Tästäkin unesta on jo aikaa muutama kuukausi, mutta pakko kertoa.
Olin matkustanut jollekin saarelle, jossa oli paljon luonnon nähtävyyksiä. Olin mukana myös eräänlaisessa seikkailussa (matkustelen lähes joka yö: olen käynyt 2 kertaa avaruudessa sekä ufojen että itse lentämällä, upeilla vuoristoisilla mantereilla joita ei oikeasti ole olemassa jne.).
Joka tapauksessa. Löysin luolan ja jostain kumman syystä en pelännyt mennä sinne yksin. Siellä oli tippukiviä ja soihtuja. Olen kerran käynyt tippukiviluolassa ja se oli karsea kokemus valkoisten, isojen hämähäkkien takia. Tässä luolassa ei ollut kuitenkaan hämähäkkejä, vaan vielä pahempaa.
Läysin hautoja ja ruumiita. Ilma oli tunkkainen ja pölyinen. Jotain pyhää siellä kuitenkin oli. En tunnustanut pelkääväni joten jatkoin vain etenemistä. Näin pyhimysten hautoja, joissa oli luut vielä jäljellä. Verilammikkoja oli vähän joka puolella.
Saavuin viimeiseen kammioon. Siellä olivat Bodomjärven uhrit haudan päällä jähmettyneinä elävinä kohokuvina! Uhrit valittivat kohtaloaan kovin rauhattomina. Onnistuin pidättelemään pelkoani ja "päätin" lähteä takaisin.. Eihän minulla paniikkia MUTTA.. en näyttänyt sitä unessa "hengille" joten mitään ei tapahtunut.
Ei näissä oikeastaan tulkitsemista ole, koska luolassa jossa kävin taannoin, oli oikeasti erään pyhimyksen hauta. Roomassa kävin Paavalin vankityrmässä. Tunisiassa tutustuin lähes Colosseumin kokoiseen amfiteatteriin ja kävin niissäkin vankityrmissä ja näin maassa olevat kuopat, jotka sytyivät areenalta valuvasta verestä.. Olen käynyt myös Egyptin pyramideissa ja siitä sain sen omituisen juhlavan tunnelman. Kohokuvat tas tulivat the Gathering- elokuvasta.
Unen jälkeen en ole kuitenkaan kauhuelokuvia katsonut...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Istuin mustan n. 1930- mallisen auton takapenkillä, joka ajoi unessa sen tien päähän, jonne hevosellakin tuossa toissaviikon unessa olin ratsastamassa.
Oli kesä. Tien päässä tulee mutka, joka nousee mäen ylös ja siellä on autiotalo, oikeastikin. Nousin kahden muun ihmisen kanssa autosta ja huomasin että minut tuotiin katsomaan parapsykologista tutkimusta, koska talo oli todella rauhaton. En muistaakseni käynyt sisällä. Siellä oli kuitenkin jotain todella pahaa.
Lähdin näiden kahden mustapukuisen tyypin kanssa kohti talon läheistä suota. Minua ahdisti ihan kamalasti. Rämmimme suolla, ensin sen toiseen päähän ja sitten kun palasimme takaisin.. löysimme suonsilmäkkeen. Se olikin jäässä. Toinen tyypeistä rikkoi jään jollain kepillä ja alkoi sohia silmäkettä etsien jotain. Hän etsi ruumista, koska oli saanut talon aaveelta tietää kummittelun syyn.
Seuraavaksi tapahtui se, mikä on vain minulle mahdollista: putosin sinne silmäkkeeseen ja onnistuin työntämään sen pöhöttyneen harmaanvalkean ruumiin pinnalle niin että käsi törrötti puoliksi pinnan yläpuolella.
Unesta jäi mulle todellakin trauma. Mitään tuon inhottavampaa ei voi enää tapahtua! No, minut nostettiin ylös.
Sitten kävi ilmi, että minä olin murhannut sen ihmisen. He päättivät puolestani, että ruumiista ei kerrota kenellekään mitään. Lähdimme pois samalla autolla. En katsonut taakseni.
Oletko "tumpannut" jonkun ihmisen todellisessa elämässä? Ystävän, rakastetun, sukulaisen. Talo kai ilmaisisi unennäkijää tai mielikuvan saajaa itseään. Kenties talo merkitsee rauhatonta mieltä: ehkä tosiaan mielesi on aika herkkä katsomaan kauhufilmejä tms vaikutteita vastaanottamaan. - Itse en oikein voi aina katsoa kovin mitään, vaikka mieli tekisi. Toki rauhattomuuteen voi muutakin liittyä. Ehkä mind map auttaisi? Paperi, keskelle unen keskeiset teemat, ympärille siihen liittymään vaikuttavia asioita, viivoja ja nuolia väliin ja kaikki on sallittua muutenkin, esim. värien (ja järjen) käyttö.