Kyllä tässä on muutaman kerran käynyt mielessä, jos katoaisi vain tästä maailmasta.
Turhalta tuntumista lisää nyt joulun alla sekin, kun perhetutut käy täällä vieraisille kyselee samalla, että no jokos olet löytänyt tyttöystävän. Aina sama kysymys, kun nähdään. - No eipäs ole löytynyt!
Vittu ens kerrall vastaan, että jos vielä kerrankin kysyt niin en ikinä yritäkään edes hankkia tyttöystävää/mahdollista elämän kumppania.
Idioottimainen tilanne kertakaikkiaan tällainen 20v risat mies ja samassa homokotiluolassa asustelen edelleen.
Ja paskat niistä opiskeluista, ei opiskeluilla tee mitään, työttömyyskortistoon valmistuu kuitenkin.
- Tuntuu niin turhalta....jos vaan muuttais telttaan keskelle korpea.
- Hyvää joulua kaikille yksinäisille! Sekä kaverillillisille.
Turhalta tuntumista lisää nyt joulun alla sekin, kun perhetutut käy täällä vieraisille kyselee samalla, että no jokos olet löytänyt tyttöystävän. Aina sama kysymys, kun nähdään. - No eipäs ole löytynyt!
Vittu ens kerrall vastaan, että jos vielä kerrankin kysyt niin en ikinä yritäkään edes hankkia tyttöystävää/mahdollista elämän kumppania.
Idioottimainen tilanne kertakaikkiaan tällainen 20v risat mies ja samassa homokotiluolassa asustelen edelleen.
Ja paskat niistä opiskeluista, ei opiskeluilla tee mitään, työttömyyskortistoon valmistuu kuitenkin.
- Tuntuu niin turhalta....jos vaan muuttais telttaan keskelle korpea.
- Hyvää joulua kaikille yksinäisille! Sekä kaverillillisille.
Vastaukset 14
Vanhimmat
29v ja vuokraluolassa asustellen sanoisin että aikaa on. Jos ei mitään ruumiillisia sairauksia ole (niinkuin itselläni) niin kannattaa puolvaloilla etsiä jos jostain sellainen elämänkumppani löytyy. Ajattelin laittaa itselleni vielä 6 vuotta aikaa siihen ja sitten on oikeastaan jo myöhäistä... Btw, ensimmäinen ammatti kannattaa ottaa, työkkärit sai paljon helpommin aikanaan ja pääs hitoille lapsuudenkodista. Nyt vakkariduunissa mutta aivan eri alalla, palkka juoksee joten ok.
Tsemppiä kuitenkin, eli hyvät joulut!
Oon suunnilleen samanikänen. Kyllä mun sukulaisille se taitaa olla aika selvä asia, että mulla ei oo poikaystävää. Meillä ei kyllä käy jouluna ketään sukulaisia. Joskus jossain juhlissa joku vähän vieraampi sukulainen saattaa tollasta kysellä. Musta jatkuva kyseleminen samasta asiasta on vähän epäkohteliasta tenttaamista. Miks tollasta jutuista tarvii edes kertoa joillekin sukulaisille ellei suhde ole jo vakavampi??
Silti. Sä taidat ottaa sen vaan tosi henkilökohtasesti. Siinä sulle ongelma ku teet kärpäsestä härkäsen. Älä ainakaan lapselliseks heittäydy, mut voi niille jotain toki sanoa takaskin.
Ehkä vähän paremmalla asenteella voisit tyttöystävän löytää itelles. Mä en ainakaan tunne itseeni vielä vanhaks. En oo myöskään vielä kertaakaan kunnolla seurustellut. En edes haluaisi nyt enkä ehdi. Haluan keskittyä hankkimaan itselleni opiskelupaikan. Sulla on joku luovuttamisfiilis nyt mut koita vähän motivoida ittees ! :)
Mulla on kauhee ikävä yhtä poikaa, jonka kaa mistään ei sitte tullukaa mitään, joten sulla on oikeestaan lähtökohtasesti parempi tilanne. Paitsi toi asenne... :/ Musta taas tuntuu, etten koskaan enää voi tykätä kenestäkään niin paljon. Mut kai tää toivottavast menee vuodessa tai edes kahdessa ohi.. vuoden antaisin itelleni aikaa muuten menee järki :'( Mut ei hätiä kai vielä... :/
Laiska mies ei houkuttele ketään ja ei työttömyystilanne oo Suomessa mikään onneton. Kannattaa kyllä vähän kattoo mille alalle suuntaa ittensä. Kiinnostus ja työllisyystilanne, a ja o.
Hyvää joulua!
Onneksi voin kuitenkin edelliseen todeta, etten voi kutsua itseäni laskaksi ainakaan niinkuin monet laiskan käsittää eli etten tekisi mitään. Toki onhan niitä laiskempia päiviä, kun ei huvita joskus jotain tehdä, niinkuin varmaan kaikilla...mutta en ole tätä sosiaalipummi porukkaa.
Töitä siis on, mutta aivan väärällä alalla, en halua niitä loppuelämääni tehdä. Opiskelupaikkakin löytyy, mielestäni periaatteessa alalta, missä olisi mahdollisuuksia. Koulumme ei vain panosta oikein tarvittavalla tasolla opetuksen laatuun, pelkoni on etten saa käteeni sitä informaatiota mikä meidän kuuluisi saada AMK -tasoisena opetuksena.
Yksinäinen en voi sanoa nimenomaan sen takia, koska opiskelukavereita löytyy ja on työkavereita. Vapaa-ajallani heitä en kuitenkaan näe, vapaa-ajallani on yksi parempi kaveri jota näen sillointällöin. Naisten/tyttöjen suhteen olen aivan kömpelö...tietyt uhkakuvat näkyvissä omassa sosiaalisessa elämässäni, siksi varustaudun tuonne korpeen muuttamiseen.
Sinänsä ymmärrän, että perhetuttu kyselee tyttöjenperään, olisihan se hienoa että perhetutun nuorellamiehellä olisi tyttö. Eli en sinänsä tuomitse ja kiellä häntä kysymästä aiheesta, vähän sellainen sisällä kaihertava asia ja muistuttaa itseäni omasta tilanteestani.
Huomannut samanlaisen "ärsyyntymisen", kun käy kavereiden juhlissa kaikillahan niillä on kauniit tyttöset kainalossa tai ainakin jos jonkinlaista kokemusta maailmalta kertynyt tytöistä. Kun itse olen 0 kokemuksella liikkeellä.
Pahin tilanne taisi olla ala-asteella kun jouduin tyttöjen ja poikien piirittämäksi ja minua päin syljeskeltiin, kyllähän tuollaisen muistaa olin kuitenkin "jo" 6. luokalla. Eipä hirveästi kehittynyt suhteeni tyttöihin nyt ollessani 20 -vuotias, vaikka aika hyvin tuollaisetkin tapahtuneet jo "unohtuneet".
Nojoo, tiedän ton tunteen jollain tasolla. Mun ei sentään kovin usein tartte tuntee mitään ärsyyntymistä, koska en edes käy missään bileissä, eikä mulla oo kavereita. Viihdyn hyvin yksinkin. Tällä hetkellä viihdyn. (Kai tällä palstalla kehtaa sanoa, että mulla ei oo kavereita. Tuntuu, että tuolla tiedolla saa helposti herätettyä ihmisten ennakkoluulot, jos sen sanois ääneen.)
Ehkä en tiedä yhtään mitään. Kyllä mä joskus mietin, että kuka mun kanssa edes haluis olla. Tuntuu, etten kelpaa tälläsenä täs maailmassa. Mun pitää muuttuu jotenkin... ja todellakin haluan muuttua. Vikoja löydän itestäni vaikka kuinka paljon ja mietin, että mitä kaikkea tein väärin ja käyttäydyin huonosti, enkä näytä niin hyvältä ym. Joskus mulla on sellanen olo, että jotkut (nuoret) miehet suhtautuu muhun eri tavalla, koska en meikkaa, enkä pukeudu niin hienosti kuin suurin osa tytöistä. Noi jutut nyt olis suht. helposti korjattavissa, jos panostaisin enemmän. Lista olis varmaan loputon, jos luettelisin vikoja itestäni. Niitä huomaa varsinkin sillon, kun viettää aikaa toisten ihmisten kanssa.
En jaksa. Tulee vain pahempi mieli ja muutun ihan myrtsiksi. Olis se toisaalta ihan kiva jos joku tykkäis musta. Oon myöntänyt itelleni, että oon ihan surkee ihmissuhteissa. Varsinkin sellasten luomisessa. (Pakkohan se on myöntää, kun olen kerran yksin.)
Mut en oo toivoani menettäny, vaikka hyvin onnistuu multakin synkistely kun alotan..
Tehän ootte vasta nuoria, mikä kiire teillä on?
Onhan tuossa aikaa hyvin tehdä vaikka mitä haluaa.
Opiskeleminen kannattaa. Ei pelkästään sen takia että saattaisit löytää jotakin työtä, vaan myös sen takia että saat mielekästä ja virikkeellistä tekemistä. Sitä kautta pystyt aktivoitumaan muillakin aloilla ja asioilla.
Seurusteluun pääsemiseksi vaadit ennen kaikkea sosiaalisia taitoja. Niitä opit ainoastaan omalla aktiivisuudella.
Mitähän se "oma aktiivisuus" on?
Kun itsestäni ei todellakaan ole menemään juttelemaan tuntemattomien kanssa, ihan sukupuoleen katsomatta.
Kierrän kaukaa kaikki muut ihmiset.
Moi.
Kyllä niitä tyttöystäviä löytyy oli töitä tai ei. Itse seurustelin ekan kerran 22 vuotiaana ja olin kihloissa myös tuolloin, mutta ero tuli. Sitten meni 8 vuotta ja tuli seuraava tyttöystävä yli 30 vuotiaana ja siitäkin tuli ero. Tällä hetkellä nautin yksin olosta sillä naisen kanssa asuminen ei ole kovin yksinkertaista. Irtosuhteita on ollut vaikka kuinka paljon ja seksiä saanut niin paljon kuin jaksanut vaikken ole se komein mies enkä tumma tai rikkain ja niin edelleen. Naisille pitää osata vaan jutella ja olla itsevarma. Sekä huolehtia omasta hygieniastaan. Siinä se tiivistelmänä. Pitää myös uskaltaa lähteä kotoaan ulos sillä ei ne tule kotoaan hakemaan. Yksi hyvä väylä on työpaikat.... Työharjottelustakin voi löytää tyttöystävän jos tuuria on. Itselleni on käynyt niin. Tsemppiä !!!
Minultakin kyseli sukulaiset naisista monta vuotta ja kyllähän se vähän ärsytti. Sitten ne lopetti kokonaan kyselemisen ja se masensi melkeinpä enemmän :) Kai ne tajusi, että olen toivoton tapaus.
Olen nyt jo n. 35v ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa menemään psykiatrille puhumaan sosiaalisesta estyneisyydestäni. Hän oli sitä mieltä, että voisin hyvib saada kela-tukea terapiaan. Jo tuo parin kerran avautuminen aiheesta hänelle helpotti vähän oloa. Olisi täytynyt tehdä se jo joskus 15v sitten.
Itse en kyllä ymmärrä miksi menisin jollakin psykiatrille puhumaan aiheesta.
Mielestäni olen kuitenkin normaali joskin sisäänpäin vetäytyvä sosiaalisissa tilanteissa. Ja älkää hyvät ihmiset naurattako, suomalaisetko muka avoimia :D
Sinänsä ok, jos puhuminen jonkun ammattiauttajan kanssa jotakin auttaa. Itse en kuitenkaan koe, että sillä olisi mitäään vaikutusta itseeni, voin puhua sen sijaan vaikka omalle koiralleni tai vaikka metsän puille.
Sitä paitsi psykiatri :D Saa olla sairastyyppi tosiaan. Ehkä psykologi, ehkä.
Psykiatria en varmastikaan tarvitse, koska normaali tilanteet hoituu, en saa paniikkia esim. kassajonossa, jossa on muita ihmisiä.
Ainut vaan tosiaan tämä vastakkainen sukupuoli aspekti kahden henkilön välisessä vuorovaikutustilanteessa. Se on kaikille vaikea, ja itse en koe, että minusta siihen olisi.
Ja ihmettelen, miten jotkut uskaltaa mennä kadulla vastaantulevalle neidolle mennä sanomaan tyyliin: "Hei, olet nätti, voinko pyytää sinua kahville tulemaan".
Minullakun tämä on tasoa, että jos tyttö kävelee vastaan ja sanoo:"Moi" niin just just voin ehkä vastata takaisin sen:"Moi". Eikä kyllä yhtään tyttöä ole tullut vielä 23v ikään mennessä vastaan, joka sanoisi edes sen:"Moi".
Ilmeisesti näytän helvetin rumalta naisten mielestä. Kun ei vaan tee mieli ostaa niitä Lacosten kenkiä ja muuta järkyttävän kallista muotipaskaa päälle. Ensinnäkään siki, koska ne on tehty ainoastaan rantaleijonille sopiviksi. Yhteiskunta haluaa vain erottaa jyvät akanoista.
Mulla on kyllä aika tasaisesti helvetin turha olo joka päivä. Mulla ei oo ketään kenen kanssa jutella tai viettää aikaa. Oon välillä ihan hyvällä tuulella... enkä valita mistään kenellekään, (ei ole edes ketään kenelle valittaa, paitsi täällä).
Tuntuu vain niin tyhjältä välillä, ettei edes jaksa tehdä mitään. Se on pahinta myrkkyä. Onkohan tuo sitten syrjäytymisen yleisin syy? :/ En halua syrjäytyä... :'(
Täytyy tuolta julgubbelta toivoa vaikka mukava tytsy "lahjaksi" ensi vuodelle.
Samalla toivoisin voimia koulutyöhön ja onnistumisia opiskeluissa.
Kyllähän nuo aika mukavasti ehkäisisi syrjäytymistä.
Ja julgubbelle, älä sinäkään syrjäydy! Olisihan se näky ensi jouluna, jos pukki tulee viinapullo kainalossa ovelle.
Itellä on tällä hetkellä tyttöystävä ja jonkunnäkönen duuni, mutta oon ollu ison siivun elämästä yksin ja onhan se mahollista että vielä tulen olemaankin. Anyways, ajattelen välillä että worst case scenario: kaikki hommat kusee, vieraannun kavereista, tyttöystävä jättää, duunit menee alkta ja sukulaiset hiillostaa eikä oo enää mitään sanottavaa kellekään, kylillä kuleskelu vaan ahistaa jne. Been there done that. Sukulaiset voi heivaa samantein, mitäpä niillä. Kavereihin saa jonkun yhteyden takasin viel joskus jos ne on koskaan kunnon frendei ollukaan, ja jos meno on kovin harmaata eikä niinku yhtään mitään tunnu olevan edessä, niin voihan sitä lähtee vaik pariks kuukaudeks matkailee, vaikka thaikkuihin hassuttelee mimmien kans auringonpaisteeseen ja tsekkailla sitten taas uudemman kerran sitä meininkiä. :)