Näitä keskusteluja seuranneena, olen tullut siihen käsitykseen, että tässä ikäryhmässä on joko tulevia tai jo olevia isovanhempia. Minullakin alkaa tuo ikä koittaa. Miltä se tuntuu? Miten osallistutte lastenlastenne elämään? Miten haluatte itseänne kutsuttavan: taata, ukki, vaari vai isoisä; mummu, mummi, mamma vai ämmi? Tai jotain muuta?
Papat ja mammat
Mutsi56
9542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miltä tuntuu, nyt jo erittäin hyvältä, mutta näinkin voi olla, että ensimmäiset kuukaudet ei tunnu oikeastaan miltään. Tietenkin se oli sellainen mukava tuhiseva paketti sylissä, mutta sellaisia tuntemuksia, joita minulle kerrottiin, että lapsenlapsi se vasta jotain erinomaista on, en tuntenut. Ensimmäisenä tunsin hämmästyttävää läheisyyttä ja ylpeyttä vasta kun, lapsi istui jo rattaissa ja näytti jotain kuorma-autoja ulkoillessa. Huomasin typerän hymyn kasvoillani ja ajattelin, että kohta olen torilla näyttämässä kuvia tutuille. En todella ole mikään lasten kanssa konttaava mummu, mutta onneksi minulle on selvinnyt se, että läsnäolo on tärkeintä, meillä on omat jutut, ulkoilu (metsä) ja lukeminen. Ensin ajattelin, että minulla on oikeus hemmotella, antaa periksi ja toimia lapsen ehdoilla, mutta kun hoitoa kertyi paljon, koska vanhemmat ovat kolmivuorotyössä, huomasin, että rajat pitää asettaa. Meillä on keskusteltu asiat, pieni esimerkki, heillä ei pelata play stationia kuin viikonlopuisin, eikä sitä pelata myöskään, jos minä hoidan viikolla. Jos ovat minun luona saavat pelata. En myöskään ole itsestäänselvyys lapsenvahtina, jos minulla on este, ei mökötystä ja vieläkin 6v jälkeen, molemmat sanovat, jos olen hoitanut: kiitos. Olen onnellinen mummu, mutta sekin vaatii keskustelua, joustavuutta ja arvostusta kaikilta osapuolilta.
Isovanhempia olleet jo 14 vuotta,vaikka emme ole vielä kovinkaan vanhoja vähän yli 50kymppissiä meillä on kolme lastenlasta 14 10 ja 2 vuotiaiden sekä kesäkuussa syntyy yksi lisää lapsenlapsi,he sanovat meitä mummuksi ja pappaksi.Pidetää yhteyttä viikottain,käymme näitten isompien lasten kanssa ostoksilla,annamme rahaa jotta he saavat ostaa mieleistään vaatteita tai mitä niitten mieli tekee ollaanhan me jo sillä puolella elämässämme että voimme hemmotella näitä lapsenlapsia,itsehän emme enään tarvitse niin paljon.kysyit että miltä se tuntuu IHANALTA!!!
Nythän voimme toteuttaa lastenlasten toiveita,silloin kun omat lapset oli pieniä niin elämä oli tiukkaa oli velkaa ja piti laskea joka penni.
Itse aikoinani sanoin mutsi ja fatsi, mun lapset alkoivat kutsua mua jo ala-asteella keksimällään lempinimella, ekanimestä keksityllä ja se kelpaa ihan kivasti kun tulee lastenlapsosia! Ei mummitteluja tai jos haluavat niin ei siinäkään pahaa. Oma valinta!!!
Minulla on viiden kuukauden ikäinen lapsenlapsi. Ensimmäiseni.
Minäkin olen kuullut juttuja, kuinka lapsenlapsi on vieläkin rakkaampi kuin oma lapsi.
Mutta ei minustakaan mitenkään järisyttävältä ole tuntunut. Lapsi on suloinen ja rakastan häntä. Vieläkin opettelen ajatukseen, että olen mummi, kun olen vasta 42-vuotias. Ihmettelen ympärilläni hyörivää elämää. Katselen kuin ulkopuolisena, miten tyttäreni kasvoi naiseksi niin nopeasti, ja on nyt äiti. En tarkalleen tiedä mikä minun roolini mummina on. Ihan samanlaisen hämmennyksen vallassa olen nyt kuin silloin, kun oma esikoiseni syntyi.
Hei nuori mummi!
Minusta tuli mummi 2 kk sitten ja olen juuri täyttänyt 40 v. Kuule, ihan samanlaisen hämmennyksen vallassa olen kuin sinäkin. Tuntuu kuin lapseni olisi saippuapala, joka ei pysynytkään käsissä, vaan karkasi aikuisuuteen.
Nyt minä katselen kuinka hän aloittaa elämäänsä äitinä. Tiedän kaikki ihanat asiat, joita hänelle eteen tulee. Tiedän kaiken sen tuskan, jota huoli tulee aiheuttamaan. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois äitiydestäni. Tämmä mummin rooli on vielä hakusessa.
Olisipa meillekin kirjoitettu yhtä paljon opastuksia, kuin äideille ja isille. Ehkä on luotettu siihen, että vanhempi ihminen ratkaisee asiat tuosta noin. Ei olla ymmärretty sitä, että toiset eivät tunne sitä autuasta olotilaa ja toiset haluavat kaikin tavoin olla läsnä lapsenlapsen pienissäkin asioissa. Ajattelen naapuritalon äitiä, joka on omaishoitajana 24h miehensä isällä ja kotona vielä kaksi lasta. Tytär (21v) tuo lapsensa joka päivä hoitoon, koska haluaa mennä kaupungille kavereiden kanssa.
Lapsi on myös joka viikonloppu siellä, kun haluavat "omaa aikaa" bilettämiseen.
Me olemme ottaneet sen linjan, että hätätapauksissa apua annetaan ja muu on sopimuskysymys. Esim. löysivät yhteisen harrastuksen ja me lupasimme kerran viikossa hoitaa lapset silloin. Kesällä vietämme laatuaikaa mökillä viikon-kaksi. Jos he tarvitsevat lastenhoitoapua, soittavat etukäteen ja sovimme asiasta tai jos meistä tuntuu, että nyt pitää tehdä jotain kivaa yhdessä lapsien kanssa, soitamme ja järjestämme asian. En tiedä, olenko huono äiti/anoppi, kun en koko ajan ole hösäämässä siellä, jotenkin vain tuntuu, että he tietävät, että olemme heidän tukenaan ja välit ovat todella hyvät.
kestää kyllä aikansa ja varsinkin jos on jokin kriisi samaan aikaa omassa elämässä.Eli ei hetkessä kaikki voi olla täysillä mummoja tai pappoja.Tsemppiä
Kuulun kyllä itse jo tuonne vähän iäkkäämpien palstoille, mutta mummius on ihanaa. Ystävättäreni aikoinaan näyttivät "kilokaupalla" valokuvia omista kullannupuistaan. Ei jaksanut kiinnostaa kaikki kissanristiäiset.
Nyt kun olen itse ollut 8 kk ensimmäisen lapsenlapseni isoäitinä, ymmärrän, miltä mummius voi tuntua. Sitä tunteiden kirjoa ei voi sanoin kuvata. Se täytyy kokea. Tällaiset tunnelmat ainakin meillä sekä Papalla että Mummilla. (En silti aio ikävystyttää kavereitani näillä vuodatuksilla ja kuva- ja videoesityksillä, jotka itse olen katsonut kymmeniä kertoja aina syntymähetkestä tähän kävelynyrittämisvaiheeseen saakka.)
Tulin alle 40 vuotiaana mummiksi. Rooli melkein katosi, sillä oma hoivaamisvietti jäi kesken, kun tuleva äiti muutti omaan huuholliinsa. Lapsen lapsi on ollut aivan ihana ja nyt murrosiän kynnyksellä on omat murheensa, jos on ilotkin. Näen lapsessa itseni ja pidän hänestä yli kaiken. Aloittaessani seurustelun miehen kanssa, olen aina maininnut, että minä olen myös mummi, pikkumummi. Joskus se ei oile herättänyt myönteistä vastakaikua ja suorastaan on kielletty puhumasta siitä julkisesti. Minä kuitenkin olen ylpeä pikkumummi ja ne ihmissuhteet eivät ole olleet minkään arvoisia. Onkohan joukossa ketään nuorta ukkia? MItenkähän he kokevat ukiksi tulon.