En tiedä enää mitä tekisin! Kaikki tuntuu todella pahalta ja mikään ei kiinnosta. Pari kk sitten muutin pois kotoa ja aluksi kaikki oli loistavasti, nykyään mä valvon, siis todellakin valvon, 2-3 yötä viikossa. Aamulla pitäisi jaksaa lähteä kouluun, mutta sinnekään en enää haluais mennä, tuntuu että kaikki kattoo ja nauraa mulle mun selän takana, opettajia myöten. Ens viikolla alkaa koeviikko, mulle se on kuin Mount Everest, jonka yli mä en pääse. Taas mä tulen pettämään mun vanhemmat ja muut sukulaiset. Kohta mä en enää kehtaa kulkea edes opettajien edessä, saati sitten mennä tunnille. Tunneilla mä pidän aina takkia päällä, koska siitä mulle tulee turvallinen olo. Se suojaa mua kaikelta siltä pahuudelta, mikä mua vaanii.
Kaikista pahimmalta musta tuntuu olla perheen lähellä, kun ei äiti tunnu äidiltä eikä sisko siskolta... Ne tunkee mulle jääkaappiin ruokaa väkisin ja ihmettelee miksi mä raivoon niille sen jälkeen, mutta musta on aina tuntunut pahalta vastaanottaa ihmisiltä tavaroita, lahjoja tai rahaa... Se saa mut pahalle mielelle. Ainoa asia mistä mä tulen iloiseksi on kun mä saan tehdä toisia iloiseksi. Mun vanhemmat pakotti mut sanattomasti menemään lukioon, mutta nyt ne sanoo ettei mun ole pakko olla siellä, en pysty lopettamaan koska musta tuntuu että mä olisin pettänyt ne!
Mä itken joka päivä ihan pienistä asioista ja ärsyynnyn melkein heti. Kavereiden kanssa en ole käynyt moneen kk missään, nykyään ne ei edes pyydä mua mukaan. Sitten ne vielä sanoo, et miksen mä koskaan soita ja pyydä niitä mihinkään, mut silloin kun mä vielä pyysin, niin silloin ne ei lähtenyt ja ihan kuin se olis mun tehtävä pyytää niitä. Kavereita ei kiinosta mitä mä teen, eihän ne edes soittele. Mulla ei ole koskaan ollut yhtään parasta ystävää ja kaveritkin on vaan sellasia, jotka hengaa mun kanssa koulussa. Ei muuten.
Viikonloput mä olen yksin kotona ja kun seuraavan kerran menen kouluun niin saan kuulla kuinka kaverit on taas ollut bilettämässä. Vian on pakko olla mussa.
Kaikki tuntuu ihan liian ylitsepääsemättömältä ja mä murskaannun kaiken sen taakan alle joka muhun kohdistuu... Mun äiti sanoo mus siskolle että se on ihan sairaan huolestunut musta, mutta en usko ja sisko kyselee koko ajan että mikä mulla on, mut en pysty kertomaan niille. Isää kiinnostaa vielä vahemmän, vaikka olenkin isän kanssa enemmän tekemisissä kuin äidin.
Mä haluan ulos tästä kaikesta!!!
Kaikista pahimmalta musta tuntuu olla perheen lähellä, kun ei äiti tunnu äidiltä eikä sisko siskolta... Ne tunkee mulle jääkaappiin ruokaa väkisin ja ihmettelee miksi mä raivoon niille sen jälkeen, mutta musta on aina tuntunut pahalta vastaanottaa ihmisiltä tavaroita, lahjoja tai rahaa... Se saa mut pahalle mielelle. Ainoa asia mistä mä tulen iloiseksi on kun mä saan tehdä toisia iloiseksi. Mun vanhemmat pakotti mut sanattomasti menemään lukioon, mutta nyt ne sanoo ettei mun ole pakko olla siellä, en pysty lopettamaan koska musta tuntuu että mä olisin pettänyt ne!
Mä itken joka päivä ihan pienistä asioista ja ärsyynnyn melkein heti. Kavereiden kanssa en ole käynyt moneen kk missään, nykyään ne ei edes pyydä mua mukaan. Sitten ne vielä sanoo, et miksen mä koskaan soita ja pyydä niitä mihinkään, mut silloin kun mä vielä pyysin, niin silloin ne ei lähtenyt ja ihan kuin se olis mun tehtävä pyytää niitä. Kavereita ei kiinosta mitä mä teen, eihän ne edes soittele. Mulla ei ole koskaan ollut yhtään parasta ystävää ja kaveritkin on vaan sellasia, jotka hengaa mun kanssa koulussa. Ei muuten.
Viikonloput mä olen yksin kotona ja kun seuraavan kerran menen kouluun niin saan kuulla kuinka kaverit on taas ollut bilettämässä. Vian on pakko olla mussa.
