Hyvää Joulua !!

KOP KOP !!
Onko täällä kilttejä palstalaisia ?
Tulkaapa vähän tänne lähemmäksi ystäväiseni, pukilla olisi hieman asiaa.
Näin Jouluna on tapana muistaa läheisiään ja ajatella lämmöllä sekä rakkaudella kaikkia maailman ihmisiä.
Mitäs, jos nyt tehtäisiin niin, että minä ensimmäisenä täältä toivotan kaikille palstalaisille oikein hyvää joulua ja lämpöä sydämiinne ja ihan jouluhalauksen kera.
Maailmassa on paljon ihmisiä. Pukki ajattelee lämmöllä heitä kaikkia.
Tontut ovat raportoineet tiedustelumatkoiltaan hyvin monenlaisista elämäntilanteista ja tapahtumista.
Joistakin kertomuksista pukki tulee hyvin iloiseksi, kuten se yksi herra sieltä Kontiolahdelta, joka oli jäänyt kiinni kuusenryöstö reissullaan.
Metsänomistaja Lupasi olla paljastamatta poliisille miehen puuhia, jos hän kaataa metsästä jokaisen kuusen, jonka jaksaa ja myy ne torilla kodittomien ja vähävaraisten hyväksi. Ja niin tehtiin sopimus.
Mies teki kaatamillaan ja myymillään kuusilla hyvän tuoton ja kaikille tuli hyvämieli.
Terveisiä vain kyseisille herrasmiehille. Pukki muistelee teitä hyvillä mielin.
Mutta sitten on myös tapauksia, joista pukilla tulee pahamieli.
Köyhyyttä, väkivaltaa, sairauksia ja kaikenlaista ikävää.
Pukki lähettää nyt täältä oikein kunnon lämpimän virtauksen rauhaa ja Joulumieltä kaikkien palstalaisten sydämiin.
Niin ja rakkaus, älkää unohtako sitä missään vaiheessa.
Se on kaikista paras Joululahja niin antajalleen kuin saajalleen.
No niin vielä kerran oikein rauhallista Joulua ja HOH HOH HOOOO !!! No niin ja nyt Petteri HOPS HOPS, näin sitä taas lennetään ylös pimeälle taivaalle.
Vielä muistakaa rrrrraaaakkkkaaaauuusssss..........!!!
HOH HOH HOOOoooooooo.....
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Joulupukilta kirjoitti:

KOP KOP !!
Onko täällä kilttejä palstalaisia ?
Tulkaapa vähän tänne lähemmäksi ystäväiseni, pukilla olisi hieman asiaa.
Näin Jouluna on tapana muistaa läheisiään ja ajatella lämmöllä sekä rakkaudella kaikkia maailman ihmisiä.
Mitäs, jos nyt tehtäisiin niin, että minä ensimmäisenä täältä toivotan kaikille palstalaisille oikein hyvää joulua ja lämpöä sydämiinne ja ihan jouluhalauksen kera.
Maailmassa on paljon ihmisiä. Pukki ajattelee lämmöllä heitä kaikkia.
Tontut ovat raportoineet tiedustelumatkoiltaan hyvin monenlaisista elämäntilanteista ja tapahtumista.
Joistakin kertomuksista pukki tulee hyvin iloiseksi, kuten se yksi herra sieltä Kontiolahdelta, joka oli jäänyt kiinni kuusenryöstö reissullaan.
Metsänomistaja Lupasi olla paljastamatta poliisille miehen puuhia, jos hän kaataa metsästä jokaisen kuusen, jonka jaksaa ja myy ne torilla kodittomien ja vähävaraisten hyväksi. Ja niin tehtiin sopimus.
Mies teki kaatamillaan ja myymillään kuusilla hyvän tuoton ja kaikille tuli hyvämieli.
Terveisiä vain kyseisille herrasmiehille. Pukki muistelee teitä hyvillä mielin.
Mutta sitten on myös tapauksia, joista pukilla tulee pahamieli.
Köyhyyttä, väkivaltaa, sairauksia ja kaikenlaista ikävää.
Pukki lähettää nyt täältä oikein kunnon lämpimän virtauksen rauhaa ja Joulumieltä kaikkien palstalaisten sydämiin.
Niin ja rakkaus, älkää unohtako sitä missään vaiheessa.
Se on kaikista paras Joululahja niin antajalleen kuin saajalleen.
No niin vielä kerran oikein rauhallista Joulua ja HOH HOH HOOOO !!! No niin ja nyt Petteri HOPS HOPS, näin sitä taas lennetään ylös pimeälle taivaalle.
Vielä muistakaa rrrrraaaakkkkaaaauuusssss..........!!!
HOH HOH HOOOoooooooo.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu