Milliissi lupasi sallia tämän matkailuaiheisen jutun. Jos häiritsee, niin senhän voi deletoida.
----
Mattjevin tarina
Mattjev syntyi v 1923 Inkerinmaalla Staarostinon kylässä, joka sijaitsee n. 50 kilometrin päässä Pietarin kaupungista. Hän kävi siellä suomalaista koulua siihen saakka, kunnes suomen kieli kiellettiin, koulut lakkautettiin ja opettajat vangittiin. Tämän jälkeen suomea puhuvat lapset sekoitettiin venäjänkielisiin kouluihin.
Koulun jälkeen Mattjev kävi traktorinkuljettajan kurssin ja työskenteli turvetyömaalla Pietarin liepeillä, kunnes II maailmansota syttyi.
Saksalaiset valtasivat alueen ja nuorista miehistä värvättiin vapaaehtoinen suomalainen pataljoona Saksan armeijaan. Aluksi pataljoona vartioi rautateitä ja siltoja Novgorodin lähistöllä.
Inkeriläisten evakuointi Suomeen oli jo alkanut. Evakuoitujen inkeriläisten aloitteesta ja Suomen hallituksen päätöksellä nämä Saksan armeijaan värvätyt inkeriläiset luovutettiin Suomeen. Kuljetus tapahtui Tallinnan kautta meritse Hankoon.
Nuorten tie vei karanteenin kautta Kiviniemen koulutuskeskukseen. Niin meni myös Mattjev. Koulutuksen jälkeen osa anoi vapaaehtoisena vartioimaan läheisiä saaria ja suoalueita.
Kesäkuussa 1942 Mattjev joutui sitten rintamalle. Tykistötaisteluissa hän haavoittui vakavasti sirpaleista, eksyi omista joukoistaan, mutta kuin ihmeen kaupalla selviytyi hengissä omiensa puolelle. Mattjev siirrettiin sotasairaalaan Mikkeliin, jossa joutui leikkaukseen ja kotiutettiin invalidisoituneena.
Mattjev siirtyi sitten asumaan Porin seutuville, teki töitä vointinsa mukaan mm. suutarina. Meni naimisiin.
Sota oli loppunut. Oli siunattu rauha. Elämä nuorena miehenä oli ihanaa.
Mutta Mattjev ei ollut jäänyt unohduksiin.
Joku kaipasi häntä.
Häntä etsittiin vietäväksi sotaoikeuteen Neuvostoliittoon.
Hän piileskeli vaimonsa kanssa aikansa, mutta lopulta hänet otettiin kiinni talvella 1946 ja palautettiin Neuvostoliittoon.
Mattjevin pitkä matka alkoi.
Viipurin sotaoikeus tuomitsi Mattjevin poliittisena vankina kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Lisäksi hän menetti äänestysoikeutensa ja hänen asumistaan rajoitettiin kieltämällä asuminen tietyissä Neuvostoliiton kaupungeissa.
Pakkotyö alkoi Pietarin lähellä olevassa pakkotyöleirissä. Vuoden 1948 alussa hänet siirrettiin Magadaniin, Ohotan meren rannalle tekemään työtä hiilikaivokseen. Siellä on normaalia, jos talvella pakkasta on 50 astetta.
Mattjev menetti lopullisesti terveytensä, eikä enää pystynyt työhön kuten ennen. Stalin kuoli, poliittiset vangit armahdettiin pääosin, myös Mattjev. Hän jäi edelleen Magadaniin työhön, liikkui työn perässä Itä-Venäjällä. Hänenhän piti vielä karttaa kaupunkeja, jotka olivat häneltä kiellettyjä. Kunnes lopulta huomasi monien vaiheiden jälkeen saapuneensa Moskovaan.
Mattjev avioitui uudelleen. Heille syntyi lapsi. Työhön hän ei enää juuri pystynyt vaan jäi eläkkeelle. Jälleen onnettomuus. Vaimo kuoli. Mies oli jälleen yksin.
Kituliasta elämää vuosikymmenet.
Elettiin 1990-lukua. Neuvostoliitto romahti. Suomen eduskunta sääti lain inkeriläisten paluumuutosta Suomeen. Mattjev anoi lupaa muuttoon ja saikin lopulta luvan. Muutto tapahtui vuonna 1996 ja hän sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1998.
Omia huomioita
Ihme mies Inkeristä, Olisi luullut, että hänelle olisi annettu lopullinen matka taivaallisiin turistijoukkoihin jo silloin, kun luovutus Neuvostoliittoon tapahtui. Oikeastaan tuomio oli periaatteessa lyhyt senaikaisen mittapuun mukaan. Ei edes niitä ”lisukkeita”, ainakaan minun tietojeni mukaan.
Mutta Mattjev oli sitkeä matkailija, hän kesti kuljetukset, raskaan työn, huonon ravitsemuksen, olemattoman terveydenhuollon, oman vammautumisensa sodassa, ikävän.
Reppu selässä kohti uusia seikkailuja.
Juhlaa
Mattjev vietti 80-vuotisjuhliaan oikein julkisesti. Hän oli juhlien sankari komeassa puvussaan. Rintapielessä oli suomalaiset kunniamerkit. Sotainvalidien Veljesliitto muisti häntä mitalein.
Mattjev
Hän puhuu hyvin suomea. Sairastaa selkäänsä. On ystävällinen, vilkas, mukava pappa.
Tapasin hänet viimeksi muutama viikko sitten, kun vein hänet hoidattamaan selkäänsä kiropraktikolle. Magadanin muistoja. Mattjev ei enää oikein uskalla ajaa omaa autoaan kaupungissa.
Toivon, että tällä matkaajalla on edessään vielä monia hyviä vuosia keskuudessamme!
Ressu
----
Mattjevin tarina
Mattjev syntyi v 1923 Inkerinmaalla Staarostinon kylässä, joka sijaitsee n. 50 kilometrin päässä Pietarin kaupungista. Hän kävi siellä suomalaista koulua siihen saakka, kunnes suomen kieli kiellettiin, koulut lakkautettiin ja opettajat vangittiin. Tämän jälkeen suomea puhuvat lapset sekoitettiin venäjänkielisiin kouluihin.
Koulun jälkeen Mattjev kävi traktorinkuljettajan kurssin ja työskenteli turvetyömaalla Pietarin liepeillä, kunnes II maailmansota syttyi.
Saksalaiset valtasivat alueen ja nuorista miehistä värvättiin vapaaehtoinen suomalainen pataljoona Saksan armeijaan. Aluksi pataljoona vartioi rautateitä ja siltoja Novgorodin lähistöllä.
Inkeriläisten evakuointi Suomeen oli jo alkanut. Evakuoitujen inkeriläisten aloitteesta ja Suomen hallituksen päätöksellä nämä Saksan armeijaan värvätyt inkeriläiset luovutettiin Suomeen. Kuljetus tapahtui Tallinnan kautta meritse Hankoon.
Nuorten tie vei karanteenin kautta Kiviniemen koulutuskeskukseen. Niin meni myös Mattjev. Koulutuksen jälkeen osa anoi vapaaehtoisena vartioimaan läheisiä saaria ja suoalueita.
Kesäkuussa 1942 Mattjev joutui sitten rintamalle. Tykistötaisteluissa hän haavoittui vakavasti sirpaleista, eksyi omista joukoistaan, mutta kuin ihmeen kaupalla selviytyi hengissä omiensa puolelle. Mattjev siirrettiin sotasairaalaan Mikkeliin, jossa joutui leikkaukseen ja kotiutettiin invalidisoituneena.
Mattjev siirtyi sitten asumaan Porin seutuville, teki töitä vointinsa mukaan mm. suutarina. Meni naimisiin.
Sota oli loppunut. Oli siunattu rauha. Elämä nuorena miehenä oli ihanaa.
Mutta Mattjev ei ollut jäänyt unohduksiin.
Joku kaipasi häntä.
Häntä etsittiin vietäväksi sotaoikeuteen Neuvostoliittoon.
Hän piileskeli vaimonsa kanssa aikansa, mutta lopulta hänet otettiin kiinni talvella 1946 ja palautettiin Neuvostoliittoon.
Mattjevin pitkä matka alkoi.
Viipurin sotaoikeus tuomitsi Mattjevin poliittisena vankina kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Lisäksi hän menetti äänestysoikeutensa ja hänen asumistaan rajoitettiin kieltämällä asuminen tietyissä Neuvostoliiton kaupungeissa.
Pakkotyö alkoi Pietarin lähellä olevassa pakkotyöleirissä. Vuoden 1948 alussa hänet siirrettiin Magadaniin, Ohotan meren rannalle tekemään työtä hiilikaivokseen. Siellä on normaalia, jos talvella pakkasta on 50 astetta.
Mattjev menetti lopullisesti terveytensä, eikä enää pystynyt työhön kuten ennen. Stalin kuoli, poliittiset vangit armahdettiin pääosin, myös Mattjev. Hän jäi edelleen Magadaniin työhön, liikkui työn perässä Itä-Venäjällä. Hänenhän piti vielä karttaa kaupunkeja, jotka olivat häneltä kiellettyjä. Kunnes lopulta huomasi monien vaiheiden jälkeen saapuneensa Moskovaan.
Mattjev avioitui uudelleen. Heille syntyi lapsi. Työhön hän ei enää juuri pystynyt vaan jäi eläkkeelle. Jälleen onnettomuus. Vaimo kuoli. Mies oli jälleen yksin.
Kituliasta elämää vuosikymmenet.
Elettiin 1990-lukua. Neuvostoliitto romahti. Suomen eduskunta sääti lain inkeriläisten paluumuutosta Suomeen. Mattjev anoi lupaa muuttoon ja saikin lopulta luvan. Muutto tapahtui vuonna 1996 ja hän sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1998.
Omia huomioita
Ihme mies Inkeristä, Olisi luullut, että hänelle olisi annettu lopullinen matka taivaallisiin turistijoukkoihin jo silloin, kun luovutus Neuvostoliittoon tapahtui. Oikeastaan tuomio oli periaatteessa lyhyt senaikaisen mittapuun mukaan. Ei edes niitä ”lisukkeita”, ainakaan minun tietojeni mukaan.
Mutta Mattjev oli sitkeä matkailija, hän kesti kuljetukset, raskaan työn, huonon ravitsemuksen, olemattoman terveydenhuollon, oman vammautumisensa sodassa, ikävän.
Reppu selässä kohti uusia seikkailuja.
Juhlaa
Mattjev vietti 80-vuotisjuhliaan oikein julkisesti. Hän oli juhlien sankari komeassa puvussaan. Rintapielessä oli suomalaiset kunniamerkit. Sotainvalidien Veljesliitto muisti häntä mitalein.
Mattjev
Hän puhuu hyvin suomea. Sairastaa selkäänsä. On ystävällinen, vilkas, mukava pappa.
Tapasin hänet viimeksi muutama viikko sitten, kun vein hänet hoidattamaan selkäänsä kiropraktikolle. Magadanin muistoja. Mattjev ei enää oikein uskalla ajaa omaa autoaan kaupungissa.
Toivon, että tällä matkaajalla on edessään vielä monia hyviä vuosia keskuudessamme!
Ressu
Vastaukset 7
Vanhimmat
useilla miljoonilla ihmisillä. Onneksi tässä tapauksessa "onnellinen" loppu :)
Koko inkeriläisten juttu on melkoisen huikea. Sitä huikeutta eivät ole järkänneet yksinomaan neuvostoliittolaiset vaan perusarkkitehti on ihan jotain muuta.
Laajojen kansalaispiirien korkeasti ihannoima ruotsalainen kulttuuri keksi jo 1600 luvulla tulevan neukkulaisen tavan asuttaa valloitettua maata väkipakolla. Silloin siirrettiin pakolla suomalaisia Narvanjoen ja Laatokan väliselle Inkerinmaalle tuhansittain. Tälle maalle perustettiin myöhemmin sitten muunmuassa Peterin kaupunkikin, inkeriläisiltä - silloisilta ruotsalaisilta ryöstetylle maalle.
Sitkeää porukkaa - kieli, uskonto jne. ovat säilyneet vuosisatoja kaikista koettelemuksista huolimatta. Huikea oli myös inkeriläisten siirto Suomeen sodan aikana. Eipä taida näitten ihmispolojen koettelemuksiin ihan puhtaita jauhoja löytyä enempää idästä kuin lännestäkään.
Ressun aiheeseen, siis idän matkailuun liittyvä juttu on erinomaisen hyvä ja koskettava.
Herroista nämä ruljanssit olivat varmasti hauskoja ja viihdyttäviä - yksityinen pikkuihminen, kuten Mattjev, tunsi ehkä kuitenkin toisin.
Inkeriläiset, inkerikot ovat tosiaan ruotsalaisen vallan pakkosiirretyjä ihmisiä senaikaisesta Suomesta.
Inkeriläisten geenit ovat lähtöisin nykyisestä Savosta ja varsinkin Karjalasta. Myös Kymenlaaksolaisia ja Etelä-Hämeen geenejä löytyy.
On kyse muutaman sadan vuoden takaisista tapahtumista. Ei sen vanhemmista.
Inkeriläiset ovat geeneiltään samanlaisia suomalaisia kuten Sinä ja minä.
Tämä asia on unohdettu ainakin siinä vaiheessa, kun ns. "Koiviston" lakia on arvosteltu Suomessa.
Todellakin inkeriläiset ovat suomalaisia.
Välitä kiitokset vanhalle herralle joka turvasi
osaltaan vapaan yhteiskunnan.
Monet onnistuivat pääsemään Ruotsiin,mutta näitä
kauhean kovan hinnan maksaneita on paljon.
Olkaamme onnellisia että tälläisiä ihmisiä oli
60 v sitten.
Ps. Toivottavasti meidän ei tarvitse laitta
peltistä hurraa hattua päähämme.
Onneksi ei enää sitä "peltistä hurraa hattua" tarvita. Toivokaamme, että ei enää koskaan.
Patriotilla on tätä huumorintajua. Nauroin komeasti kyyneleet silmissä tälle "peltiselle hurraa hatulle".
Patriot pitäisi palkata luennoimaan maanpuolustuskurssille näistä hatuista. Voisin suositella.
Välitän kiitoksesi, ja myös kaikkien muiden.
Mattjev on iloinen vanha herra. Mottona on hänellä:"Suomalaisella sisulla pärjää".
Kertomukseni oli vain raapaisu hänen elämästään. Kukaan ei voi välittää hänen syvimpiä tuntojaan, vain hän itse.
pitäisi saada koottua ja julkaistuksi kirjana. Jo lyhyestä jutusta sai kuvan äärimmäisen monipuolisista, vaiherikkaista tapahtumista ja eletystä todellisesta elämästä. Aivan tyhjänpäiväisistä kakaroista ja 7päivää tason linssiluteista ilmestyy kirjoja jatkuvasti, miksei ihmisistä joilla on jotain todellista kokemusta ja joiden elinvaiheet kertovat paljon myös kulloisestakin ajasta. Tässäkin tapauksessa alkaisi tallennuksella olla kiire - voisiko joku opiskelija tehdä sen harjoitustyönä? Itselleni ko. juttu oli viikon ylivoimaisesti paras anti ei vain tällä keskustelupalstalla vaan muutkit mediat mukaanlukien. Kiitos.