Nyt Joulupäivän aamuna? Itsellä säilyy muistoissa varmaan ikuisesti Jouluaamun kirkkomatkat, piti herätä aikaisin, noin kymmenen kilometrin matka tehtiin hevosella jolla reki perässä , matka taittui ripeästi kulkusten helistessä, tähtien loistaessa taivaalla kirkossa piti olla viimeistään kuudelta. Paluumatkalla oli jo mukana kilvanajoa.
Kävitkö Joulukirkossa ?
19
145
Vastaukset
joo
eilen laulamassa kirkkokuorossa
kirkko oli muuten ihan tänynnä väkeä- on hanget korkeat...
Ei uskaltanut ulos lähteä pakkaseen, joten laulettiin vaan joululauluja kotona.
- rikkaus köyhyyttä ku
No en, 25 astetta pakkasta!
Ne on aika surullisia tuntuisia jumalanpalvelukset Jouluisinkin. Tv ruottinkielistä aloitin mut luovutin kun kuulin papin laulun, menin takaisin nukkumaan.- ,,,,,
En minäkään viitsinyt lähteä koska oli pakkanen -21 astetta. Olen joitakin vuosia sitten käynyt -27 asteen pakkasessa. Jumalanpalveluksen katsoin tv:stä.
Haudoille vein kynttilät eilen.
Lapsena hevosella kuljimme kirkossa ja koulun joulujuhlissa.
- reppuriika
Juuri tulin joulukirkosta. Olin lauluporukoissa, mutta ääni ei oikein kulkenut: allergia ja eilinen pakkasessa juoksu tuntuivat tänään kurkussa.
- ent. siivoojaparka
Taitaa olla kirkonmenot jo ohi? "Sent vaknar syndaren". En ole koskaan ollut jouluaamuna nin aikaisin hereillä, että olisin ehtinyt joulukirkkoon. Tänä aamuna tutterehdin johonkin aikaan pystyssä, mutta talo oli niin mukavan hiljainen, että painuin takaisin nukkumaan.
Muistoissa on kyllä, miten isä aina aattoiltana sanoi meille muksuille: "Paenukeeha moate, uamulla on aekane herätys, männää Riennolla kirkkoo". Koskaan siitä ei tullut mitään, kun hän itse heräsi meistä viimeisenä. - Nyt ja ennen
Olin kirkossa, pieni ihminen istui polvellani ja katseli enkelinäytelmää. Muu perhe mukana. Hyvä hetki. Olen jokaiselle lapsenlapselle osoittanut kirkon olemassaolon, tutustuttanut rituaaleihin ehtoollista myöten. Se on sitten oma asiansa, millaisen joulun valitsevat aikanaan. En tyrkytä mitään. Vielä tulee mukaan 15 vuotias lapsenlapsi, miten lie ensi vuonna.
Meidänkin perhe meni 50-luvulla kirkkoon 10 km:n päähän aloittajan perheen tapaan hevosella, mutta kuopuksena koin jo muutaman taksikyydin. Sinne ahdettiin koko sakki. Isä kuorsasi kirkossa ja äiti tökki. Ja nukutti tolkuttomasti, kun oli noustu kolmen aikaan syömään kinkkuvoileipiä vaikka ei ollut nälkä. Ei tietenkään kun jouluaattoiltana oli syöty jouluateria. Ei tosin ollut mitään mässäilyä, lipeäkalaa, kinkku, joulutorttuja ja -pipareita kuitenkin. Hyviä hetkiä nekin muistoissa. - Seppohan se...
En käynyt lapsena koskaan joulukirkossa. Matkaa oli 3-4 km eikä ollut sitä hevostakaan, millä elvistellä.
Kolme kertaa olen tainnut aikuisiällä joulukirkossa käydä ja niistä yhden nukuin...
Tänä jouluna kävelin kirkkoon sellaiset puolisen tuntia suuntaansa. -22 oli matkalla joten ilmatkin suosivat. - kuulun kirkkoon
Kerran olen tainnut käydä aamulla joulukirkossa ja kerran aattoiltapäivän hartaudessa, vaikka kirkon vieressä asun. Tänä vuonna en käynyt, ei ollut kutsumusta.
- k/k
En käy ja en ymmärrä kerran vuoressa kilttinä olemista,tulee ulkokultaisuus mieleen.
