan... Sisko sano, että kyllä sä olet varmaan aika ylpee tyyppi!
En mä kummiskaan mikään homo ole, kyllä sitä kännissä tulee tyttöjä kateltua ja iskettyäkin, kun noista estoista pääsee eroon!
Mutta tämä kammo on monesti pilannut mahdollisuudet tutstua johonkin tyttöön johon olisi oikeastikkin ihastunut!
Saakeli!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko ihastunut nyt Irinaan ja kavereiden kanssa kiusaatte häntä. Isosisko tulee ja pelastyit. Et uskaltanut tulla alas. "jäit nalkkiin" sinne. Uhkaava tilanne, teipataan kiinni, etkä pääse sinne minne haluaisit eli Irinan luo. Onhan uhkaavaa 8 v:lle isot 14-16 vuotiaat tytöt. Lamaannut siihen paikkaan vieläkin. Jäät siihen vieläkin.
Nyt olet aikuinen ja voit tehdä mitä itse haluat. Voit kiivetä alas tornista, jos haluat tai jäädä sinne. Tai sitten jos isot tytöt tulevat voit nostaa heidät sivuun. Ja mennä sinne minne haluat.
Kukaan ei voi sinua painostaa tekemään ,mitä et halua. Voit valita itse ilman negatiivisia seurauksia.
Mutta älkää kiusatko Irinaa enää. : )
lähdet vieläkin lipettiin, kun pelkäät että naiset teippaa sinut kiinni, etkä pääse sitten lähtemään mielesi mukaan. : )
Aika ymmärrettävää.
Tässä hevimpää kamaa!
Pentuaikoihini kuulu myös synkempiä hetkiä, kuten isäni komentelu nyrkeillä. Ja äitini itsemurhayritykset. Kerran isäni ojensi äidilleni haulikon ja haulipussin, sanoi, että anaa palaa, kun äitini iski veitellä isääni rintaan. Samoin näin äitini monesti henkitoreissaan lattialla, kun hän oli ottanut yliannoksen lääkkeitä. Äiti lähtee nyt valkoisiin pilviin, ei tummiin! Huh! saakeli se oli rankaa!
Mutta nyt nykyään on kaikki hyvin, isäni on säyseä kuin lammas ja äitini tervehtynyt. Erosivat kun olin 13v!
Mutta en tiedä pystynkö sitoutumaan kehenkään oikeasti, sinkkuus tuntuu vaan turvalliselle!
Ei tietenkään pidä pakottaa itseään mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä. Mutta hyvätkin ihmissuhteet voivat mennä ohi, kun et uskalla antaa heidän tulla elämääsi. Minulle on käynyt niin. Jälkeenpäin olen sitten harmistellut, mutta minkäs teet.
Ymmärrän sen, että on vaikea muuttaa suuntaa siitä totutusta ja vanhasta reagtiomallista. Tietää, mutta on vaikea muuttaa suuntaa. Minkä ikäinen olit kun tuo tapahtui?
Joskus parisuhde voi olla kuten vanhemmillasi. Ei varmaankaan ole ainoa pari.
Oletko huomannut, että pelkäisit voimakkaita tunteita vanhempiesi tunnekuohujen takia. Tai naista, joka vaikuttaa hennolta ja heikolta, joka ei sitten jaksakkaan elävässä elämässä?
Huomannut, että en halua kuulla huutamista, enkä halua tapella! Näiltähän ei voi välttyä jos alkaa suhteeseen jonkin kanssa!?!??
Yleensä, jos näen, että jokin tyttö ihastuu muhun, mulle tulee mieleen kaikenmaailman "ennenaikaiset" negatiiviset kuvitelmat, mitä siitä vois seurata! Ero, riidat, tappelemiset jne.. Aika typerää, mutta en voi sille mitään!
Se alkoi kuulemma jo mun syntymästä, olin kuulemma isäni veljen siittämä. Tämmöistä olen kuullut ja isäni kertoi, että mut oli tarkoitus abortoida äitini vanhempien pyynnöstä!
Mulla tulee just tämä ButterFly Effect elokuva välillä mieleen, että olikohan mun edes tarkoitus syntyä tämä paska maailmaan?...
Kyllä tässä itsetunto on ollut välillä aika vitun koetuksella! Eikä tässä yhtään auta se saakelin ulkonäkö, kun pään sisällä on tämmöinen myrsky!
Noh... kyllä tässä on ihan OK! Mutta joskus nää tunteet pääsee vaan pintaan!
Monen asian onnistumiseen vaikuttaa usko. Samoinhan on työssä, harrastuksissa, urheilussa. on uskottava itseensä, toiseen ja yhteiseen suhteeseen, yhteiseen tulevaisuuteen etc.
Ethän voi onnistua urheilussa,matsissa, jos et usko onnistumiseen,voittoon. Kuinka siis parisuhde voi onnistua, jos et usko siihen ja niihin mahdollisuuksiin. Se on myös tahdon asia. Niin kuin myös rakkaus. Haluan onnistua ja haluan tehdä onnistumisen eteen töitä, satsata siihen. Halua selvittää ongelmat, jos niitä tulee. Ja luottamusta siihen, että se on mahdollista.
kyllä se myrsky siellä saadaan taltutettua. Älä huoli. Hyvähän se, että tunteet tulevat pintaan. Jos niitä vaan panttaa, efekti on kuin aukaisisi shampanja pullon ravistaen. Sinun pitäisi saada tunteesi ulos turvallisessa ilmapiirissä. sitten olet sinut itsesi kanssa.
Puhutko totta. Onko sulla tämmönenkin kokemus. Ei voi olla totta. Pienellä sikiöllä on kyllä tietoisuus asioista. Voi olla hylätyksi tulemisen pelko.
Oletkos seurannut, mikä saa nämä tunteet nousemaan pintaan?
En mä näitä huvikseen keksiskele tässä!
Mutta en ole puhunut näistä kenellekkään, siskoni olivat aika pieniä vielä tapahtumaaikaan.
No, olen kyllä ujo! Sen myönnän! Näistä jutuista on jo aikaa ja olen ne unohtanut, mitä välillä ne putkahtelee mieliin. Mutta sen uskon, että näillä on jotain tekemistä omaan kammooni, mitä suhteisiin tulee!
Olen nyt jo 30v mies ja olen aika "kypsynyt", mitä näihin nuoruusvuosiin tulee! Nyt alkaa tosissaan tunuta sille, että vois itse alkaa perustamaan perheen. Tätä ennen en edes etsinyt tai edes yrittänyt isekeä naista itselleni. Kyl mä vaan olen ihan kelpo mies, menneisyydestäni huolimatta. Elämä on ainaskin opettanut, että se ei ole leikkiä. Enkä ainaskaan omille lapsilleni sois tämmöisä, mitä itse on tullut koettua!
Anteeksi ei olut tarkoitus loukata.
Sinun pitää saada puhuttua nuo asiat jonkun kanssa. Se helpottaa ja auttaa eteenpäin.
Usko, että kaikki tulee ajallaan. Nyt nämä lapsuusajan tunteet ovat tulleet pintaan. Uskon, että tämän jälkeen sinun on helpompi "iskeä" nainen ja alkaa perustaan perhe, jos niin haluat.
Kirjoituksesi perusteella tosiaan jo tuntuukin, että se on mahdollista. Et enää ole niin torjuva sitoutumisen suhteen. Sitä voi olla alitajuinen torjunta myös lapsia kohtaan, jos jotain tällaista taustalla.
Ei muuta kuin tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen ja ja onnea "isku" markkinoilla. Toivon, että löydät mieleisen kumppanin itsellesi.
Moikka Ujo!
Luin tuon koko sun kirjottaman tapahtumaketjusi..
Jos olet kertonut silkkaa totuutta tuossa, niin sulla on ollut tuohon ikään kyllä liiankin värikästä tuo elämä..
En usko siis, että kysymyksessä olisi pelkkä sun ujoutesi, vaan kaikkien kokemustesi tuoma yhteis suma.. Huhhuh..
Itsekin kokeneena, ja samaan ikäluokkaan kuuluvana, voinkin kertoa, että kyllä kaikenlaiset menneet tapahtumat aiheuttaa mitä kummallisempia juttuja,reaktioita, tässä elämässä, vaikka niiden ei haluaisi antaakaan vaikuttaa..
Mietinkin, että oletko ajatellut tai käynyt puhumassa kokemuksistasi, ja mahdollisista peloistasi jossain ammattiauttajalla? Se ei ole enää nykypäivänä mikään häpeä, ihan oikeasti!
Joskus lumipalloa on hyvä lähteä sulattelemaan ihan pikkuhiljaa, ja sitä varten, jos omat resurssit siihen ei riitä, kannattaa edes kokeilla, josko sitä apua saisi jostain muualta.
Sellaista sulle suosittelisin..Sen lisäksi, että kerrot ja puhut asioista, etkä pakkaa niitä sisällesi!
-Toivotankin sulle onnea tulevaisuuteen, ja kaikkea hyvää tästä eteenpäin!
-myöskin kokenut....-
Täytyy sanoa, että ensialkuun kertomuksesi isoista tytöistä vaikutti eroottiselta, mutta 8-vuotiaan mielestä tilanne oli varmasti eri; Itseasiassa itse jouduin kerran teipatuksi ja sidotuksi tuoliin kiinni yhden vähän vanhemman tytön ja muistaakseni parin silloisen "kaverin" toimesta. Sattumoisin kärsin itsekin ujoudesta ja huonosta itsetunnosta, liekö sitten vain yhteensattumaa.
Osanottoni joka tapauksessa, osaisinpa sanoa jotain, mistä olisi hyötyä. Ammattiauttajaahan voi aina koittaa; Kuten joku jo totesikin niin se ei liene nykyään enää niin häpeällistä (ja vaikka olisikin niin eihän sitä kaikelle kansalle tarvitse välttämättä kuuluttaa). Ties vaikka siitä olisi paljonkin hyötyä.
kaipaat extreme-kokemuksia ikävystymiseen.