Ajattelin , että tälle voisi olla paikkansa.
Meillä alkoi joulu jo aatonaattona juomisella ja päin helvettiä meni taas koko homma. Tarkoitus oli vaan tissutella hillitysti ja nauttia saunasta, hyvästä ruuasta ja huolella valituista lahjoista. Kaikki viinat oli tietenkin juotava heti ja nopeasti, sillä tuloksella, että väkivaltainen yhteenotto seurasi keskellä yötä, onneksi!!! mitään vakavampaa ei sattunut, vaikka omasta mielestä se, että mies hakkaa tyhjällä viinapullolla mua, kun olen peiton alla, niin on todellakin vakavaa. Otan kyllä riidasta syytä itsellenikin, kävin päälle, kun mies ärsytti tarpeeksi kauan. Hän hakee aina hyvän syyn siihen, että kusipää saa alkaa kännissä riehumaan.
Tästä voisi saada sen käsityksen vamaan moni, että mitähän sakkia tuokin on, mutta ehei, olemme ns. sivistyneitä ja "kunnollisia" ihalituja yhteiskunnan jäseniä!
Viina ei sovi kummallekkaan, tuloksena aina tappelu ja vaikka yritän hillitä miehen viinanhimoa, niin aina tulee juhlapäivistä yhtä helvettiä.
Juon itsekkin mukana, vaikka tänäkin jouluna tein parhaani, suostuttelemalla miestä, ettei alkoholia edes ostettaisi kotiin niin paljoa, että sitä voisi juoda liikaa.
Aamulla sitten heräsin paikat kipeänä ja koti huolellisesta laittamisesta ja siivouksesta huolimatta sotkuisena, kun mies riehui.
Nyt se krapulassa nukkuu tuossa ja koitan itse päästä jotenkin asian yli.
Aina tulee vannottua, ettei enään, enkä hyväksy, että juo asunnossani, mutta vaikka itseltäni onnistuu alkoholittomuus hyvin, niin hän painostaa juomaan ja ostaa aina liikaa viinaa. Jouluni on pilalla, ennen kuin se alkoikaan, en edes yritä enään mitään muuta.
Vihaan itsekkäitä juoppoja ja viinaa, joka pilaa elämääni jatkuvasti. Miestä en voi jättää, yli kymmenen ihan hyvää vuotta takana, mutta tätä tulee AINA!
Varokaa, ettei viina pilaa jouluanne!
Pilasiko viina joulusi? Tukikeskustelu
4
187
Vastaukset
- Jotain kokenut
Vielä on Joulua jäljellä ihminen hyvä. Se on Jeesuksen syntymäjuhla, eihän kenenkään lapsen juhlissa sovi riidellä ja voida pahoin. Tehkää vierellä olevan ihmisen kanssa sopu, antakaa anteeksi toisillenne ja jatkakaa paremmalla mielellä, vielä on aikaa.
- jolu-ukko
No kyllä pilas perkele! Oli tarkotus ottaa ihan vaan siideriä ja pikkusen kirkasta glögin sekaan. No kaikki meni hyvin siihen asti ku kakarat meni maaten ja muija oli jo aiemmin sammahtanut. Mutta muijan sisko ja lankomies taas yllätti viskipullolla puolen yön jälkeen ja sitä särvittiin aamuyöstä, huhhuh! Nyt kersat jo hereillä, mutta muut makaa rapuloitansa lattioilla, kiitos viinan, ois pitäny pysyä miedoissa, ni ois sit ottanu vaikka pari loivaria...
- Ei pilannut.
Täytyy kyllä sanoa, että jättäisin mieheni jos pilaisi minun ja lasten joulun juomalla.
Tai ylipäätään minkään päivän...
Yhteisiä vuosia on takana yli 20v ja ainakaan vielä ei ole tullut viinan takia huonoa päivää, joten toivottavasti ei tule jatkossakaan.
T: Äiti & vaimo & absolutisti- I know
Voi miksi jatkuvasti annat anteeksi, uskoisitko mua jos sanon että kerran se kirpasee kun hankkiudut eroon mokomasta ukosta. Saat näin viettää monta ihanan rauhallista joulua tulevaisuudessa ilman räyhäävää juoppoa.
Lähde ajoissa! Jos tosissasi haluat elää rauhassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3103643Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292006Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441636- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.951268- 1441181
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951032Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787