Kaikki tuntuu ihan liian ylitsepääsemättömältä ja mä murskaannun kaiken sen taakan alle joka muhun kohdistuu... Mun äiti sanoo mus siskolle että se on ihan sairaan huolestunut musta, mutta en usko ja sisko kyselee koko ajan että mikä mulla on, mut en pysty kertomaan niille. Isää kiinnostaa vielä vahemmän, vaikka olenkin isän kanssa enemmän tekemisissä kuin äidin.
Mä haluan ulos tästä kaikesta!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskoisitkohan, jos sanoisin, että tuo on sitä aikuisuuteen kasvamista. Kun tajuat, että sinä olet arvokas ihminen, etkä toisten odotuksia täyttävä paketti, olet jo pikällä. Olen varma, että perheesi viis veisaa numeroistasi, jos sinä tunnut onnelliselta. Eikä kaikkien tarvitse käydä bilettämässä, muutakin tekemistä on.
Tiedätkö, että lahjojen vastaanottamisen taito on paljon vaikeampi kuin niiden antaminen, sitäkin voi opetella. Sinusta kasvaa vielä hieno nuori nainen.
Noi jutut, joista kirjoitit kuulostavat aika tyypillisestä suuresta muutoksesta johtuvasta masennusvaiheesta. Muutithan juuri kotoa pois, se on useimmalle meistä iso asia tähän astisessa elämässä.
Tosta opiskelusta sanoisin sulle, että muista, että opiskelet itseäsi varten, et vanhempiesi etkä sukulaistesi vuoksi. Jos koulunkäynti tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, uskoisin että paras ratkaisu on tällöin pitää pientä hengähdystaukoa, ole itsellesi armollisempi, ei sun tartte kaikkea pystyä tekemään samantien. Olet ilmeisesti aika nuori vielä, sulla on vielä vuosia aikaa opiskella. Toisaalta kokemuksesta voin sanoa, että opiskeluonglemiin monesti auttavat onnistumisen tunteet eli jos menet tenttiin ja selviät siitä, saat taas uutta motivaatiota seuraavaa varten. Mutta ei kannata pakottaa itseään jos todella tuntuu vaikealta.
Anna äidin ja vanhempien auttaa sua, kuulostaa tyhmältä ja kliseeltä sanoa, että ne haluavat että sulla on kaikki hyvin. Itse olen jo vuosia asunut pois kotoa ja aikuinen nainen, mutta edelleen olen kiitollinen jos äitini tuo ruokaa. (Olen myös opiskelija ja erittäin köyhä sellainen)
Sitten vielä voisin sanoa, että yöllä monet asiat tuntunvat huomattavasti vaikeammilta kuin aamulla. Kun heräät aamulla, ne asiat, joita olet pitänyt yöllisissä pohdinnoissasi ylitsepääsemättömiltä, monesti tuntuvat lähes mitättömiltä tai eivät ole ainakaan niin merkityksellisiä kuin yöllä kuvitteli.
Ja eikä sun kannata potea mitään huonommuutta jos sua ei huvita bilettäminen, tää voi olla vaan ohi menevä vaihe tai sitten koko touhu ei ole sua varten ja se ei ole mikään huono asia. Aikaansa voi käyttää hyödyllisemminkin kuin juhlimalla joka viikonloppu.
Ja sitten, hae ammattiapua jos siltä tuntuu.
Olet todella masentuneen kuuloinen. Hae itsellesi apua. Jos se tuntuu ylitsepääsemättömältä asialta, yritä kerätä voimia sanoaksesi jollekkin lähimmäisellesi, että he auttaisivat sinua siinä.
Et sinä ole ketää pettänyt! Nyt sulla on todella vaikea vaihe elämässä menossa ja koulu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Muista se, että vaikket nyt suoriutuisi koulusta täysillä voit aina jatkaa sitä myöhemmin! Jos vanhempasi saisivat valita ylioppilaan, joka on todella masentunut ja onneton, tai sitten itseensä tyytyväisen tyttären, joka elää elämäänsä haluamallaan tavalla, olen varma, että he valitsisivat jälkimmäisen! Ovathan he sinulle sanoneet, että voit jättää lukion kesken. Jos tulet tähän tulokseen, että vaihdat koulua muista ettei tuo aika lukiossa ole hukkaan mennyt. Mahdollisessa seuraavassa koulussa voit hyväksilukea lukion opinnot.
Yritä nyt keskittyä vain omaan hyvinvointiisi. Kun tunnet taas olosi hyväksi, voit jatkaa lukioo tai tehdä ihan mitä itse haluat.
Kun siskosi (tai joku muu) kysyy sinulta mikä sulla on, yritä edes sanoa, että todella paha olla ja mikään ei kiinnosta. Tai jotai muuta yksinkertaista. Jos et jaksa ruveta selittämään koko asiaa, sano se heille. Sano, että olet väsynyt.
Jaksamisia. Olet vielä nuori ja elämällä on sulle paljon tarjottavaa, vaikket aina siihen uskoisikaan. Kyllä sinä tuosta selviät.