Onko normaalia...?

Onko normaalia, että minusta tuntuu kuin olisin puoliksi lepakko ja haluaisin olla pimeydessä koko ajan?
Minä käyn jokaöisillä retkillä lähiseuduillani Helsingissä ja kaikuluotailen jatkuvasti. Etsin myös omaa laumaani, mutta sitä ei koskaan löydy.
Olen tässä ihan tosissani, en vitsaile ja minusta tuntuu päivittäin tältä. Koulunkäynti on vaikeaa.
Asiallisia kommentteja, kiitos!
11101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hmm, jos olet tosissasi niin ei ehkä normaalia mutta huolestua ei kannata varmaan olet vain mielenkiintoinen persoona

Äänestä

Normaalia ei oikeastaan ole mikään tässä maailmassa, kaikilla on oma polkunsa kuljettavana omine valintoineen.

Äänestä

Ihan normaalia. Lepokoi rauhassa.

Äänestä
  • Lepakoi*

    Äänestä

Minusta tuntuu, että vitsailet. Ymmärrän kuitenkin, että joku voisi olla tämänkin kanssa tosissaan. Minullakin on nimittäin viime aikoina ollut erikoisia tuntemuksia, että en ole "oikea ihminen" (kirjoittelin tästä tarkemmin Iltalehden foorumilla taannoin). En ole kuitenkaan vielä keksinyt mikä olen. En tunne olevani lepakko, enkä myöskään hyönteinen. Enkä oikeastaan minkään toisenkaan lajin edustaja. Olen kaiketi vain jonkinlainen entiteetti, joka eksyi ihmiseltä näyttävään kehoon... :)

Voimaeläimeni on tällä hetkellä susi. Yksinäinen sellainen.

Äänestä
  • Kaipaako yksinäinen susi toista samanlaista? :)

    Äänestä

  • Kaipaako yksinäinen susi toista samanlaista? :)

    Äänestä

  • KillinMyself kirjoitti:

    Kaipaako yksinäinen susi toista samanlaista? :)

    Oho kahdesti... Damn you techology

    Äänestä

  • I'llbekillingmyself kirjoitti:

    Kaipaako yksinäinen susi toista samanlaista? :)

    Kyllä toisinaan, täytyy myöntää. Ei ole mukavaa olla aina yksin.

    Äänestä

Voin kertoa sinusta aika paljon.

1. Saatat kuulua kirkkoon, mutta et usko Jeesukseen
2. Et käy säännöllisesti kirkossa (jos kuulu kirkkoon)

Mistä tiedän nämä asiat?
Olet tehnyt jotain, mikä on avannut pahalle pääsyn sisääsi ja nyt se yrittää ottaa sinua kunnolla haltuunsa.

Jos otat Jeesuksen sydämeesi ja lähdet etsimään totuutta, niin pääset pahasta.

Siunausta sinulle :)

Äänestä
  • Ei Jeesusta... Mutta totta kyllä kuulun kirkkoon mutten Jumalaa palvo... Kiitos että yritätte auttaa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SePikkuisenErilainen kirjoitti:

Onko normaalia, että minusta tuntuu kuin olisin puoliksi lepakko ja haluaisin olla pimeydessä koko ajan?
Minä käyn jokaöisillä retkillä lähiseuduillani Helsingissä ja kaikuluotailen jatkuvasti. Etsin myös omaa laumaani, mutta sitä ei koskaan löydy.
Olen tässä ihan tosissani, en vitsaile ja minusta tuntuu päivittäin tältä. Koulunkäynti on vaikeaa.
Asiallisia kommentteja, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu