Uuden vuoden ja Joulun tervehdys

Alexander Rumyantsev

Hyvät ystävät!

Päättymässä olevasta vuodesta 2014 on tullut vaikea ajanjakso kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa. Uskon kuitenkin, että Venäjän ja Suomen välinen vuorovaikutus on kestänyt hyvin siihen aikaan liittyneet koettelemukset. Maitamme sitovat edelleen hyvän naapuruuden suhteet, joiden säilyttämisen on vahvistanut tärkeäksi molempien maiden johto. Tiivis käytännön yhteistyö, joka on maidemme kansojen etu, on myös jatkunut.

Kuluneeseen vuoteen ajoittui myös eräs tärkeä tapahtuma Venäjän suurlähetystön elämässä – uusi hallinto- ja asuinrakennuksemme avarine ja nykyaikaisine konsuliosaston tiloineen on valmistunut. Uusi konsulaatti avaa ovensa vierailijoille vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä ja, kuten toivomme, antaa meille mahdollisuuden parantaa Venäjän ja ulkomaiden kansalaisten konsuliasioinnin mukavuutta.
Lähestyvien juhlien alla haluan sydämellisesti esittää teille parhaat toivotukset! Olkoon ensi vuonna elämässänne enemmän hyvyyttä, iloa ja inhimillistä lämpöä, toteutukoot rohkeimmat haaveenne ja suunnitelmanne, ja pysykööt teille läheiset ihmiset terveinä ja onnellisina.

Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Hyvää Joulua!

Alexander Rumyantsev
Venäjän suurlähettiläs Suomessa

0

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        125
        1188
      2. 70
        1121
      3. Carunan hinnat

        Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
        Maailman menoa
        93
        878
      4. Koetko vielä et

        Olen elämäsi rakkaus?
        Ikävä
        78
        782
      5. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        45
        771
      6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

        Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
        Hyrynsalmi
        39
        723
      7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

        ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
        Ikävä
        25
        658
      8. Oletko tullut siihen

        Tulokseen ettet saa minua
        Ikävä
        67
        643
      9. Mitä luulet

        Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
        Ikävä
        39
        536
      10. Olen tumma ja tulinen

        Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
        Ikävä
        105
        521
      Aihe