aina erotessamme...

En voi tällä perusteella sanoa kuin se katse, siinä oli jotain. Lämmin syvä ja vain minulle osoitettu. Ehkä oikea ajoituskin, kaipasin sitä. Mutta tapaan hänet vielä, en voi ketään muuta enää ajatellakaan.

heti tulee kauhea ikävä kaipuu,kumpa hän tulisi takaisin ja oisi pitempään.

Jälkimainingeissa sydän lyö ja herkällä mielellä.

itku silmään kun samana päivänä kotimatkalla olen nähnyt hänet, kumpa näkisin uudestaan,uudestaan ja uudestaan,ei voi sanoin kuvailla kuinka ihana hän on .

Kun harvoin näin häntä, muistan eron hetkistä sen, kuinka raastavia ne olivat. Muistan kuinka laskeuduttiin rappukäytävässä portaita alas hiljaisesti, vähän viivytellen. Mietin aina, onko tämä vain minulle vaikeaa. Muistan kuinka hiljaa oltiin pysäkillä. Ei oikein osannut sanoa mitään. Aika loppui aina kesken. Viimeisenä oli katse, joka varmasti kertoi sen mitä sanat eivät. Halaus, joka ei ollut pelkkä hipaisu.

Sellaista se oli.

Nyt pitää mennä, heippa ja mukavaa päivää!

Muistan hänet, vaikka ei muistoja.

se aikaa. Lähtöhetkeä aina viivytti viimeiseen hetkeen,, kun sinne töihin oli kuitenkin mentävä...mukavia muistoja hänestä

Muistan lämpimät silmät, käden hipaisun, sulkeutuvan oven.
Raskaat askeleeni, jotka veivät minut pois lopullisesti hänen luotaan.

Lunta sataa Lähdetään pulkka mäkeen.

On ikävä kolmatta päivää...ikävä kietoutumaan...sinuun. Tämän ehdin tänne laittaa.