Olen hieman kysellyt asukkailta. Kukaan ei ole tiivistänyt ulkoikkunoita, silti asuntojen lämpötilat ovat noin 23 astetta.
Pitääkö ulkoikkuna tiivistää. Miksi?
14
2575
Vastaukset
- 4+5=8
Ei pidä, tai sitten pitää olla tuuletusreiät alakarmissa
- pelleilyäkö?
alakarmissa????
- s s
"Kukaan ei ole tiivistänyt ulkoikkunoita, silti asuntojen lämpötilat ovat noin 23 astetta."
Kylläpäs teilllä on järkyttävät lämmöt. tiivistäminen parantaa ikkunoiden u-arvoa ja näin vähentää lämmitystarvetta. - Kysymys..
Ajattelin kysyä samantapaista asiaa, eli asun ns.pienkerrostalossa joka on rakennettu 1980-luvun puolivälin paikkeilla ja jossa on kolmipuitteiset ikkunat ja kaksi sisimmäistä niistä avautuu yhdessä ja ovat ovat karmeistaan tiivistettyjä. Ulommainen näyttäisi olevan vain jonkunlaisena tuulensuojana ilman tiivistystä jonka raoista luonnollisesti käy ilmavirta.
Minä kun en ikkunoihin ole sen enempää perehtynyt niin kysynkin tietävimmiltä eikö tuon kolmannenkin tiivistäminen olisi kannattavaa vai aiheuttaako se mitä ongelmia. - 10+7
Huurtuu, jos tiivistät, mutta ellet halua katsella pihalle niin sitten, kosteutta valuu karmiin ja lahoaminen mahdollista.
- Tiivistä oikein
Korjataampa virheellisiä tietoja.
Jos sisäikkuna on tiivistetty hyvälaatuisella tiivisteillä ja teknillisesti oikein, ei huoneen lämpöinen ja kostea sisäilma pääse lasien välitilaan.
Jos ulkolasin sisäpinta kostuu, niin sisäikkunan tiivisteet eivät ole ilmatiiviitä.
- Saman kosteusongelman saattaa aiheuttaa ulkolasin irti olevat kittaukset tai lasituslistat.
Tiivistä ulkopuite teknillisesti oikein ja riittävän paksulla tiivisteellä.
Jätä tiivistekulmiin n 20-30 mm tuuleentumisraot.
Tiivistä kytketty puite. Jätä kulmiin n 20 mm tuuleentumisraot.
Tiivistä sisäikkuna huolellisesti ilmatiiviiksi.
Näin nostat sisälasin pintalämpöä 2-3 astetta.
Ulkoikkunan tiivistys estää sadeveden ja lumen pääsyä lasien välitilaan.
Maalipinnat kestävät vuosikausia kauemmin ja ikkunoiden elinkaari lisääntyy kymmenillä vuosilla.
Oikeat tiivistysohjeet ikkunoille ja oville: Korjaustieto.fi (Ympäristöministeriö) ja Ikkuna-asiantuntija.fi- Ikkuna-asiantuntija2
"Tiivistä ulkopuite teknillisesti oikein ja riittävän paksulla tiivisteellä.
Jätä tiivistekulmiin n 20-30 mm tuuleentumisraot. "
Mauri, miksi jätät raot juuri kulmiin. Itse siirtäisin ne tuuleentumisraot hieman kulmista sisäänpäin, jotta mahdollisesti silti syntyvä kondenssivesi ei valuisi juuri kulmiin, jotka liitoskohtana ovat arempi paikka. - Lieksan ukko
Ikkuna-asiantuntija2 kirjoitti:
"Tiivistä ulkopuite teknillisesti oikein ja riittävän paksulla tiivisteellä.
Jätä tiivistekulmiin n 20-30 mm tuuleentumisraot. "
Mauri, miksi jätät raot juuri kulmiin. Itse siirtäisin ne tuuleentumisraot hieman kulmista sisäänpäin, jotta mahdollisesti silti syntyvä kondenssivesi ei valuisi juuri kulmiin, jotka liitoskohtana ovat arempi paikka.Samaa mieltä ylä-, ja alatiivisteeseen tuo 3 cm rako keskelle tuuletusikkunoihin, niian ei vesi valu. Noihin isommpiin ikkunoihin kaksi rakoa 3 cm kulmista keskelle päin samalla lailla ylä-, ja alatiivisteisiin.
- Rakosuodatin
Lieksan ukko kirjoitti:
Samaa mieltä ylä-, ja alatiivisteeseen tuo 3 cm rako keskelle tuuletusikkunoihin, niian ei vesi valu. Noihin isommpiin ikkunoihin kaksi rakoa 3 cm kulmista keskelle päin samalla lailla ylä-, ja alatiivisteisiin.
