Tällainen tapaus.
Olen ollut vuosia määräaikaisissa ja pätkätöissä, eläköitymiseen on tusinan verran vuosia. Omalla alalla pätevä ja kokemustakin tietysti on, mutta aina olen kouluttanut itseäni lyhyillä tai pidemillä alan koulutuksilla saadaksen lisäpisteitä työnhaussa toivossa vakituinen paikka.
Olen nyt saanut kirjeen, että minut on hyväksytty opiskelemaan koulutukseen, joka on 60 op ja kestää 1,5 v, pakolliset lähipäivät n. 4 krt/lukukausi, mutta koulu (yliopito) on 250 km matkan päässä.
Sivujuonena kerron, että olen äsken joulun alla jäänyt työttömäksi edellisestä työpaikastani, joka oli äitiysloman sijaisuus. Olen toki saanut jo seuraavankin paikan ja työt siellä alkavat 12.1. Joten siinä välissä on tuollaiset 20 päivää "lomaa". Olen kumminkin mennyt katsomaan kalenteria ja häin ihmettelemään, enhän minä saa penniäkään ansiosidonnaista tuolta ajalta, kun siitä menee 7 työpäivän karenssi, joulut, pyhät, viikonloput, juhlat ja muut! Eli joulukuun palkka, joka tulee 30.12, on 20 päivältä, ja tammikuun palkka (12.-31.1) 19 päivältä vaan.
No sitten seuraava sivujuoni on se, että tammikuussa sen koulutuksen lähijaksoja onkin kokonaiset kaksi, kolme plus neljä päivää, eli seitsemän arkipäivää. (Ks. edellä monelta päivältä saan tammikuussa palkkaa).
Ja niiltä koulussaolopäiviltä pitäisi hakea palkatonta vapaata tietysti.
Olen soittanut Kelat, kassat, liitot, työkkärit , eikä kenelläkään siellä näyttänyt olevat vastausta siihen, onko jotakin mahdollisuutta saada jonkinlainen tukimuoto, kun todelakin haluaa parantaa omaa työmarkkinatilannetta vihdoin ja viimein.
No ei. Koulu ei ole päätöiminen. 60 op. Edelinen työ ei ollut 1v, vaan 4 kk. Nykyinen työ ei ole vakituinen, vaan juuri tänään olen työtön, ja seuraava 5 kk kestävä työ alkaa vasta uden vuoden puolella.
Jos olisin totaalityötön, saisin 18 e/pv ylläpitokorvausta.
Oravanpyörääkö?
Mitä tekisi?
Vuoden loppuun muuten pitää laittaa viestiä sinne, että otanko koulutuspaikan vastaan.
Pakko opiskella? Ei tukia!
5
175
Vastaukset
- +50
Ota lainaa, jos et muuten pärjää vapaaehtoisten opintojesi aikana. Tuo 60 op ei ole mihinkään ammattiin valmistavaa koulutusta, vaan luetaan ns. omaehtoiseksi opiskeluksi työn ohella (vrt. harrastus). Siksi siihen ei saa opintotukeakaan.
- kuluu kun
Opiskelu on ilmeisesti kuitenkin maksutonta. Katsotaan, että se on riittävä tuki yhteiskunnalta omaehtoisiin opintoihin.
Olet kyllä hiukan hankalassa tilanteessa. Onko opiskelu uuden työpaikkasi ehdottamaa? Silloin työnantaja varmaan tukisi opiskelua. On toisaalta sellaistakin, että työnantaja ei mielellään anna niitä vapaapäiviä edes palkattomina ihan uudelle työntekijälle.
Minä kyllä nyt lykkäisin opiskelua otollisempaan tilanteeseen, ellei se opiskelu tosiaan takaa leveämpää ja varmempaa leipää tulevaisuudessa. - oravanpyörä
Opiskelu ei ole työpaikan ehdottama, sen takia että työpaikka taas vaihtui (monena vuonna 1/2 - 1 v määräaikaisissa ollut), ja ajatus lähteä opiskelemaan syntyi aiemmin.
Juu, tätä opiskelua ei pidetä päätoimisena, mutta pätevyyden se tuo. Ja myös reilusti korkeamman palkan - ja melkein 100% mahdollisuuden pitkäaikaisempaan työhön, jopa vakituiseen, mikä kelpaisi. K.o. alalla on kova puute pätevistä työntekijistä. - ...
Ota opiskelupaikka vastaan, kai nyt 4 kertaa lukukaudessa pitäis onnistua toivotut vapaat! Jos se parantaa selkeesti työllistymistä ja palkkaa niin ehdottomasti!
- oravanpyörä
... : NIin teen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009