Millaisia ihmisiä nämä Oulun lestadiolaiset ovat?

Vaasalainen 1

Olen kuullut ja lukenut heistä pelkkää huonoa. Kertokaa te?

28

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen on kaunis

      Hyviä ovat. Heitä ei tarvitse pelätä. He ovat ahkeria rehellisiä. Ennen muinoin niissä oli hyvin ahdasmieliseltä tuntuvia henkilöitä joiden itse tunsin yrittävän saavsn ihmisen pelottelemalla uskoon, ehkä he tarkoittivat parasta mutta itse en osannut tehdä parannusta, jos olisin osannut niin olisin ehkä onnellisempi. Nykyään ei tyrkyttäjiä enää ole näkynyt ja vl uskovien joita tunnen, lapsiluvutkin ovat pienentyneet, nuoret pukeutuvat hyvin muodikkaasti joten tuntuu että maallistuvatko liikaa. Oikeasti ovat fiksuja, heitä moittivissa lienee paljon luopioita joilla vähän aikaahalu haukkua. Vl luopio teinitytöt tunnistsn itse vaikka kaupassa kun olen hyvä ihmistuntija kun ne on jotenkin kiltinnäköisiä ja vasta alkaneet käyttään korviksia tai meikkaan ja ovat niissä epävarmoja. Naiken on kaukis jos hän ei meikkaa ja on silti- sinut itsensä kanssa

      • En voi sietää

        Kaukana ahterista. Töissä möllöttävät telkkaria ja syövät firman ruokaa kuin hevoset. Kotona ilmeisesti ei saa kumpaakaan.


      • teuta

        Vastaan tästä aloitukseen ,siksi että aloittajalla ei taida olla tietoa ETTÄ
        OULUSSA on ainakin kaksi poppootya ;VL:n Taivaan valtakunnan sali joka
        on olevinan suuri .
        Meillä esikoisilla on siellä myös oma RUKOUSHUONE , Väliväiniolla suhteellisen
        lähellä , olemme kuitenkin Oulun Huoneesta sinänsä mielissämme että ,siellä
        on Rakas ja rauhallinen pieni seurakunta , vaikka isompi Huone onkin LAHDESSA
        se on Esikoisten pääpaikka sinne mahtuu ja tulee JUHANNUKSENA n, 5000 as.
        .
        Halusin vain muutamalla sanalla tuoda asiaa esiin , koska kaikki ei vielkään
        tiedä miten kuinka kaikki sopii , koska n.3000 on kasvotusten saarnaajaan ja
        yläsalit vetää n.400 as. ruokalassa on 600 paikkaa Kauniilla ilmalla ulkoportailla
        istuu n.400 alttari seinään tuettu teltta vetää 600 , näin on saavutettu 5000 as.
        .
        siedettä vät olo suhteet , kaikki on väljästi hiehitetty ..kokoa mita taan näin vain kesällä . Talvella se on 4000 as. . sitten sellainen seikka että' yleisö lasketaan
        per seura , siis 5000 5000 5000 5000 5000.= 25'000 sielua .


    • Poistetaan tämäkin

      Hei anna jo olla !
      Tiedät itsekin , että ärsytät ja viesisi menee romukoppaan.
      Valitse jokin toinen uskonlahko provottavaksi , voi olla että saa olla lukulistalta.
      -
      Mut , jos vastaan , niin yskään lesta ei ole purrut minua.
      Kotioloista en tiedä , sillä yskään lesta ei ole kutsunut minua kotiinsa, paitsi jos siellä ei ole muita lestaatiolaisia.

      Naapurissani asuu lesta tyttö , hiljainen , ei tv-tä , mutta tietsikkaa käyttää, tupakoi ( ei ole syntiä), nuoria vieraita käy , jopa poikia .

    • En voi sietää

      Ne on yksiä s.....ita. En ala enempää avaamaan, koska ei tällä oalstalla saa. Tämäkin viesti poistuu ja kehut jätetään. Onneksi yleinen mielipide puheissa kertoo että niitä vihataan ja ei syyttä. Kallis taakka !

      Joku houriomuori saattaa kehua niitä, kun on aivopesty itsekin.

      • Vittumaiset lestalaiset

        Paskasakkia ovat. Kerran olin lestalaisella töissä. Kaikkia syntisiä kusettivat minkä ehtivät. Palkkoja ei koskaan maksettu oikein. Mutta kyllä sieltä lähtikin kaikki hyvät työntekijät pois, eikä nämä lestat sitten keskenään saaneet pidettyä firmaa pystyssä, vaan meni konkurssiin.

        Ja muutenkin ovat niin olevinaan parempaa porukkaa. Rahaa ja materiaalia hamuavat keinoja kaihtamatta. Talousrikollisuutta, pedofiliaa, viinan juontia, yms. Kortsuja käyttävät.

        Ei lestadiolaiset ole ainakaan parempaa sakkia, kuin muutkaan. Valheessa elävät ja kulissejaan ylläpitävät.

        Eikä ole tuulesta temmattuja, kaikki ne jutut, mitä niistä kuulee. On niissa ihan perää.


      • 0000oooo

        Yskään = yksään = yksikään
        Murteet on vaikea kirjoituskieli.


      • noin

        ykskään


    • Siivoushommiin

      On se mukava, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Osa on jopa ystävällisiä ja kohteliaita.

      Hauskaa joulunaikaa kaikille!

      • Varoituksen sana

        Muista vaan lestan kanssa asioidessani, että se ystävällisyysnöytelmä ei ole vilpitöntä ja aitoa, vaan tapa manipuloida. Et ole niille minkään arvoinen.
        Lestoista mikään ei ole aitoa. Omiaankin haukkuvat heti kun selkä kääntyy.


    • Totuus ei pala tules

      Eli tiedoksi kaikille jotka eivät ole tajunneet, niin tämä ko. seurakunta imee tukirahoja itselleen, mutta osallisuus yhteiskunnasa yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi ei kiinnosta heitä. Lisääntyvät kuin kanit ja koulut ja päiväkodit on täynnä. Pieni seurakunta sisäsiittää lapsia maailmaan ja siitä aiheutuu huonoa ihmislaatua, jonka seuraukset maksaa veronmaksaja. Nämä lestadiolaiset saastuttavat myöskin yleistä ilmapiiriä ja talouselämää Oulussa, koska heitä on täällä todella paljon, (90%) koko lahkosta.

      Lestadiolaiset soluttautuvat joka paikkaan lahkonsa nimiin pelaamaan. Heitä on valtuustoissa, hallituksissa, virastoissa, nettiyhteisöjen luotseissa. He ovat moraalittomia ihmisraunioita vailla omatuntoa. Kaiken saaneet anteeksi rukoilemalla, niin omatunto puuttuu. Mistään eivät ota vastuuta. Isoissa perheissä vailla huomiota ja rakkautta kasvaneita "ruokittavia suita", niinpä heistä on kasvanut ahneita.

      Tämä viesti koskettaa Oulua ja oululaisia ja ja ei ole laiton. Ei loukkaa ketään, kertoo vain totuuden.

    • pois pois vaan

      Ei8 kuulu tälle palstalle, eli poistoihin koko avaus.

      Vanhoillislestadiolaisilla on oma palsta, kerro siellä murheesi.

    • Ulkopm

      Oulussa on melko paljon sekä vanhoillisia että rauhansanalaisia. Kokemukseni mukaan rauhansanalaiset ovat näistä mukavampia ja fiksumpia.

      • teu,

        Kuule Ulkopm. Onsiellä enenmmän kuinkouralline Essujakin Välivainolla.


    • Sisäsiittoisia

      Kokonaisuudessaan voisi todeta, että aivan kamalaa sakkia ovat! Kuten joku jo totesikin, ulkoisesti vaikuttavat ystävällisiltä ja ahkerilta. Suurena joukkona he ovat kuitenkin verrattavissa italialaiseen mafiaan: rikollisuutta, ahneutta, väkivaltaa, hyväksikäyttöä. Kerran minulle ihan rehellisesti vastattiinkin, että he pitävät kaikkia muita ihmisiä saastaisina ja arvottomina. Itse ovat ansainneet ns. taivaspaikkansa synnyttämällä maan täyteen henkensä uhalla. Tuhoavat maapalloa kovalla vauhdilla, eivätkä tunne mitään syyllisyyttä maailman väkiluvun liikakasvusta tai Suomen yhteiskunnalle aiheuttamistaan kuluista. Lisäksi sisäsiittoisuuden aiheuttamat yhteiskunnalliset ongelmat ovat suuremmat kuin kukaan uskaltaa ääneen sanoa: perinnöllisiä sairauksia tietyillä alueilla valtavasti, kehitysvammaisuutta yms. Varmasti tämän moni maakunnissa työskennellyt lääkäri allekirjoittaa.

    • AatuAtte

      Kuvottavaa roskasakkia. Kuppaavat kaikki edut työpaikalta. Laiskottelevat päivät töissä. Puhuvat pahaa kaikista muista selän takana.

      • 875456

        Kitarat esiin


      • teuta011

        " Aatu atte "
        -
        En usko että kaikki kuppaa.
        -


    • valoakinolisi

      Alkakaapa veeällät jo ajatella omilla aivoillanne asioita, tuo teidän uskonne seurakuntajumalaan ei pelasta teitä yhtään miltään eikä mihinkään, olette antaneet aivopestä itsenne jo turhan kauan.

      JOS uskovia haluatte olla, ottakaa Raamattu esiin ja tutkikaa mitä siellä sanotaan ja ojentukaa sen mukaan.

    • PysyppäPoissaTäältä

      Noo älä sinä Jeesuksen veren maahantallaaja ja Jeesuksen pilkkaaja uhoa siinä. Vaikka en VL ole, eikä tämä ole VL:sten palstakaan, niin heillä on omat käsytyksensä jumalanpalvelusmenoista, eikä meillä ihmisillä ole minkäänlaisia edellytyksiä päättää kenekään pelastumisesta. Joten jätäpopä lestadiolaisten palstat rauhaan kokonaan tyhmiltä ja ylimielisiltä viesteiltäsi.

      • kirkonkiillottajalle

        Paljon pitää vielä harjotella jotta yltää sinun tyhmiin viesteihisi, edes puoliväliin haha!

        ..veren maahantallaaja... mitähän tuokin on tarkoittavinaan, et ole ikinä uudestisyntynyt etkä ymmärrä siitä mitään, siinä se on sinun tallaamisesi koko kirjo!


    • Ymmärtäväinen

      "et ole ikinä uudestisyntynyt etkä ymmärrä siitä mitään,"

      Sinäkö olet uudestisyntynyt ja ymmärrät siitä jotakin?

      • näinonjapysyy

        Kyllä ehdottomasti jo kymmeniä vuosia sitten ja se on yhtä tuore kuin eilinen päivä ja ymmärrän siitä sen mitä siinä on ymmärrettävää ihmisen kannalta.


      • näin

        Ei kukaan ole eikä voi olla Jeesuksen seuraaja ilman omakohtaista uudestisyntymää, se onmahdotonta.

        uskonnollinen harrastelija eli tavoille opetettu ja oppinut fariseus voi voi leikkiä aikansa j a jopa loppuun asti, mutta sellainen ei kestä minkäänlaista Raamatun valoa.

        Mitään Hengen olemusta ei voimaa eikä auktoriteettia ei uskonnollisuudella saavuteta ja kaikki todellinen Hengenelämä jää ymmärtämättä ja siinä elämättä, hyvänä esimerkkinä nämä riitelevät lestalaiset joilla osalla on lutterin tarinat ja toisilla lapinvanhimmat joiden sanomisilla on merkitystä ja suuri osa elämässä.

        Jeesuksen seuraaja ei tarvits ekumpaakaan herraa, eikä Raamattu tue kummankaan opinkappaleita kuin pintakiiltona.


    • LopettakaaUhoamisenne

      Sinäkö luulet olevasi Jumalan lasten synnyttäjä.?

      Parempi noin pahoin paisuneelle ihmiselle on nyt, että pidät jatkossa turpasi kiinni ja annat Jumalan hoitaa yksin hänelle kuuluvat asiat.

      Muutoinkin >Vanhgoillislestadiolaisten asiat eivät kuulu tälle palstalle.

    • Anonyymi

      Epärehellistä, kieroa porukkaa

      • Anonyymi

        Oulun lestadiolaiset ovat tunnettuja remonttihuijauksista, joita mediassa on ollut paljon esillä


    • Anonyymi

      Hyvää talviaikaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1362
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe