Sonkajärveläinen metsästäjä:
"Salametsästäjät hajottivat susilaumat"
Kuva: Seppo Ronkainen
Jaana Martikainen
4.12.2014 07:00
Susien muuttunut käytös on ollut viime aikoina kestopuheenaihe Sonkajärven raitilla. Samalla se on arka puheenaihe.
Sonkajärveläinen metsästystä harrastava mies ei halua kertoa mielipidettä asiasta omalla nimellään.
– En halua, että minulla on kohta ristikko otassa, mies sanoo.
Hän epäilee, että susien käytös on muuttunut salametsästyksen takia.
– Salametsästäjät ovat tappaneet alfaurokset ja nuoremmat eivät pysty yksin metsästämään hirviä. Ne sitten ottaa sen minkä helpolla saavat eli koiria.
Mies sanoo, että Sonkajärvellä moni on sitä mieltä, että koirien kuolemiin johtaneista susihyökkäyksistä ei voi syyttää susia vaan joitakin ihmisiä.
– Tuskin salametsästäjät katsovat, mitä ovat ampumassa, vaan ampumat summamutikassa. Täällä on se tietty porukka joka sitä tekee ja se pilaa oikeiden metsästäjien maineen.
– Kun lauman opettajat on tapettu, pentuja ei opasta kukaan. Jos kaikki olisi kunnossa, ei ne koiran perään lähtisi.
Miehen tuttavan koira kuoli tänä talvena suden hampaisiin.
– Koira tulee niin läheiseksi metsämiehelle, että se ottaa sieluun kun noin käy.
JUTUN LÄHDE: http://www.savonsanomat.fi/savo/salametsastajat-hajottivat-susilaumat/1944625
"Salametsästäjät hajottivat susilaumat"
55
967
Vastaukset
- FANAATTISEN
[PDF]
FANAATTISEN SUDENSUOJELUN JUURET OVAT NATSISMISSA ...
www.sanansaattaja.com/SUDENSUOJELUN J...Översätt den här sidan
Ote kirjasta: Suden kahdet kasvot – ilmestyy syyskuussa 2012. FANAATTISEN SUDENSUOJELUN JUURET OVAT NATSISMISSA. JA SE ON VERRATTAVISSA ...
Hölmöläiset pannoitavat koirasusia.
PDF]
Harmaasudesta koirasuteen - Nanomatic
www.nanomatic.fi/koirasusi.pdfÖversätt den här sidan
4 jun 2013 - Harmaasudesta koirasuteen. Minne hävisi aito suomalainen villisusi? Tulevatko lapsemme muistamaan meidät sukupolvena,.- FANAATTINENKOTINATSI
Kato, siinä imatralainen natsipsykopaatti jälleen avaan moukkamaista typeryyttään. Vai onko kyseessä kenties Lestijärven oma pikku tupeepää?
Ei muuta kuin Jeesuksen ristit korviin, pappia teeskentelemään ja susia murhaamaan. tietysti vanhuksia huijaamaan rahallisesti ja siitä kiinnijäämään. Näinhän se Jeesuskin joka psykopaattia opetti.
Ja varmuuden vuoksi kannattaa kirjoittaa aina nämä "FANAATTINEN"-fontit isolla, jotta jokainen varmasti huomaa kuka liimanhaistelija on kyseessä. No, vähän vielä viinaa naamaan ja vielä ehkä jollekin väärälle tyypille isottelemaan kun ei läskimakkara pysty itse kuin "metsästyskoiriaan" pyörän selästä asfaltilla liikuttamaan kun ei ihraperseellä kunto riitä metsässä ja poliisikin vei aseenkantoluvat. Jousipyssy käteen ja omaa pikku munan tirriään sillä ammuskelemaan, jos sattuu vaikka munat näkymään peilin kautta kun ihravatsaa nostaa oikealla kohtaa.
Hitlerkin häpeäisi näitä psykopaattinatseja, koska he ovat niin järjettömän typeriä. Mutta sitä saa mitä tilaa. Tällaisilla psykopaateilla on tapana mennä aina liian pitkälle. Ja yksi kaunis päivä menevät jollekin väärälle tyypille paskaa laukomaan ja he kolkkaavat nämä. Kenelläkään ei tule ikävä ja yhteiskuntakin säästyy näiden psykopaattiloisten turhalta elättämiseltä. - Lindfors
Ota lääkkeet, jo narsistinen psykopaatti ja mene sinne Konnunsuolle takaisin istumaan. Sinnehän sinä kuulut ja säälittävä natsipelkuri kuten sinä, ei muuhun elämässään kykenekään kuini netin takaa huutelemaan. Kaltaisesi säälittävä uhopelkuri on ensimmäinen, joka kadulla kohdattaessa juoksee karkuun.
- Narsisti-appari
Narsistin piirteitä:
Esimerkiksi nämä voivat olla tyypillisiä narsistiselle persoonallisuustyypille:
- Itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan.
- Kumppanina vaikea. Joskus pinnallista viehätysvoimaa.
- Ylimielisyys ja röyhkeys suojelevat ihmisen huonosti rakentuneen itsetunnon erittäin haavoittuvaa ydintä.
- Tämä ihmistyyppi ei parane sillä, että heille annetaan jyrkkää palautetta, sanoo Lauerma.
- Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
- Keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta jne.
- Usko omaan ainutlaatuisuuteen. Vain erittäin huomattavat henkilöt ja instituutiot ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. "Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan hyvältä terveyskeskuslääkäriltä. Hänhän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä", valaisee Lauerma.
- Korostuneen ihailun vaatiminen. Kokee ansaitsevansa erityiskohtelua.
- Muiden hyväksikäyttö. Empatian puute.
- Kateus tai uskomus siitä, että muut ovat kateellisia.
Mitenköhän tämä juttu tuli mieleen ylläolevasta SUURELLA KIRJOITETUSTA apukoulukirjoituksesta? - hgblyugi52jnh
Narsisti-appari kirjoitti:
Narsistin piirteitä:
Esimerkiksi nämä voivat olla tyypillisiä narsistiselle persoonallisuustyypille:
- Itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan.
- Kumppanina vaikea. Joskus pinnallista viehätysvoimaa.
- Ylimielisyys ja röyhkeys suojelevat ihmisen huonosti rakentuneen itsetunnon erittäin haavoittuvaa ydintä.
- Tämä ihmistyyppi ei parane sillä, että heille annetaan jyrkkää palautetta, sanoo Lauerma.
- Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
- Keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta jne.
- Usko omaan ainutlaatuisuuteen. Vain erittäin huomattavat henkilöt ja instituutiot ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. "Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan hyvältä terveyskeskuslääkäriltä. Hänhän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä", valaisee Lauerma.
- Korostuneen ihailun vaatiminen. Kokee ansaitsevansa erityiskohtelua.
- Muiden hyväksikäyttö. Empatian puute.
- Kateus tai uskomus siitä, että muut ovat kateellisia.
Mitenköhän tämä juttu tuli mieleen ylläolevasta SUURELLA KIRJOITETUSTA apukoulukirjoituksesta?Sopii täysin kuvaamaan susianalyytikkoa!
- 8115
Hyvä muistaa, että 60 prosenttia susitapoista tekee susi itse lajitoverilleen.
Onse kauhiaa, sus'siunatkoon!- eipä ne sudet
Eipä ne sudet toisiaan tapa.
- vääräreviiri
Kyllä tappaa jos olet luonnonotuksesta ja käyttäytymisestä perillä.
- mielenkiinto heräsi
No kuka tuon on tutkinut? Laitappa faktaa tulemaan tänne. Miten sitä voi esim.tutkia ja toteen näyttää tuon väittämäsi?
- 8115
Jokin petotutkija tuon 60 prossaa aikoinaan livautti, ajallisesti hieman aiemmin kuin n. vuosi sitten ?Ekman? toitotti jotta susia pitäisi olla elossa 700 ja salapyynti olisi syy huomattavasti vähäisempään määrään.
- 8115
***Fellow biologist Tom Meier, who studies wolves in Denali National Park and Preserve, figures that "at least" 60 percent of the wolves that die in Alaska's most famous national park are killed by their canid cousins.
"That, by far, is the most common cause of death," he said.
The number would probably be higher than 60 percent, Meier said, but biologists have a hard time determining how some wolves die because "by the time we get to the carcass, there's not enough left to figure out how they died," he said. ***
Tässäpä jotain tietoa.- 1710
Mielenkiinoista tosiaan ku susi harventaa itse itsensä ja pitää kannan kurissa niin mihin niitä kaatoja sitten tarvitaan???
Samalla vois tietenkin tutustua siihen, mitä suden palauttaminen yellowstonen luontoon sai aikaan.... - vieremäläinenöykkäri
1710 kirjoitti:
Mielenkiinoista tosiaan ku susi harventaa itse itsensä ja pitää kannan kurissa niin mihin niitä kaatoja sitten tarvitaan???
Samalla vois tietenkin tutustua siihen, mitä suden palauttaminen yellowstonen luontoon sai aikaan....Ihme porukkaa nämä salametsästäjäpellet. Ensin heittävät, että 60% susitapoista tekevät toiset sudet. Seuraavaksi nämä luopiot kertovat meille, että "sisäsiittoiset hybridit valtaavat maamme ja liikkuvat pihoillamme". Sen jälkeen he vaativat tappolupia (salametsästäjät itse).
Ymmärrän kyllä, että tämä porukkahan on todella sisäsiittoista itse. Huomaa kyllä kaikista teksteistä mitä nämä ihmisapinat ovat suoltaneet ja öykkäröineet pitkin internetiä. Kuhmon aluekin tutkitusti koostuu 6 eri suvusta minkä kyllä huomaa. Pohjanmaalla tästä sukumäärästä varmaan 5 on liikaa.
Aika outo juttu, että nämä salametsästäjät huutelevat "pihasusiongelmasta" ja perustavat kaikenmaailman roskajärjestöjä ja kampanjoita asian puolesta. Kuitenkin sama porukka houkuttelee sudet ja muut petoeläimet pihojensa eteen laittomilla haaskoilla minne nämä öykkärit kasaavat mm. omien lehmiensä, lampaidensa, sikojensa ja jopa poniensa päitä mikä kertoo tästä porukasta jo itsessään kaiken olennaisen.
Tämän jälkeen he pistävät paikalle riistakameran kuvaamaan, jotta saavat talteen paikalle itse houkuttelemansa sudet, karhut yms. Ja sen jälkeen he huutelevat pitkin internetiä ja möykkäävät tappolupiensa puolesta.