Mul on aina kirkko ja kapakka fölissä. - ei omaa silunpaimenta
Kirkot rakennuksinaan kiinnostaa kyllä joka puolella maailmaa. Hirveesti on pantu rahaa näihin rakennuksiin, kalustoihin, maalauksiin, tekstiileihin, kirkkohopeisiin...
Herran Sanan kuulemiseen saattaisi keskittyä paremmin yksinkertaisimmassa ympäristössä. En tiedä, joutunut olen kirkkotilaisuuksiin jonkun kerran elämässä. Aina on ajatukset karanneet harhailemaan ympäri kirkkosalin. - Minä vai
En helvetissä.
- mimmimummi*
Aattoiltapäivän noin puolentunnin hartaus hetki....se rauhoittaa ja tuo sellaisen joulumielen.... ja lapsetkin ajattelevat hetken muuta kuin ....mitähän se pukki tuo...
mutta ei siitäkään ole mitään pakonomaista tehty.... menty jos siltä on tuntunut... - kawe
Lapsuudesta jäi joulukirkko mieleen ja jatkoin perinnettä aikuisena jonkin aikaa. Ajoin aina siihen aikaisimpaan klo 6 alkaneeseen, lapset ja puoliso nukkuivat. Sain olla rauhassa tohinan jälkeen - joulumieli tuli joka kerta.
Nyt käyn itsenäisyyspäivänä konsertissa kirkossa.
Kirkot ovat rauhoittavia rakennuksia, niihin liittyy aina yhteisön tapakulttuuri perhe-, kuin yhteisö tasolla hyvinä ja huonoina hetkinä / aikoina. Kirkkotaide on merkityksellistä ja kertovaa, kiinteästi liittyvät myös hautausmaat.
Oletan, että kirkot kiinnostavat myös ateisteja. - Uskova isoäiti
Käyn joskus jumalanpalveluksessa tai tiekirkossa, istun penkkiin, hiljaa ja kiitän jos kiittämistä on tai muuten vaan ajattelen. Löydän rauhan ja joskus ratkaisun mieltä painavaan asiaan. Koekeilkaa, olette kirollisveroa maksava tai ei.
Ihmettelen, kun vein 2,5 vuotiaan lapsenlapseni kirkkoon, en mitään opastanut, hän viihtyi ja näytti ilmiselvästi nauttivan tunnelmasta.
Olen ajatellut tälle lapsenlapselle näyttää kaiken kirkon ja juottopaikan välilla taiteineen ja tapahtumineen toki äidin ja isän sallimissa rajoissa. - Viaton sivullinen
Kyllä on kirkossa käyty ja ehtoollisella. Ei ainoastaan jouluna vaan silloin kun siltä tuntuu. Nyt olin kirkossa jossa en ollut ennen käynyt, upea iso kivikirkko, kyllä
ne on hienoja paikkoja. Pappien saarnat vähän heikohkoja, jos sattuu
olemaan "leipäpappi" on teksti vähän löysää, tai jos saarna on aamukrapuloissaan
hätäsesti tekaistu niin mummo penkissä sen huomaa:))
Tälläkertaa pappi puhui asiaa. - .Siilimuori
En mut aattoaamuna vein muuallanukkuvien hautakiven juureen kynttilät poisnukkuneiden läheisteni muistoksi. Kuuluu Jouluperinteisiin. Jos olisin ollut äitini luona, hänen seurakseen olisin kirkkoon joulupäivä-aamuna lähtenyt mutta tänä vonna se ei ollut mahdollista.
En, mutta kävin moikkaamassa Gävlen olkipukkia jouluaattoaattona.
Kävin joulukirkossa jouluaatton iltapäivällä
sukulaisten kanssa rautalammin suuressa puukirkossa,
paljon oli väkeä ja mukavaa oli nähdä tuttuja
ja käydä hautausmaalla sen jälkeen.
Edellisenä jouluna olin vastaavassa tilaisuudessa pienen pitäjän pikkukirkossa ja silloin yksinäistä joulua viettävästä tuntui mukavalta kun hartaushetken toimittajat
toivottivat kädestä pitäen jokaiselle mukana olleelle hyvää joulua.
Lapsuuteni joulukirkoista muistan orimattilan suuren kirkon täynnä väkeä.
Kuinka pienestä tytöstä tuntui kummalliselta kun ihmiset pyörtyilivät kesken aamukirkon. Oli niin huonosti happea ja kaikki käytävät ja seinän vierustoilla seisoi kirkkokansaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199