Virtsavaivaan määrätty antibiootti tuhosi terveyden

appp1

Olen 37v aiemmin perusterve mies.

Sain virtsaamispakko oireeseen siprofloksasiini antibioottia (Ciprofloxacin) 2x750mg. Vajaassa viikossa kuurin aloittamisesta tapahtui seuraavat asiat muutamassa päivässä: polvitaipeet muuttuivat "puupökkelöiksi" ja kävely ei meinannut onnistua millään. Jalkoja, käsiä ja alavatsaa rupesi polttamaan jatkuvasti kuin kovissa löylyissä ilman mitään syytä. Keuhkoista loppui happi useaan otteeseen kävellessä rauhassa loivaan ylämäkeen tai ottaessa muutaman juoksuaskeleen. Lääkärin mielestä oli paniikkikohtaus. Joka kerralla. Muistan elävästi kun jouduin pitämään kylmäkalle-pusseja ympäri kehoa kun ihoa poltti. Itku meinasi tulla kun pelotti niin perkeleesti. Lääkärit vain vihjailivat ystävällisesti että stressistä johtuu. Pari päivää tästä alkoi hirvittävä kipu alkoi molempien pohkeiden alaosissa, akilleksissa ja nilkan sisäsyrjällä. Joka aamu seuraavien viikkojen aikana heräsin sängyssä siihen, kun jalat olivat "tulessa". Miten selität tällaisen kenellekään? Kaikki oireeni löytyivät lääkepakkauksesta harvinaisten haittavaikutuksien kohdalta. Kuvauksissa ei näkynyt mitään epätavallista. HYKSin johtava reumatologi ei keksinyt syytä, mutta totesi ettei ole reumasairaudesta kyse.

Googletin "fluoroquinolone adverse effects" ja silmäni aukesivat. Sama oli tapahtunut sadoille ihmisille ympäri maailmaa. Lähetin minua hoitaneille lääkäreille linkkejä PubMedin, FDAn ja kotimaisen Duodecim-verkkojulkaisun tapausselostuksiin ja artikkeleihin fluorokinoloniantibioottien aiheuttamista vakavista terveysongelmista. Ajattelin heidän kiinnostuvan. Tajusin kuitenkin pian, että eivät ne lääkärit asiasta halua keskustella. Olin joutunut lääkeyhtiön perseraiskaamaksi ja ketään ei kiinnosta. Vain ehkä niitä, ketkä ovat kokeneet saman itse otettuaan Ciprofloxacinia, Tavanicia tai jotain toista fluorokinoloniantibioottia ja tunnistavat tästä kirjoituksesta oman kokemuksensa. Siksi perustin Facebookkiin suljetun vertaistukiryhmän ”Sano ei fluorokinoloniantibiooteille”, jossa on mahdollista keskustella muiden saman kokeneiden kanssa. Tämä ryhmä pyrkii tarjoamaan tukea ja keräämään saman kokeneet ihmiset yhteen.

Fimea sai 2013 vain 25 haittavaikutusilmoitusta koskien fluorokinoloniantibiootteja. Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus raportoida lääkehaitoista Fimealle. Minä olen 3kk aikana tutustunut jo 11 suomalaiseen, ketkä kärsivät samanlaisista oireista kuukausia, vuosia kuurin jälkeen. Ja kun lääkäreiden asenne asiaa kohtaan on käynyt selväksi, en yhtään ihmettele miten haittailmoitusten määrä on näin alhainen ja nämä aineet pysyvät "turvallisina" ja "hyvin siedettyinä" vuodesta toiseen.

7 kuukautta on nyt kulunut ja oireeni jatkuvat edelleen, ehkä aavistuksen lievempinä. Nilkkakipu on edelleen jatkuvaa ja raajoja polttaa, mutta jääpusseja en onneksi tarvitse enää.

6

1022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pissattaa

      Olen käyttänyt fluorokinoloneja pääasiassa virtsatieinfektioihin ja saanut niistä akillesjänneoireita. Tähän asti pahimmalla kerralla onnuin lähes neljä kuukautta.

      Pyrin välttämään kyseisiä tarkoitukseensa tehokkaita lääkkeitä niin paljon kuin mahdollista, mutta jos fluorokinoloni on ainoa aine päästä eroon tietyntyyppisestä bakteerista, otan sitä, vaikka sitten akillesjänteiden kustannuksella.

      Antibioottiresistenssi on vaikea ongelma nykypäivänä, ja joissain tilanteissa saa olla tosi onnellinen ja kiitollinen, jos edes yksi tehoava antibiootti löytyy.

      Esimerkiksi virtsatieinfektio on niin sietämätön riesa, että siitä päästäkseen on valmis kestämään lääkkeen mahdolliset haitat silloin, kun vaihtoehtoista valmistetta ei ole. Ei kai kukaan halua, että infektio leviää munuaisiin ja muuttuu sairaalahoitoiseksi.

    • Virtsatieinfektio on kiusallinen ja kivulias vaiva ja hoidon viivästyessä nousee virtsateitä myöten helposti munuaisiin. Tuota vaihetta kutsutaan pyelonefriitiksi ja sen hoitaminen vie enemmän aikaa kuin pelkkä virtsatieinfektio.
      Oletan ettei kyseinen lääke jostain syystä sopinutkaan sinulle joten sait vakavia oireita siitä. Pysyitkö lääkäriä vaihtamaan sitä? Jos niin miksi ei vaihtanut? Perustelut? Joka tapauksessa virtsatieinfektio ja kannattaa hoitaa heti pois kun oireet alkavat. Ensi oireena kirvely virtsatessa ja virtsan voimakas haju. Pian nousee kuume ja virtaa muuttuu sameaksi. Silloin pyelonefriitti on jo lähellä.

      • appp1

        Ei todellakaan sopinut. Tuon myrkyn takia olen elänyt yli 7kk aaltoilevan nilkkakivun ja ihon polttelun kanssa.

        Lopetin Ciprofloxacinin ottamisen 4 päivän jälkeen heti kun sivuvaikutukset alkoivat mutta se oli jo myöhäistä. Niin se on ollut myöhäistä tuhansille muillekin, joiden terveyden fluorokinoloni on tuhonnut pysyvästi.


      • appp1
        appp1 kirjoitti:

        Ei todellakaan sopinut. Tuon myrkyn takia olen elänyt yli 7kk aaltoilevan nilkkakivun ja ihon polttelun kanssa.

        Lopetin Ciprofloxacinin ottamisen 4 päivän jälkeen heti kun sivuvaikutukset alkoivat mutta se oli jo myöhäistä. Niin se on ollut myöhäistä tuhansille muillekin, joiden terveyden fluorokinoloni on tuhonnut pysyvästi.

        Suomalaisten kokemuksia fluorokinoloniantibiooteista:

        http://www.potilasliitto.fi/lehti/Potilaslehti_2_10.pdf

        http://vapaudu.fi/tietoa-meista/kokemuksia/

        http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/209225/Miten ajan tasalla ja tehokasta laakkeiden turvallisuusseuranta onkaan

        Käypä Hoito suositukset:

        http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi10050#T3

        Ulkomaisia lehtiartikkeleita fluorokinoloniantibioottien vaaroista:

        http://well.blogs.nytimes.com/2012/09/10/popular-antibiotics-may-carry-serious-side-effects/?_php=true&_type=blogs&_r=0

        http://www.theecologist.org/News/news_analysis/897407/popular_antibiotic_ciprofloxacin_linked_to_uk_deaths.html

        Ulkomaisten kokemuksia fluorokinoloniantibiooteista:

        http://www.survivingcipro.com/
        http://fqwallofpain.com/
        http://www.ciproispoison.com/
        http://www.myquinstory.info/
        http://floxiehope.com/
        http://www.saferpills.org/

        Suomalaisten lääkärien kirjoittamia tapausselostuksia fluorokinolonien aiheuttamista vaurioista:

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku;jsessionid=4F98B27C772232B0C1E2AC9C432E138F?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=0&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_hakusana=tapausselostus&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=haku&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo94716

        http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo60379&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=

        http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo94228&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth

        Ulkomaisia tutkimuksia fluorokinolonien haittavaikutuksista:
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/m/pubmed/25150290/
        http://jac.oxfordjournals.org/content/37/4/831.full.pdf
        http://jac.oxfordjournals.org/content/37/4/831.full.pdf


        USA:n lääkeviranomainen vaatinut pakollisiksi ”black box varoitukset” fluorokinoloniantibiootti pakkauksiin:
        http://www.fda.gov/drugs/drugsafety/ucm365050.htm
        http://www.fda.gov/drugs/drugsafety/postmarketdrugsafetyinformationforpatientsandproviders/ucm126085.htm

        Fluorokinoloniantibioottien haittavaikutuksista kertova dokumenttielokuva Certain Adverse Effects:
        https://www.youtube.com/watch?v=tWns15Y5TdI


      • appp1
        appp1 kirjoitti:

        Ei todellakaan sopinut. Tuon myrkyn takia olen elänyt yli 7kk aaltoilevan nilkkakivun ja ihon polttelun kanssa.

        Lopetin Ciprofloxacinin ottamisen 4 päivän jälkeen heti kun sivuvaikutukset alkoivat mutta se oli jo myöhäistä. Niin se on ollut myöhäistä tuhansille muillekin, joiden terveyden fluorokinoloni on tuhonnut pysyvästi.

        Tuolla Facebook ryhmässä on jo yli 20 suomalaista, ketkä kärsivät fluorokinolonin aiheuttamista jänne ja/tai hermostovauriosta mitkä jatkuvat edelleen VUOSIEN jälkeen kuurista.


    • mullakäviniin

      Kerro miten kaikki alkoi? Oliko ensin satunnainen seksikokemus?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      85
      16057
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      15404
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      4802
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4477
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      23
      4393
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4190
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      4079
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      44
      3930
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3673
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3315
    Aihe