Mikähän tämän porukan perimmäinen ongelma on? Jäikö lapsena pää pahemman kerran patterin väliin vai veikö naapurin veikko lelun? Normaalia porukkaa tai edes lähellä sitä nämä eivät missään nimessä ole. Täysin patologisia, nykyaikaan kuulumattomia psykopaatteja, jotka tulisi pistää pysyvästi luonnon tasapainoa ja ihmisiä häiritsemästä pakkohoitoon ja lukkojen taakse. - laukkuryssä
Ja Sinä 'vieremäläinenöykkäri' voit varmaan pläjättää faktat pöytään haaskaväitteittesi tueksi.
Vai oletko Sinä tosiaankin vajakki, kun suollat tuuttisi täydeltä moista sontaa.
Isännät ne tykkää, kun menet heidän pelloilleen puhua pärisemään samalviisteen, kuin nyt palstalla pamlaat. Isäntien ei tartte niimpaljo lannoittaa peltojaan enään.
- Polycolor
Denali on jotain täysin muuta kuin Suomen metsäkoneen raiskaamat risukot.
- faktat pöytään
Mikä on hirvitiheys siellä? Kysyn vaan, ja peuratiheys?
- Polycolor
faktat pöytään kirjoitti:
Mikä on hirvitiheys siellä? Kysyn vaan, ja peuratiheys?
En tiedä tiheyksiä, mutta luonnonpuistot USA:ssa ovat laajoja ja niitä valvotaan hyvin, lisäksi niiden läpi ei huristella autoilla. Eläimet ovat siellä aivan eri malliin keskenään kuin täällä.
- snapsia pukkaa
Polycolor kirjoitti:
En tiedä tiheyksiä, mutta luonnonpuistot USA:ssa ovat laajoja ja niitä valvotaan hyvin, lisäksi niiden läpi ei huristella autoilla. Eläimet ovat siellä aivan eri malliin keskenään kuin täällä.
Luonnonpuistossa on, siis, monensorttista lihaa tarjolla ja runsaasti, silti takkuturkit murkinoivat toisillaan.
- joex
faktat pöytään kirjoitti:
Mikä on hirvitiheys siellä? Kysyn vaan, ja peuratiheys?
Denalissa vähintään sama kuin Suomessa
- pupsia snakkaa
Kyllä sinne persukin eksyisi
- kjhgkgf
Erik S Nyholm kirjoitti vähän aikaa sitten susista jotensakkin näin." Alfa naaraan tai uroksen ampuminen ei muuta susilauman käytöstä. Laumassa on aina tulossa uusi johtaja tilalle. Tämä siis pätee SUSI laumaan ei KOIRASUSIIN kuten suurin osa suomen sekalaumoista on". Nyholm on kuitenkin pätevin susi tutkija mitä Suomesta löytyy. Nämä nykyiset kumikorjaajan pätevyydellä olevat tutkijat ei paljoa osaa. Nostetaan miljoonien apurahat ja ajellaan koirien perässä pitkin maata.
- joopajajoo
Tottakai se muuttuu. Kun kokenut laumanjohtaja on poissa pelistä ja "vänrikistä" tehdään uusi johtaja, lauman dynamiikka muuttuu väkisinkin, koska uudella johtajalla ei ole vielä kokemusta tehtävästään. Sama tilanne se on ihmistenkin kohdalla.
Mitä tulee näihin koirasusijuttuihin, haluaisin nähdä jotain faktaa näiden juttujen levittäjiltä. Eipä vaan näy.
Ihmisen dna:sta voidaan nähdä, onko hän minkä värinen, rotuinen tai vaikkapa minkä väriset silmät hän omaa. Aivan samoin voidaan koiraeläimen dna:sta nähdä onko kyseessä koira vai susi. Nähdään myös mitä rotua koira on, onko sukusiitosta, perinnöllisiä tauteja ja paljon paljon muuta.
Olisi paljon mukavampi lueskella näitä "juttuja," mikäli niiden kirjoittajat omaisivat edes alkeellistakin itsekritiikkiä ja pyrkisivät totuuteen, eikä kuulemiensa perättömien juttujen levittelemiseen.
Perehtykää asioihin, lukekaa faktatietoa, älkää sortuko uskomaan toisten kertomia juttuja ennen kuin olette ottaneet asioista selvää. Tunteilla ja uskomuksilla ei ole näissäkään asioissa mitään tekemistä. - kjhgytr
Nyholm on ottanut aikoinaan Perhossa 1994 ammutuista koirasusista näytteet. Yksi oli puhdas susi, loput koiria. Alueelle jäi jatkamaan sukua loput laumasta. Typeräkin tajuaa, ettei loppulauma voi olla puhdas. On väärin verrata suomalaisiin "susi" verrokkeihin täällä ammuttuja koirasusia. Tottakai näyte näyttää samaa geeniperimää. Pitäisi verrata esim siperialaisiin tai Kamatskan niemimaan susiin. Jos ne näyttää samaa geeniperimää niin silloin olen valmis pyytämään julkisesti anteeksi väitteitäni. NUO JUTUT KOIRASUSISTA EI OLE PERÄTTÖMIÄ. Perehdy esim. Nyholmin juttuihin. Perhossa aikoinaan koirasusilauma vei pikkutytön käsistä koiran hänen ollessaan lenkillä. Koira oli hihnassa.
- joopajajoo
Sinä tajuat genetiikkaa yhtä vähän kuin Nyholm! Älä siis vetoa geneettiseen tutkimukseen, jos et siitä mitään ymmärrä.
Tuo Perhon susien risteymä koirien kanssa on puutaheinää, myös dna-tutkimuksen mukaan ne olivat susia. Minkä hemmetin takia jäät änkkäämään selvää asiaa?
Valmistaudu myös siihen julkisen anteeksipyynnön esittämiseen. Kamsatskan, Siperian ja Perhon susista löytyy takuulla sama geeniperimä, se perimä kuuluu nimittäin sudelle.
- kannanhoitoa
eiköhän se ole niin että luontoliitto hajottaa laumoja, tämä tapahtuu silloin kun jollekkin alueelle ollaan myöntämässä susien kaatolupia niin ihmeesti se lauma siitä häviää muille maisemille, helppo nakki toteuttaa kun saavat tiedot pannoista koska vain haluavat ja vielä sen hetkisen tilanteen mukaan missä lauma sillä hetkellä asustaa..
- pilkkijelkka
Kumpa lumet pysyisi maassa niin kauan kun esim susien suvun jatkamisen piiriin kuuluvat vaeltelut on vaellettu, ja tultu tietämään mitä sitten niiden lauman käyttäytymisestä ja näköhavainnosta sitten mitä se mahtaa ollakkaan.Se siisä suden alkukantaisuudessa ja geeneissä taitaa olla sisällä,, että kaikki mikä mikä niiden näköpiiriin sitten ikinä tuleekaan, on niiden reviirillä, siihen sopii pihalla olevat koirat yhtä hyvin. Susi vanhemmat on voinut viedä pentuja katsomaan, että kuinka se käy ja varman päälle ja voimia säästämällä. Sieppaa ja pahasti. Niiden helpon ruuan opit voi olla edennyt jo useita sukupolvia. Ja niitä morsmaikkuja ne nuoret urokset hakee varmaan pitemmänkin matkan päästä.
Seitsemän vuotta sitten illalla lunta sadelleen hiljalleen, naapurien talon lapuolelle pellon yli meni kahdet jäljet jotka autostakin näki heti, että nuo tarvii tutkia. Siirsin sen aamuksi ja huomasin, että ne kevyet jäljet oli jo lumi peittänyt, mikä oli hyvinkin nuori naaras, ja rämpimällä lumessa vahvistui , että meno oli nauhamaista menoa, niinkuin langalla vedetty, loikkien väli reilu metri, ja lumi upotti lähempi 20cm vähän ylämäkeä. Kuinka moni harhaileva , eksynyt irtokoira on joutunut ilveksen tai suden suuhun, sitä ei tiedä, mutta ihmisten käsien läpi tai muuten, pääsee vuodessa lemmikkejä irti useita satoja. Tämä on kaunisteltua kyllä.
Sitten niiden kauriiden syöttäminen nykyaikana on kyllä aika kaksipiipuinen juttu. Jos kuusipeurat on harvassa ollut vuosia, kauriit hyppii teillä, niin ruokkimisen myötä tulee petoja. Koku irrallaan ollut koira vietiin pihan metsänpuolelta, semmoisen huudon pitäisi kuulla kaikkien niiden jotka EI saa aralle koiralleen tai tietyille roduille päälle panta valjas systeemiä, jotka on kiinni toisissaan.
Nämä on tällaisia tapauksia, ja näissä nykyisissä melskeissä perinteiset metsästys asiat kannattaa kyllä harkita tarkkaan. Koska noiden petojen tarkkailuun tarvittavat sopivat kelit ei taida oikeen kohdata, edes tämän hetkisten annettujen niiden kannan hoidollisten jäljittämistenkään kanssa aina yksiin, ja niiden pentujen lukumäärät sitten. Alfoista puutaan, pennut on äkkiä sukukypsiä myös. - lentelijä
Aikoinaan hömpp.lehdessä oli uutinen "Poliisihelikopteri pidätti juopuneen lentäjän ".
Ajatus rimmaa melko hyvin aloitusotsikon kanssa. - Kuhmorules
Sonkajärvihän on salametsästäjien keskus. Nämä ressukat metsästysseuroineen tunnetaan. Osa jäi jo pari vuotta kiinn, toinen pelleporukka pysäytettiin viime talvena. Tänä talvena narautetaan viimeisen kerran ja pistetään jokaisen nimi naamataulu nettiin näkyville yhteystietoineen kuten tullaan kaikille muillekin vastaaville eläinrääkkääjä- ja vainoajapelleille tekemään.
Muistakaa, että se mitä teette viattomille eläimille, karma seuraa teitä siitä. Myös teitä, jotka kuvittelette tekevänne sen salassa. Me näemme teidät, kuljemme metsissä perässänne sekä myös käräytämme teidät. Jos ajattelitte uhkailulinjalle kuten kaltaisenne pelkurit yleensä lähtevät, vastaatte itse puheistanne ja sen jälkeen katsotaan mihin teistä oikeasti on naamasta naamaan. Silloin ei enää äidin huutaminen eikä internetin taakse piiloutuminen auta. Tapaamme teidät naamasta naamaan ja silloin katsomme kuka on kuka. Tunnemme teidät erittäin hyvin, tiedämme missä liikutte ja asutte. Tekin tunnette meidät, viimeistään sitten kun naamasta naamaan tapaamme.
Luonto kiittää luonnonystävää!
Luonto vihaa luonnonraiskaajaa!- Kannattaiskokeilla
Tietoa miltä susenliha maistuu?, meinaan jos pyydystäisi muutamiasusia elävänä isolla villisikaluokulla, syöttäisi sianrehulla pariviikkoa, teurastaisi ja marinoisi jollaintavalla, sitten paistaisi tai grillaisi. Aasiassa ainakin koiranliha on herkkua,
susi on, kookkaapi, enemmän lihaa kun lihottasi sianrehulla.
Koiranliha viittaa koiran syömäkelpoisiin osiin. Kiinassa etenkin tietyissä maakunnissa koiraa syödään yleisesti. Myös Vietnamissa se on suosittua ruokaa, jota syödään myös koska sen uskotaan tuovan hyvää onnea. Etelä-Koreassa koirien syöminen kiellettiin vuoden 1988 olympialaisten ajaksi länsimaisten vierailijoiden vuoksi. Koreassa koiran lihan uskotaan parantavan voimia ja viriliteettiä. Taiwanissa koirien syöminen kiellettiin lailla vuonna 2001.
Koiranliha on voimakkaan makuista ja hajuista. Se maustetaan voimakkaasti ja tarjotaan usein alkoholin kanssa. Koreassa suosittua on etenkin koiranlihakeitto. Koiran suosio on kasvanut etenkin Pohjois-Vietnamissa, jossa on kehitetty myös uusia eksoottisia reseptejä. Syötäväksi tarkoitetut koirat kasvatetaan tarhoissa tai kerätään maaseudulta.
Meinaan turhaan susenlihaa kuoppaa jos sitä voisi syödä. - Elekkee
Kuhmorules
30.12.2015 21:57
"Sonkajärvihän on salametsästäjien keskus. Nämä ressukat metsästysseuroineen tunnetaan. Osa jäi jo pari vuotta kiinn, toinen pelleporukka pysäytettiin viime talvena. Tänä talvena narautetaan viimeisen kerran ja pistetään jokaisen nimi naamataulu nettiin näkyville yhteystietoineen kuten tullaan kaikille muillekin vastaaville eläinrääkkääjä- ja vainoajapelleille tekemään".
Menkö mehtään salametästäjii kytteemmään, sautatta eksyysinne, salamehteejät joutuu teittii ehtimmään.
- Trins
Suomessa on virallisten tietojen mukaan 250 sutta, joista ammutaan taas 20 %. Susi on erittäin uhanalainen laji. Susi ei ole tappanut ihmisiä 1900-2000 luvuilla.
Koira ei ole uhanalainen. Suomessa koiran hyökkäyksen seurauksena on menehtynyt ainakin kymmenen ihmistä vuosien 1998-2006 aikana. Valtaosa vakuutusyhtiöiden korvaamista, eläinten ihmisiin kohdistamista vahingoista on ollut koirien aiheuttamia.
Ihminen ei ole uhanalainen, vaikka on planeettamme tuhoava laji.
Johtopäätökset ?- Paljonkolieneekään
Tässä taas yksi pajunköydensyöttäjä (tietoisesti valehtelija). Samaa valhetta syötetty, niin että alkaa korvista pursuta! Tämä siis on se VALE, että virallisten tietojen mukaan 250 sutta!!!!! Minne ne pennut ykskaks ovat hävinneet, ne jotka syntyivät viime keväänä! Kaiken lisäksi oli erittäin isoja pentueita, jopa 8 yhdelle parille, kun normaalisti vaihtelee 4-6 pentua/pesue. Todellinen susien määrä lienee ollut ennen metsästystä jossain 450-500 yksilön välillä. Tämä on arvioni ja tuskin sekään on totta, vaan on ollut enemmänkin, koska havainnot ovat niin runsaita ja koko kantaarviotahan ei tiedä todellisuudessa kukaan.
Susi on aivan yhtä vaarallinen, kuin on ollut aina, ei se ole muuttunut miksikään. Turha tulla höpäjämään muuta, kuten että susi olisi tässä ajanmyötä ikäänkuin "sivistynyt" ja tullut hempeämielisemmäksi. Susiahan ei ollut Suomessa muutamaa satunnaista kulkijaa lukuunottamatta lähes sataan vuoteen, niin ei kai sitten ihmisiäkään tappanut. Tosin....
se thaimaalainen marjastaja oli ennen katomistaan soittanut, että häntä "seuraa jokin eläin, joka on kuin koira, mutta ei ole kuitenkaan koira". Sitten, kun jäänteet oli löydetty, niin oli ollut "jonkin" eläimen raatelema. Siinä ajattelemista itse kullekkin, tuleeko muita ulkonäöltään "kuin koira" eläimiä mieleen, kuin susi? Minulle ei!
- Susisyö
http://www.vargfakta.se/tag/manniskor-dodade-av-varg/
Sexårig flicka uppäten av varg, Kuikkala, Finland - Vargfakta
www.vargfakta.se/.../sexarig-flicka-uppaten-av-varg-kuikkala-finland/
Nyhet i Österbottniska posten, mars 1932, handlar om ett länge okänt fall där en människa, ett 6-årigt flickebarn blivit dödad och uppäten av en varg.
Vargfakta ( hakusana )
Människor angripna av varg
En man angreps av en ... störst risk att bli angripna av varg är ...
Valerius Geist, eläinten käyttäytymistieteen professori, Kanada, 29.9.2007:
Nämä seitsemän vaihetta johtavat susien hyökkäykseen ihmisen kimppuun:
1. Lauman elinalueella saalis ehtyy TAI sudet ovat lisääntyvässä määrin käyneet öisin kaatopaikoilla.
2. Sudet alkavat ravintoa hakiessaan lähestyä ihmisasuntoja öiseen aikaan.
3. Sudet tulevat näkyville päiväsaikaankin.
4. Pienikokoisten kotieläinten kimppuun käydään lähellä asumuksia päiväsaikaan.
Venäjän sudet - historiallinen kehitys ja ongelmat
www.taajamasusi.com/.../84-venajan-sudet-historia...
Översätt den här sidan
Venäjän sudet - historiallinen kehitys ja ongelmat. Christoph Stubbe,. Eläintieteen professori. Sandkrug, Saksa. Käännös saksankielisestä artikkelista Der Wolf ...
5. Sudet alkavat tutkia suurten kotieläinten ominaisuuksia.
6. Sudet kääntävät huomionsa ihmisiin ja tulevat aivan lähelle heitä.
7. Sudet hyökkäävät ihmisen kimppuun. - vuoksenniska
Suomessa ei tarvita metsästäjiä, koska niitä on Venäjällä
- Terveisetvuoksenniskalle
Sieltäkö pitäisi metsästäjät rahdata? Mitä vikaa oman maan metsästäjissä on. Eikö ole aivan sama asia, jos sanotaan vaikka, että "Suomessa ei tarvitse syödä mitään, kun Venäjällä syödään".
- ukkeli99
Näinhän se on. Salametsästäjät tekee pahaa jälkeä myös naapurin koirille.
- salametsästäjätlinnaan
Hieno juttu.
Otapa tänne yhteyttä ja kerro salametsästäjien nimet. Kerro myös onko näitä salametsästäjiä virallisissa metsästysseuroissa ja ovatko nämä saaneet ottaa osaa susijahteihin tai minkä hyvänsä muiden eläinten metsästyksiin.
Kaikki muut myös, jotka tunnette näitä salametsästjiä ympäri maata. Rohkeasti vain yhteys:
ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen, 071 875 6567, 050 596 0323, Suokatu 44 B, 70100 Kuopio, harri-pekka.pohjolainen@ poliisi.fi,
Tai luontoliiton susiryhmään: http://www.salakaadotseis.fi/mita-voit-tehda
Näitä salametsästäjiä ei tarvita missään, kuuluvat lukkojen taakse ja vahingonkorvausvastuuseen koko porukka. Näiden uhkailuja ja solvauksia ei myöskään tarvi kuunnella vaan kaikki tieto suoraan poliisille, erätarkastajille tai luontoliittoon.- Haluanasuaturvallisesti
Sudensuojelijat valheenpaljastuskoneeseen!
- Lentäväkalikka
Susilaumoja virallisten tilastojen mukaan keskimäärin 36. Eli kun jokainen susipari saa 4-6 pentua voidaan laskea 36*7=252. Lisäksi on pennuttomia pareja ja nuoria irtosusia noin 80-120. Eli virallisista tilastoista lukemalla susikanta on noin 350. Virallisesti ilmoitetaan olevan 220 - 245 sutta.
Sekoitetaan pakkaa hieman lisää. Susitutkijoiden karttoja tutkimalla todetaan susia olevan jopa enemmän. Kartoista selviää susien oleilleen tietyillä alueilla jopa vuosia ja lisääntyneen. Kuitenkaan näitä susia ei tunnusteta virallisissa tilastoissa. Lisäksi kartoista selviää, että venäjän puolella poikineita susilaumoja ei ole laskettu edes osittain suomen kantaan vaikka laumojen reviirit ovat osittain Suomen puolella.
Tutkijoiden tilastoista selviää lisäksi muunlaisiakin asioita. Esimerkkinä tästä on susilaumojen reviirien keskimääräiset pinta-alat. Vertailemalla tutkijoiden kartta-aineistoa susireviirien pinta-alaan saadaan taas esille susilaumojen salattu määrä. Kartta-aineistosta laskemalla saadaan arvio 450 sudesta, joka suuruudeltaan vastaa metsästäjien arviota todellisesta susimäärästä.
Onko lakiin kirjattu kunka monta sutta Suomeen halutaan? Montako sutta kuuluu olla eri alueilla suomessa? Miten Suomi on jaettu eri susialueiksi? On tässä kysymyksiä joiden pitäisi olla selvillä. Miksi Suomi ei saa EU-rahaa EU:n petokannan lisäämisestä? - laukkuryssä
Jos nikki 'salametsästäjätlinnaan' olet ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen, niin esitän sinulle tällaisen fiktion:
Olen aamuvarhain teerimetsällä Kainuussa yksityisen metsänomistajan mailla luvallisesti. Sumu aaltoilee aamuhämärässä rämeikön laidassa istuksiessani. Olen virittänyt kolmijalan nokkaan päivyriperällä varustetun digikameran kuvausvalmiuteen. Napista painamalla kamera alkaa kuvata..
..aikani odoteltuani teeri lentää vouhottaa vajaan sadan metrin päässä olevan lyhyen räkämännyn oksalle istumaan. Käynnistän kameran kuvaamaan. Kun minä ampua tusjautan lintukiväärillä (5.7x43r) teertä silmien väliin, se tipahtaa männyn juurelle. Lataan ja varmistan aseeni. Ja kun lähden siitä kivääri olalla hakemaan teertä, näen, että jostain pajupuskan takaa juoksee jokin koiran tai suden tai susikoiran tai koirasuden näköinen harmaa eläin ja sieppaa teeren suuhunsa ja painelee häntä suorana karkuun.
Otan kiväärin olalta ja nostan tähtäyshollille. Eläin ei ole vielä kaukanakaan. Ja jos minä ampua lasautan sitä takaraivoon, se on kertalaakista kanttuvei.
Ja sitä minä tässä nyt haluan ylikomisariolta kysyä, että syyllistynkö minä ampuessani salametsästykseen? Vai onko kyseessä laillinen salakaato, koska episodin motivaatiosta on liikkuva nauhoite todistuksena muistikortilla?
Vai olisiko siinä tarpeen tehdä tällainen ratkaisu, että jättäisin ampumatta pakoon juoksevaa eläintä ja antaisin sen mennä menojaan?
Ja toteaisin vain ääneen sanoen, jotta voi vittu! Susen persiiseenkö niitä teeriä pitää pyydystää.
- juustopääää
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/ylen-salametsästäjien-reviiri-dokumentti-susien-hätyyttelystä-ja-laittomasta-pyynnistä-kuumentaa-tunteita-1.170312
Onneksi joku media sentään korjaa YLEn lähettämää p.aska viestiä. Ohtonenkin on niin asenteellinen toimittaja, että. Tuollaista asenteellista ohjelmaa sitä saadaan YLE verolla. - metsästäjä-erästäjä
Katsoinpa sen Ohtosen dokumentin susien salametsästyksestä.Ohtosen henkilökohtaiset ja tunnepohjaiset kommentit olisi tullut jättää pois.Ymmärrettävää mutta vaarantaa puolueettomuuden asia ohjelmassa.Myös vanhan salakaadon vyyhden liittäminen suden salametsästykseen oli outo.Tapaushan ei liittynyt susiin mitenkään vaan hirviin.Tekijä jäi kiinni ja maksoi korvaukset ja kärsi tuomionsa.hyvä niin.Ohtoselle stemppiä ja tarkkuutta sekä puolueettonta dokumenttien tekoja toivottaen.
- vituntyhmäaloittaja
Täyttä taattua paskaa tämäkin aloitus. Susilauma laittaa koiran kylmäksi olkoon sitten alfa tai betaurokset johdossa. Miten joku voi olla noin vitun tyhmä ?
- metsästäjä-erästäjä
No ei tuo nyt niin kovin tyhmää aloittaa keskustelu tärkeästä aiheesta.Tuonkin teorian itse kuulut.Olen kuullut että ruotsissa paljon vähemmän koiravahinkoja.Tämäkin vuosi alkanut synkästi ja kuolemia ja pihakäyntejä paljon.Epäilen että kävi näin.Lukenkin sivulta löytyy tietoa että eräänä vuonna havaittiin kannanhoidollisen metsästyksen jälkeen että jäävä kanta olikin korkeampi mitä piti.n 150-170kpl.Tämä ei olisi vielä paha virhe suomen kokoisella alalla,mutta jos virheestä suurin määrä osuin jo ennestään vahvoille susireviiri alueille niin alueelta loppui ruoka.Jos samaan aikaan karhukanta joka tehokas pyytämään keväällä vasoja sekä metsästys omalta osaltaan verotti alueen kantoja,niin koiriin kohdistui susienkin mielenkiinto ja pihakäynnit lisääntyi.Vaikka tiedän että moni metsästäjä ja luonnonsuojelija kavahtaa ajatusta niin esitän seuraavan ajatuksen.Onko ratkaisu ongelmiin että ylisuurelta susialueilta poistetaan kantaa eli susia alemmas sekä rajoitetaan hirvenmetsästyksen kaatomääriä sekä karhulupia enemmän?koiria susi alueella tulisi pitää aina mieluummin ulkona kunnollisessa häkissä jos vain mahdollista.Valitettavasti on tapauksia joissa sudet ovat myös hajottaneet häkin ja vieneet koiria.Lukella ja muilla viranomaistahoilla on viimekädessä vastuu oikeista kantaarvioista mutta siihen täytyisi saada myös apua muiltakin tahoilta.Samaan pöytään pitää mahtua metsästäjät viranomaiset kuin luontojärjestöt.Jos tällä saavutetaan se että susien pihakäynnit vähenevät ja koirahyökkäykset vähenevät ja sudet voivat paremmin ja metsästäjillekin riittää tulevaisuudessa riistaa niin harkinnan paikka?
- Turhaantyöhönkyllästynyt
Lukella ja muilla viranomaistahoilla tosiaan on viimekädessä vastuu oikeista kanta-arvioista. Peräänkuulutat niitä muita tahoja, joilla ilmeisesti tarkoitat suurpetoyhdyshenkilöitä ja muita jälkihavainnontekijöitä. Ongelma vaan on siinä, ettei niitä tehtyjä jälkihavaintoja ole otettu huomioon, vaan jätetty tarkoituksella noteeraamatta.
Itse lopetin jo viimetalvena kaikkien jälkihavaintojen ilmoituksen, ajatuksella, että laskekoon Luke:n tutkijat itse, kun niistä viimekädessä kuitenkin haluaa olla "päättämässä", ja viilatkoon ne kanta-arvionsa omantuntonsa mukaan. - tuplatriplahavainnot
Vertailevatko suurpetoyhdyshenkilöt havaintojaan? Meilläpäin kävi niin, että kolmen kunnan alueella kulkenut susilauma havainnoitiin kolmeksi laumaksi. Pahimmillaan saman alueen yhdyshenkilöt ovat tahattomasti ilmoittaneet saman pedon kahteen kertaan. Pitää ehdottomasti olla kaikkien (metsästys-/luontoväen) havainnoitsijoiden yläpuolella joku ammattimainen taho joka pystyy oikeasti suodattamaan havainnot erinäisten periaatteiden mukaan.
- häntähejkki
Turhaantyöhönkyllästynyt kirjoitti:
Lukella ja muilla viranomaistahoilla tosiaan on viimekädessä vastuu oikeista kanta-arvioista. Peräänkuulutat niitä muita tahoja, joilla ilmeisesti tarkoitat suurpetoyhdyshenkilöitä ja muita jälkihavainnontekijöitä. Ongelma vaan on siinä, ettei niitä tehtyjä jälkihavaintoja ole otettu huomioon, vaan jätetty tarkoituksella noteeraamatta.
Itse lopetin jo viimetalvena kaikkien jälkihavaintojen ilmoituksen, ajatuksella, että laskekoon Luke:n tutkijat itse, kun niistä viimekädessä kuitenkin haluaa olla "päättämässä", ja viilatkoon ne kanta-arvionsa omantuntonsa mukaan.On vain etua jos saadaan vaikkapa samasta laumasta mahdollisimman paljon havaintoja.
Tiedon määrä lisääntyy, siitä seuraa entistä tarkempi mallinnusmahdollisuus lauman edesottamuksista.
Nytten, kun on nussauteltu koiraa suden sekaan, sekulilauman kaikki nartut ovat rököllään ja lisääntyvät, verrattuna susilauman vain alffanaaraan lisääntymislupaan. Näin luonnonvaraisten sudenoloisten koiraeläinten kanta-arviot räjähtävät verrattuna Luken arpomiin häntälukuihin.
- ohilaukaus
Tämä kertoo kaiken metsästäjistä Savossa
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Epäily-Sutta-ammuttu-haulikolla-Varpaisjärvellä – Poliisi-huolissaan/954056?pwbi=12867b32f8cdc05873ee0394c05fbfff - MIES_MUALTA
Petoviha sikiää syrjäytyneisyydestä ja yhteiskunnasta vierautumisesta.
Tyypillinen petovihaaja on alkoholisoitunut poikamies junttieinari joka purkaa omaa pahaaoloa kieroutuneesti yleensä petoihin ja eteenkin susiin.
Syrjäytynyt punaniska syyttää susia kaikista maaseudun ongelmista, kuten maaseudun autioitumisesta, naisten muuttamisesta landelta kaupunkeihin yms.
Näillä pönäköillä aikamiespojilla ei ole tyypillisesti töitä eikä perhettäkään joten aikaa jää viinan juontiin ja omien ongelmien murehtimiseen
joista valitettavasti sudet joutuvat syyttä kärsimään kun punaniskajuntti syyttää kaikista omista ongelmistaan sairaanloisesti tätä viatonta luontokappaletta.- Alfanarttu
Oikee petovihaaja ja petopelkuri muuttaa taajamaan taikka jo on taajaman kasvatti ties monennessako sukupolvessa.
Taajamissa hän on olemuksillaan ja puuhillaan ylennyt Huvimetsästysneuvokseksi. - dogfolfs
Katseleppas netistä susien tunnusmerkit,ota selkoa mitä ne oikeasti ovat, esim.mustat kynnet, mustat laikut ranteissa, pienet korvat, pitkä selkä, vartalon ja pään muotokin.Katso kuvia aidoista susista venäjältä vaikka, suomensusihan on saman sukuinen,joten ulkonäkö pitää myös olla sama.
Ja sitten katso täällä lähivuosina kaadettuja ja pannoitettuja nyky"susia".
Katso tarkkaan löydätkö niistä ne suden tunnusmerkit.
Jos et löydä tunnusmerkkejä, mistä moinen voisikaan johtua?
Miksi nykysudet, eivät olekaan enää samannäköisia kuin ennen, miksi susia on niin erinäköisiä nykyään?
Miksi suden korvat on kasvaneet tuplasti,selkä lyhenntynyt ja tunnusmerkit kadonneet?
Jos haluat puolustella susia, puolustele niitä aitoja susia, jos niitä kohta enää edes on missään.Kuvia katsomalla, voi todeta "susista" yhtä ja toista.
- suojelutuhosiko
Onko enää suomensusia, vai onko se laji jo sukupuuttoon kuollut, kun suojellaan koirasusia susina?
- Kadonnutsusi
Nykyinen suomensusihan on laji josta ei pysty löytämään kahta saman näköistä eläintä. Joku muu on näissä susikuvioissa paljon tärkeämpää kuin itse eläin, jolla ei näytä olevan mitään väliä. Väliä ei näytä olevan silläkään, että ennemmin tai myöhemmin Venäjän erämaistakin muuttuvat sudet koiriksi. Määritelmiä voivat rahankeruuseen perustuva susitutkimus muuttaa, mutta aika kyseenalaista itse asian kannalta jolla ratsastetaan. Kuvia ei enää juuri julkaista susimouhoajien taholta, enkä yhtään ihmettele. Tietty vanhoja menneiden aikojen kuvia ja muualta kuvattuna kyllä jonkin verran.
- varallinentie
Ne näyttää nykyään ihan oudoilta susiksi, lyhyine selkineen, isoine korvineen.Näyttävät koirilta enemmän kuin susilta, ja tutkijat teeskentelevät,etteivät eroa edes huomaa....Ihankun sakusekotuksia niistä osa on ollut XD
- viherkommaripellet
Kyllä susia olla saa sillä mistä sitä saisi yhtä lämpimän turkin ja hatun kuin sudesta.
Metsästäjien syyttäminen pihasusista on sama kuin syyttäisi raiskauksen uhria raiskauksesta !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271291Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että277928- 72915