Vastaisiko joku vartija tähän...?

Harjoitellaanko erilaisia tilanteita mitenkään työnantajan kouluttamana,
muuten kuin sen vartijakurssin aikana. Jos ei, niin aika heikoilla kantimilla
ollaan jos puhutaan turvallisuuden ammattilaisista.

Esimerkiksi voimakeinojen käyttämiseen sisältyy paljon työturvallisuus
asioita niin asiakkaan kuin myös työntekijän kannalta.
Kaasun käytössä, kuin vaikka käsiraudoituksessa, on monia eri asioita
mitä on otettava huomioon niitä käytettäessä ja tapahtuman jälkeen jälkihoidossa.

Harjoituksilla saadaan aikaiseksi sellainen toimintatapa mikä
on oikea ja toimiva, eikä ylilyöntejä tapahdu niin helposti.

Eli miten, ja millaisina harjoituksina harjoitellaan eri voimankäyttövälineiden käyttöä?

Ammattilaiset harjoittelevat, amatöörit kuvittelevat osaavansa !
71578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli lyhykäisyydessään, kyllä harjoitellaan.
Se on ihan lakisääteinen pakko.

Äänestä
  • Juuri noin, kyllä on lakisääteinen. Ja lähteehän se myös jokaisen omista liikunnallisista harrastuksista. Ihmisiä ollaan kaikki.

    Äänestä

Itse jouduin ensimmäiseen raudoitustilanteeseeni ilman, että olisin päässyt sitä kertaakaan harjoittelemaan missään. 40-tuntisella kurssilla toki joku setä näytti edessä, kuinka näppärärästi raudoittaminen käy, mutta eipä se todellisuudessa ollutkaan ihan niin helppoa raudoittaa yksin rimpuilevaa ja äkäistä ihmistä.

Äänestä
  • Tottahan se on, että työn puolesta
    esim. raudoitusta harjoitellaan
    liian vähän, mutta sitä voi/pitää
    harjoitella itsenäisestikin.

    Kun siellä kurssilla näytetään
    miten homma hoituu niin pistäppä
    mieleen mitä se setä siellä selittää
    ja kokeile samaa vaikka kaveriin ym.
    joka siihen hommaan suostuu.
    Itse olen harjoitellut avopuolisoni
    kanssa. Pelkkä kurssi ei todellakaan
    riitä.

    Tämän lisäksi on vielä nämä
    lakisääteiset, joista aikaisemmin
    mainittiin. Ovat ainakin hyvää
    muistin virkistystä ja aina oppii
    uutta...

    Äänestä

  • Annu_p kirjoitti:

    Tottahan se on, että työn puolesta
    esim. raudoitusta harjoitellaan
    liian vähän, mutta sitä voi/pitää
    harjoitella itsenäisestikin.

    Kun siellä kurssilla näytetään
    miten homma hoituu niin pistäppä
    mieleen mitä se setä siellä selittää
    ja kokeile samaa vaikka kaveriin ym.
    joka siihen hommaan suostuu.
    Itse olen harjoitellut avopuolisoni
    kanssa. Pelkkä kurssi ei todellakaan
    riitä.

    Tämän lisäksi on vielä nämä
    lakisääteiset, joista aikaisemmin
    mainittiin. Ovat ainakin hyvää
    muistin virkistystä ja aina oppii
    uutta...

    Kyllähän laki vaatii vuosittaiset voimankäyttövälineiden ja lakiasioiden kertaamisen mutta kuinka se toteutetaan sitten käytännössä, tuskin se on ympäri suomen samankaltaista ja kattavaa, jää varmasti jokaisen omalle kontolle. On varmasti vartiointiliikkeitä joissa asia on hyvinkin hoidossa. Milestäni raudoitus ja siihen tärkeänä kuuluvat perusteet sen toteuttamiselle ovat hakusessa, raudoitusten lisääntyminen on poliisin mukaan kasvanut eli kynnys raudoittamiselle on madaltunut. Mistä johtuu???

    Äänestä

  • Vallu kirjoitti:

    Ja kannattaa muistaa, että laki vain vaatii vartioimisliikkeitä järjestämään vuosittain kertauskoulutuksen. Missään ei säädetä, että yhdenkään vartijan pitäisi siihen osallistua!

    Toki työnantaja voi käyttää työnantajan valtuuksia ja määrätä oasllistumisen pakolliseksi, mutta laki ei niin tee. Eli todella heikolla pohjalla ollaan, jos jonkun ammattitaito on kerran vuodessa tapahtuvan parin tunnin kertaamisen varassa. Oikeudet ja voimankäytön peruskeinot pitäisi osata unissaankin, jotta tietäisi mitä tekee kun hätä iskee.

    Äänestä

  • Annu_p kirjoitti:

    Tottahan se on, että työn puolesta
    esim. raudoitusta harjoitellaan
    liian vähän, mutta sitä voi/pitää
    harjoitella itsenäisestikin.

    Kun siellä kurssilla näytetään
    miten homma hoituu niin pistäppä
    mieleen mitä se setä siellä selittää
    ja kokeile samaa vaikka kaveriin ym.
    joka siihen hommaan suostuu.
    Itse olen harjoitellut avopuolisoni
    kanssa. Pelkkä kurssi ei todellakaan
    riitä.

    Tämän lisäksi on vielä nämä
    lakisääteiset, joista aikaisemmin
    mainittiin. Ovat ainakin hyvää
    muistin virkistystä ja aina oppii
    uutta...

    Jos joku haluaa harjoitusvastuksen (joskin hiukan erikoisen) niin voin suostua sellaiseksi. Teatteri kuuluu harrastuksiini tietyllä tasolla ja muutenkin kykenen antamaan vastusta.

    Annanko sähköpostiosoitteen vai tuleeko tähän mahdolliset pyynnöt alle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekkola kirjoitti:

Harjoitellaanko erilaisia tilanteita mitenkään työnantajan kouluttamana,
muuten kuin sen vartijakurssin aikana. Jos ei, niin aika heikoilla kantimilla
ollaan jos puhutaan turvallisuuden ammattilaisista.

Esimerkiksi voimakeinojen käyttämiseen sisältyy paljon työturvallisuus
asioita niin asiakkaan kuin myös työntekijän kannalta.
Kaasun käytössä, kuin vaikka käsiraudoituksessa, on monia eri asioita
mitä on otettava huomioon niitä käytettäessä ja tapahtuman jälkeen jälkihoidossa.

Harjoituksilla saadaan aikaiseksi sellainen toimintatapa mikä
on oikea ja toimiva, eikä ylilyöntejä tapahdu niin helposti.

Eli miten, ja millaisina harjoituksina harjoitellaan eri voimankäyttövälineiden käyttöä?

Ammattilaiset harjoittelevat, amatöörit kuvittelevat osaavansa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu