KUNTA SAIRASTAA

Päivitetty 22.12.2014 14:01, julkaistu 22.12.2014 14:00
Kunta sairastaa

Lähetä palautetta toimittajalle
KÄRSÄMÄKI Kuntalaiset sairastavat poikkeuksellisen paljon.

Asia käy ilmi tuoreesta hyvinvointikertomuksesta, joka peilaa kuluvaa ja viime vuotta.

– Sairastavuusindeksi on Kärsämäellä huomattavan korkea. Muutoksia asiassa on tapahtunut, mutta taustaa ei tässä vaiheessa ole tiedossa, kunnanjohtaja Riitta Hokkanen toteaa

Paikkakunnalla on silti tehty paljon hyvää työtä, jonka pitäisi vaikuttaa myös sairastavuuteen. Muun muassa kouluterveydenhuollossa on lisätty lääkärin ja terveydenhoitajan vastaanottoja, ja koulukuraattori on aloittanut toimintansa.

Säännöllisesti Kärsämäellä käyvät kuntotestausbussit kannustavat työikäisiä liikkumaan.Myös työttömien ja iäkkäiden terveydestä pyritään pitämään hyvää huolta.

Koulupuolella on koulutettu oppilaita välkkäritoimintaan ja ruokalassa tehty muutos toi salaatin ensimmäiseksi linjastoon. Kouluterveyskysely paljastaa, että lukiolaisten koulu-uupumus on vähentynyt. Koululaiset ovat kokeneet, että heidän kuulemisensa on lisääntynyt.

Toisaalta nuorten humalakäyttäytyminen on lisääntynyt, ja liikunnan harrastaminen on vähentynyt. Oppilashuollon palveluihin pääsy on koettu vaikeaksi, vaikka palvelujen saanti onkin kohentunut.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hyvinvointikertomuksen sekä ensi vuotta koskevan suunnitelman. Lisäksi valtuusto hyväksyi vuosia 2013-2016 koskevan lastensuojelusuunnitelman.
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

palstalta niin laitetaan tänne. Kärsämäki selänteen sairain kunta ja aihe oli k,mäkipalstan sheriffille liikaa koska syypää on selänne (kallis selänne ulkoistetaan)

Äänestä

Attendon sopimuksessa sairastavuus on huomioiutu jollain keskiarvolla. Ylimenevät kustannukset maksaa kunta.

Äänestä

Vanhan paloloaseman tasearvo 250 000 euroa, kuka maksaa. Kunnan on tehtävä alaskirjaus, mutta käyttötaous ei sitä salli.

Äänestä

avauksen kaltaisia kirjoituksia tänne kopioida.Tämähän on keskustelupalsta.

Äänestä
  • palsta? Viitaten edelliseen kärsämäki-palstalla sheriffi ei suvaitse keskusteltavan kärsämäkisten korkeasta sairausindeksistä koska on itse henk.koht. kirjoittanut lukuisia avauksia kuinka kasvaneiden sotemenojen syy on selänne. Kärsämäki-palstan vastaavassa avauksessa oli oikein linkit käyrineen kuinka kärsämäki on selänteen sairain kunta ja johan sensuuri iski. Ei sheriffi tykännyt kun syy olikin korkeassa sairastavuudessa..

    Äänestä

  • vai että keskustelu kirjoitti:

    palsta? Viitaten edelliseen kärsämäki-palstalla sheriffi ei suvaitse keskusteltavan kärsämäkisten korkeasta sairausindeksistä koska on itse henk.koht. kirjoittanut lukuisia avauksia kuinka kasvaneiden sotemenojen syy on selänne. Kärsämäki-palstan vastaavassa avauksessa oli oikein linkit käyrineen kuinka kärsämäki on selänteen sairain kunta ja johan sensuuri iski. Ei sheriffi tykännyt kun syy olikin korkeassa sairastavuudessa..

    Sensuroi taas ei saa puhua faktoista selänteen vika

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sensuroitiin kirjoitti:

Päivitetty 22.12.2014 14:01, julkaistu 22.12.2014 14:00
Kunta sairastaa

Lähetä palautetta toimittajalle
KÄRSÄMÄKI Kuntalaiset sairastavat poikkeuksellisen paljon.

Asia käy ilmi tuoreesta hyvinvointikertomuksesta, joka peilaa kuluvaa ja viime vuotta.

– Sairastavuusindeksi on Kärsämäellä huomattavan korkea. Muutoksia asiassa on tapahtunut, mutta taustaa ei tässä vaiheessa ole tiedossa, kunnanjohtaja Riitta Hokkanen toteaa

Paikkakunnalla on silti tehty paljon hyvää työtä, jonka pitäisi vaikuttaa myös sairastavuuteen. Muun muassa kouluterveydenhuollossa on lisätty lääkärin ja terveydenhoitajan vastaanottoja, ja koulukuraattori on aloittanut toimintansa.

Säännöllisesti Kärsämäellä käyvät kuntotestausbussit kannustavat työikäisiä liikkumaan.Myös työttömien ja iäkkäiden terveydestä pyritään pitämään hyvää huolta.

Koulupuolella on koulutettu oppilaita välkkäritoimintaan ja ruokalassa tehty muutos toi salaatin ensimmäiseksi linjastoon. Kouluterveyskysely paljastaa, että lukiolaisten koulu-uupumus on vähentynyt. Koululaiset ovat kokeneet, että heidän kuulemisensa on lisääntynyt.

Toisaalta nuorten humalakäyttäytyminen on lisääntynyt, ja liikunnan harrastaminen on vähentynyt. Oppilashuollon palveluihin pääsy on koettu vaikeaksi, vaikka palvelujen saanti onkin kohentunut.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hyvinvointikertomuksen sekä ensi vuotta koskevan suunnitelman. Lisäksi valtuusto hyväksyi vuosia 2013-2016 koskevan lastensuojelusuunnitelman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu