En ole pitkään aikaan ihastunut puhumattakaan rakastunut keneenkään. Luulin tulleeni kylmäksi. Mutta nyt olen auttamattomasti ihastunut alaiseeni. En muistanut tällaista tunnetta olevankaan.
Ikäeroa meillä on muutama vuosi. Sosiaalinen, iloinen, älykäs ja ihana nainen. Haluaisin kertoa hänelle tunteistani. On täysin mahdollista, ettei hän tunne samoin. Jos tunteet eivät ole molemminpuolisia, sillehän ei voi mitään. Mutta selvittämättä en sitä voi tietää.
Tässä voi mennä työpaikan ihmissuhteet pahemman kerran pieleen. Järki sanoo, että pomon asemassa minun olisi viisainta unohtaa koko juttu. Mutta tunteeni eivät välitä järjestäni. Ajattelen häntä usein. Odotan innolla uuden työpäivän alkua. Pikkujouluja. Mitä tahansa tilaisuutta olla hänen lähellään.
Neuvokaa nyt ihastumisen armoilla riutuvaa miestä. Miten mun pitäisi tässä asiassa edetä?
Ikäeroa meillä on muutama vuosi. Sosiaalinen, iloinen, älykäs ja ihana nainen. Haluaisin kertoa hänelle tunteistani. On täysin mahdollista, ettei hän tunne samoin. Jos tunteet eivät ole molemminpuolisia, sillehän ei voi mitään. Mutta selvittämättä en sitä voi tietää.
Tässä voi mennä työpaikan ihmissuhteet pahemman kerran pieleen. Järki sanoo, että pomon asemassa minun olisi viisainta unohtaa koko juttu. Mutta tunteeni eivät välitä järjestäni. Ajattelen häntä usein. Odotan innolla uuden työpäivän alkua. Pikkujouluja. Mitä tahansa tilaisuutta olla hänen lähellään.
Neuvokaa nyt ihastumisen armoilla riutuvaa miestä. Miten mun pitäisi tässä asiassa edetä?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Iske se nainen pikkujoulujuhlissa!
Se on tietysti mahdollisuus. Siinä täytyy vaan olla tarkkana, ettei kumpikaan osapuoli ole liian juovuksissa, muuten voi tulla sanomista.
No mitä sanomista siitä nyt voisi tulla; aina voi laittaa kännin piikkiin.
En tiedä, oletko ihan tosissasi, mutta minun mielestäni kännissä tätä asiaa ei voi ratkaista.
Kossua voidaan juoda sitten, jos saadaan pakit. Eikä se silloinkaan mitään auta.
Et ehkä tajunnut pointtia. Nyt en tarkoita sitä, että juot kossun ja menet sitten kuola valuen naisen luoksen. Tarkoitan sitä, että hieman rennommissa fiiliksissä voi lähestyminen olla helpompaa. Jos nainen ei ole sinusta kiinnostunut, voi humalatilaan vetoaminen olla "kasvojen pelastus" sinulle.
ehkä hieman väärin. Tuossa on toki ajatusta. Mielestäni olisi vain tyylikkäämpää olisi hoitaa asia ilman "kemikaaleja".
Tyylistä viis! Pääasia että yrität. Lähestyminen pikkujouluissa voi olla helpompaa kuin työaikana. Vapaalla ja juhlatunnelmissa työroolit unohtuu ja voit esim. kehua ihastustasi ja katsoa miten reagoi ja sitten pyytää ulos.
kysy suoraan kahvilla,että miten olis,onko mahdollisuuksia???jos hän joutuu torjumaan olosuhteiden pakosta,ei siinäsitten mitään.tai laita tekstari:"yli puolet miehistä käyttää tekstaria pyytäessään naista treffeille,joten en erotu massasta,miten olis????itse sain tämmösen ja olen aivan pilvessä vieläkin.....
Kahvi voisi olla hyvä idea. Olen vaan niin perhanan ujo näissä ihmissuhdeasioissa. Enkä halua missään nimessä pilata mitään "ammatillisessa" mielessä.
On tämä taas niin vaikeaa. Huokaus.
hei,olen se joka ehdotti kahville menemistä.Mun mielestä ujous ei haittaa,jos nainenkin on kiinnostunu,ehkä huomaat sen....rohkaise mielesi ja kysy vaikka että koska mennään taas,unohtaen noi työkuviot,niinku privaatisti....kyllä silloin on jo jotain vastattava,ja jos hän torjuu,niin thats it,unohda koko juttu....
Tiedän miltö susta tuntuu. Mutta kyllähän kahvilel menoa voi ehdottaa, sehän voi olla ihan neutraali juttukin. Niin minäkin, tein, mutta tytällä oli kuulemma muuta menoa. Jos hän ei tajua minun olevan kiinnostunut, niin täytyypä pyytää seuraavan´kerran vaikka kaljalle;)
Toi vois olla aika hauska:)
Mä voisin lähettää viestin, koska hommasin hänen puhelinnumeronsa. Mutta mitähän hän ajattelisi siitä, että olen vaan mennyt ja hankkinut numeron enkä pyytänyt sitä tai edes kysynyt häneltä, voinko soittaa?
jos joka viesti pitäisi ensin pyytää tai antaa toiselle
Kun vaan uskaltaisi ja keksisi jonkun hyvän jutun.
ja silleen niinku, förstår du !!!!!!!!!!!
Pyydä ihastuksen kohde tekstarilla treffeille näin "yli puolet miehistä käyttää tekstaria pyytäessään naista treffeille,joten en erotu massasta,miten olis???? Ja se TOIMI.
Molemmat ollaan päät pilvessä vieläkin ja koht on kulunu kuukausi tekstarin lähettämisestä.
löytää numeron, mutta empii edelleen..
"Epämääräinen tilanne" syö kummaltakin energiaa, joten kerro sopivassa tilanteessa ihastumisestasi.
Tunteet tulevat selviksi ja asia, joko etenee tai sammuu. Aidosta tunteesta ei pitäisi kenenkään loukkaantua.
Olet aivan oikeassa. Käytännössä asia
ei kuitenkaan ole minulle noin helppoa.
Siitä on kauan, kun viimeksi sanoin rakastavani.
anna mennä vaan ja kerro kuinka kävi.
kerronkin, jos joskus uskallan sanottavani
sanoa.
Jännä juttu, etten oikeastaan välitä hänen
vastauksestaan. Tietysti toiveita on. Pitäisi
vaan saada tämä asia pois harteilta.
Kiitos rohkaisusta kaikille vastanneille. Kunpa tämä vaan olisi mulle hieman helpompaa... :(
Otan kuitenkin tavoitteekseni sen, että teen asialle jotain syksyn aikana. Muuten en saa ikinä mielenrauhaa tältä asialta.
eihän kukaan loukkaannu kauniista sanoista.
oletko koskaan sanonut hänelle mitään kaunista. meinaan vaan ettei putoa polvilleen yllätyksestä ?
olen melkein samassa tilanteessa. Olen vaan ihastunut työkaveriini, joka on mielestäni maailman ihanin nainen.
Yritän keksiä hänelle jotain kaunista sanottavaa.
Vaikka harjoituksen vuoksi.
:))
Juu, mulla asiaa vaikeuttaa vielä
tuo esimiesssuhde. Tsemppiä sulle!
Samoin.
Hui! Olen ihan vastaavassa tilanteessa, paitsi että ihastuneen alaisen roolissa ja ehin jo säikähtää, että olisit mun esimieheni..:)
Koska jos tää mun ja 'pomoni' tunne ois molemminpuoleinen, niin voi hitto että tätä tyttöä vietäis..! Ei mutta pakkohan ne tunteet on saada toisen ihmisen tietoon, kidutustahan se olis, jos niitä joutuis joidenkin moraalisten seikkojen takia tukahduttamaan..Mieti kuinka suuren palveluksen voit itelles ja toiselle osapuolelle tehdä! Minäkin tiedän, että siellä pikkujouluissa tulee avauduttua ko. sedälle, ja toivon, ettei homma pahasti räjähdä silmille.. Varsinkin, kun se on jollain tasolla vielä varattukin se mies. Mutta niinkuin sanoit, niin järjellähän ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä...onneksi.:)
Onnea matkaan, ja pois sieltä mäestä!!
Miten niin säikähdit?
Minusta on harmillista, ettet ilmeisestikään ole ihastukseni kohde. Nythän olisin tehnyt asian selväksi ja odottaisin seuraavaa siirtoasi :))
"Ikäeroa meillä on muutama vuosi. Sosiaalinen, iloinen, älykäs ja ihana nainen"...Helevetti, tuon on pakko olla meitsi!:) Sovitaanko, että kun torstaina saadaan viettää vähän pidemmän aikaa yhessä, niin tunnustat nuo tuntees..?;D Lupaan, että meistä tulee hyvin onnellisia, mä ainakin teen parhaani..:) No mutta leikki sikseen, ja kerrot sille tädille kaiken! Tietysti pakkien mahdollisuus on olemassa, mutta mietipä sitä toista vaihtoehtoa!:D
pikkujoulut torstaina?
..pikkujoulut on joulukuussa, mutta vuorotyössä täytyy laskea kaikki päivät tarkasti, jotka voi Hänen läheisyydessään viettää..:) On se mun ihastus/esimies jo kyllä jutellu siihen malliin, että pitää itsestäänselvänä, että pikkujouluissa ollaan yhdessä- ihan hyvin menee siis sen suhteen.;) Täytyy vaan miettiä sitä worst case scenariota, että pystyis suhtautumaan mahdollisimman aikuismaisesti 'kiitti mutta ei kiitti':in.. Eihän ne asiat kuitenkaan sillon täysin ennalleen palaa. Pakko yrittää joka tapauksessa..:)
Teet itsellesi tavoitteet selväksi dead line, sen jälkeen ryhdyt työhön, eikä siten verukkeita eikä siirtämisiä.
1) Otat selvää yhteystiedoista.
2) puhelin käteen
3) näpyttelet numeron
4) rentoudut ja hengität syvään
5) sävellät vapaasti, etkä pingota, asiat hoituvat hyvin, annat vaan mennä.
Kiitos tuesta.
Olen suorittanut vaiheet 1 ja 2. Lisäksi minulla on tähän tarkoitukseen tekstiviesti laadittuna.
Onko se nainen käyttäytynyt siten, että olisi sinusta yhtään kiinnostunut?
Mistä sen tietää, naiset ovat niin arvoituksellisia...
sen tietää, jollei kysy.
Pakkokysyä,miten menee,onko edistystä tapahtunut????Olen se nainen joka sai tekstarin "yli puolet miehistä.."
Enpä ole tehnyt asialle mitään. Olen aivan hajalla asian suhteen.
Eiiiii ja näin paljon hyviä neuvoja!!!!!!!nyt on sinun PAKKO toimia tai muuten joku muu vie sen naisen!!!!!!Minun tekstaritärsky on niin uskomattoman ihana ihminen,olen ihan sulana vahana edelleen kun näemme,olis ollu sääli jos hän ei ei olis uskaltanu pyytää treffeille,haluisin esitellä hänet koko maailmalle,joten ei muuta kuin KYSYT!!!Jos sattuis kieltäytymään,niin loppuis jahkailu ja saisit rauhan.NYT TSEMPPIÄ ETTEI JOKU MUU VIE!Terv. sama utelias nainen