Mun elämä on aina ollut jotenkin pientä, verrattuna siihen kuinka suuri todellisuus on. Oon aina jotenkin ollut syrjäytynyt, koulukiusattu tms. Vanhemmat ovat laittaneet mut tosi pienestä vastuuseen nuoremmista sisaruksista, kotitöistä ja muusta sellaisesta. Nykyään oon kaksikymppinen laitostunut nuori, joka on viimeisen puolivuotisen viettänyt suljetulla osastolla. Osastollakin mua kohdellaan väärin. Kun on paha olla, ja esimerkiksi viiltelen, laitetaan alasti eristykseen, kauheeta nöyryytystä...en tiiä miks tännekään kirjoitin, mut jokatapauksessa olis kiva kuulla muiden masennusoireista kärsivien kommentteja.
mun elämä
pöhlö
2486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi, kunpa voisin jotenkin auttaa sinua, (täydellinen fraasi mutta niin totta) tuosta tuli mieleen omat aikani osastolla. Itse olin sellaisella vähän yli yhden kesän (olin 16, nyt kohta 18), joten tämä saattaa kuulostaa joltain pikkupennun marinalta mutta ihan totta; Osastot ovat kuin vankiloita, erona se ettet ole tehnyt rikosta.
Laitetaanko sinut todella alasti johonkin eristyshuoneeseen? Tekevätkö ne sitä edelleen? Nyt, 2000-luvulla? Kyllä sen ymmärtää jos on vaarana että henkilö satuttaa itseään, mutta minut laitettiin "ainoastaan" lepositeisiin ja hoitaja istutettiin viereen killittämään.. Sekin oli nöyryyttävää.
Minullakin on jonkinsortin masennushäiriö, tai sellaiseksi sen ainakin itse luettelen, joskin lääkärit heittävät herjaa pakko-oireisesta (no voi luoja, totta kai minulla on neurooseja!) ja ties mistä...
Oireeni ovat sitä etten voi hetkeäkään olla levollinen, joko minulla on pakkoajatus, olen yleisesti levoton tai sitten olen masentunut. Nyt minulla on pakkoajatus (älä edes kysy!), olen levoton ja olen masentunut. Kauheaa? Tuntuu kuin en jaksaisi, mutta tiedän kuitenkin että jaksan. Jaksa sinäkin, tiedän että osastolla on ikävää, mutta taistele itsesi ulos, ja jos et ole siinä kunnossa, etene aske kerrallaan (ja taas fraasi), täällä ulkona odottaa elämä, jonka olet toden totta ansainnut kun pääset ulos!
Vaikeuksien kautta hoitoon ja hoidon kautta voittoon! Et ole yksin ongelmiesi ja ajatustesi kanssa!
että sulle on ihan selvästi asetettu jo pienestä pitäen hirveesti (liikaa) paineita ja odotuksia. Ei ihme että olet masentunut...
Itse kävin terapiassa ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana ja siitä asti olen kärsinyt jonkin sortin masennuksesta, nyt ole 18, koskaan en ole laitoshoitoon joutunut.
Enkä yhtään ihmettele, vaikka ihminen sekoaisi enemmän jos kerran heitetään rangaistuksena alasti eristykseen. Musta tuntuu että suljetut osastot ja sellaiset saavat ihmiset vaan enemmän sekaisin.
Mieti mistä sulle tulee hyvä olo ja yritä tehdä asioita jotka kohentaa sun mieltäsi... Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan suuntaan! = )