Lieksan.. Laita tiivisterakoihin pöly, lumi ja kärpäs-suodatin.
- Lieksan ukko
Rakosuodatin kirjoitti:
Lieksan.. Laita tiivisterakoihin pöly, lumi ja kärpäs-suodatin.
On laitettu jo muovisesta kärpäsverkosta palaset vuosi sitten ja toimii ei kärpäsi ikkunan väleissä.
- Kymmeniä tapoja
Alan ammatitaitoiselle henkilölle on tarkat asennusohjeet ja piirros minun sivuilla. Täyspitkät eli päästä päähän olevia pystytiivisteitä pitkin sadevesi valuu melkein suoraan vesipellille.
Kerrostalon puu/ metalli ikkunoissa ei tarvitse olla tuuletusrakoja kuin ylävaakatiivisteessä. Rakoihin asennetaan pölysuodatin.
Tuuletusraot samassa kohtaa kuin piirroksessa.
Nämä ovat vain yleisohjeita, jotka tarkennetaan aina ikkunatyypin mukaiseksi.
vai kakkonen? - jotain tolkkua
Taloa lämmitetään liikaa. Älkää heittäkö rahaa Kankkulan kaivoon. Patteriverkoston veden lämpötila alemmaksi. Jos asuntojen lämpötiloissa on selviä heittoja, on koko järjestelmä tasapainotettava.
Ulkopoka on eristettävä samalla. - Energiansäästöä
Vuotoilman aiheuttamien ilmavirtausten (veto) vaikutuksen poistamiseksi, taloyhtiöt joutuvat lämmittämään kiinteistöjä liikaa 2 jopa 4 C astetta.
Tähän lämmitysenergian turhaan liikakäyttöön on johtanut Kiinteistöliiton vastuuton Vastuujakotaulukko ja toimimaton vastuu kiinteistön ilmantiiveydestä.
Järkevä, lämmitysenergiaa tehokkaasti käyttävä yhtiö tiivistää sekä huoltaa ikkunat ja ovet. Lisäksi kiinteistöhuollon vastuualueisiin kuluu myös ikkunoiden ilmaa vuotavat lämpöeristeet ja muut sisäpuolen liitosrakenteet.
Virheellisen vastuujakotaulukon sekä virrallisten kokonaisvaltaisten ohjeiden puuttuessa, jatkuu kiinteistöjen turha lämmitysenergiankulutus ja hiilidioksiidipäästöt.
Lisäksi eri asuntojen lämpötilat vaihtelevat 2 jopa 4 C astetta sekä niiden ilmanvaihto toimii sattumanvaraisesti ja sisäilman laatu vaihtelee kohtuullisesta jopa huonoon.
Energiatehokkaita ohjeita pien- ja kerrostaloille.
Ulko- sekä sisäpuolen ikkunat ja ovet tiivistetään teknillisesti oikein.
Ikkunoiden ja ovien vanhat tiivisteet uusitaan niiden ilmatiiveyden päättyessä
Ikkunoiden sekä ovien lämpöeristeet ja sisäpuolen muut liitosrakenteet tiivistetään ilmatiiviiksi.
Patterin tulovesien lämpötila lasketaan 2-3 astetta.
Patterien lämpötilat säädetään ja huoneiden lämpötilat tasataan.
- Puhtaan huoneilman varmistamiseksi.
Jokaisessa huoneessa on oltava puhtaan korvausilman tulokanava.
Tuloilmakanaviin asennetaan aina pienhiukkas-suodattimet
Tiivistys toimien jälkeen suoritetaan ilmanvaihdon mittaukset ja tarpeelliset säätötoimet.
Lämpötilojen ja ilmanvaihdon säätötoimet suoritetaan aina myös ikkunavaihtojen jälkeen. - Tiiviste eristää
Tiiviste on kahden eri pinnan välissä oleva, eristävä kerros.
- Sisäikkunan tiiviste estää kylmän ulkoilman pääsyn sisätiloihin sekä lämpöisen ja kostean sisäilman pääsyn lasien välitilaan.
Ulkoikkunan tiiviste hidastaa lasien välissä olevan lämpöisen ilman poistumasta ulkoilmaan. Lisäksi ulkoikkunan tiiviste estää sadeveden ja lumen pääsyn lasien välitilaan.
Ulkoikkunassa tiivistysrakojen suodatin estää kärpästen, pölylumen ja siitepölyjen pääsyn lasien välitilaan.
Kun, jos tiivistät, niin tiivistä hyvälaatuisella sekä riittävän paksulla tiivisteellä ja suorita tiivistystyö teknillisesti oikein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004997404- 2272588
- 262561
- 1591879
- 1141748
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31469Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621148IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41145- 741143