juopottelu lieventää?

En viitsinyt otsikoida sanalla yksinäinen kun niitä oli jo koko sivu täynnä.. ja ehkä tämä menisi masennuksen puolelle.

Kuitenkin: Olen ollut nyt kuukauden ilman tippaakaan alkoholia. En mikään ongelmakäyttäjä ollut ennemminkään, pari pakkia olutta meni viikossa tissutellen.

Olen ollut yksin yläaste-ikäisestä tähän, parikymmentä vuotta. Muistan kun silloin
itkin tuolloin kun en yrityksestä huolimatta saanut luotua läheisiä ihmissuhteita.

Sitten vuosien mittaan totuin siihen.. baari-iltojen jälkeen harmitti ne kymmenet pakit, ja niinpä sitten olen vähentänyt pörräämistä muutamaan kertaan vuodessa.

Olen lieventänyt tylsiä yksinäisiä iltoja nostamalla tunnelmaa promilleilla. Joskus täällä chatissä on yöllä hyvässä nousussa ollut tarpeeksi iloinen saamaan ihmiset vastaamaan ja juttelemaan. Monta kertaa on kehuttu että olen hyvä juttelemaan ja monista asioista.

Tämä joulu oli varmaan pahin sitten teini-iän. En saa mistään mitään vastakaikua, kukaan ei vastaa viesteihini. Treffipuolella ihmiset valittavat yksinäisiä iltojaan mutta kukaan ei halua sen vertaa haaskata aikaansa että edes vastaisivat vaivalla luomiini aloituksiin.

Sehän on selvä että epätoivo paistaa kauas ja vaikka olen ollut kauan sinut yksinäisyyteni kanssa, niin nyt on paha. Ehkä tämä vuodatus purkaa lukkoa, että osaisin olla positiivisempi ja ehkä päästä edes yhden illan tuttavuuksien kanssa juttelemaan.

Paljon helpompi olisi olla koskenkorvapullon kanssa, viihtyä omissa jutuissaan, mutta se on pakoa todellisuudesta, niinkuin on tuokin suositeltu koiran hankinta yksinäisyyden lääkkeeksi. Koiran ulkoilutus ja huolto syö teiltä kaiken vapaa-ajan, ja sen sairastelu tuhoaa taloutenne.

Jos joskus löydätte mukavan ihmisen, koira ei tunnusta häntä valmiiseen laumaanne ja rähisee ja vandalisoi suhteenne. Koiraa ei pidä mielestäni koskaan ottaa lääkkeeksi mihinkään. Jos pelkäätte vieraita ihmisiä, niin kävelylle turvaksi koiran hankkiminen vain pahentaa epäluulojanne muita ihmisiä kohtaan. Jos olette yksinäinen niin koiran kanssa yhä vähemmmän ehditte seurustelemaan ihmisten kanssa.
17158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

0 lukukertaa tunnin jälkeen :D mikä oli todistettava.

Äänestä

Hanki sitten kissa. Sehän pitää huolen itsestään, ja etsii sinusta pelkkää hyötyä. Tai vedä sitä viinaa niin että nuppi tärisee ajatuksestakin selvästä päivästä. Sen nopeammin iskee maksakirroosi tai haimatulehdus, ja kärsimys on ohi.

Muuten, haimatulehdus kyllä sattuu sitten ihan saatanasti, eikä se tapa kerrasta, vaan kidut siinä muutaman viikon. Ihan vain vihjeenä.

Äänestä

Ap:n kirjoitus on todella hyvä. Esimerkki henkilöstä, jolla on hyvät valmiudet vuoropuheluun. Tekstiä on mukava lukea.

Äänestä

Jatka ap vain tipattomalla linjalla. Ajan mittaan mielesi alkaa tuottaa muuta sisältöä elämääsi ja ajatuksiisi, kun et turruta sitä alkoholilla. Se vie hetken aikaa, mutta älä anna periksi. Raittius myös kohottaa itseluottamusta ja itsetuntoa, alat käydä läpi tunteitasi ja niiden syitä.

Elämäsi saa henkistä sisältöä, joka ei pääsisi syntymään alkoholia käytettäessä. Ja kun elämääsi syntyy henkistä sisältöä, et enää edes kaipaa alkoholia etkä koe yksinolemista tylsäksi ja mitättömäksi. Hassua kyllä, muut ihmiset vaistoavat sisällökkyyden sinusta, sen sijaan, että vaistoaisivat epätoivoa, jolle monet ihmiset ovat todella allergisia, ja alkavat vetäytyä seuraasi.

Äänestä
  • Kiitos , joku sentään jaksoi lukea tuon ajatelmani, vaikka otsikoinkin sen noin hölmösti. Taisi moni luulla sitä pullon ylistykseksi vaikka tarkoitus oli päinvastainen.

    Uusi Vuosi on varmaan maailman suosituin kilistelyjuhla, eikä se helpota jos ei ole ketään kenen kanssa kilistää. Huonosti syttyvän jätkänkynttilän kanssa taistelussa saa yksinäinenkin aikansa kulumaan, mutta ei siinä mitään juhlavaa tuntua ole. Paitsi niille jotka luulevat että se on joku eufemismi miesten käsityölle.

    Tarkoitus on kuitenkin mennä huomenna jonnekin musiikkipitoiseen iltamaan, niitä varmaan on ympäri suomen, myös täällä eepeellä. Toivottavasti joku tulee tarpeeksi kovaan humalaan että puhuu mullekin varomattomuuttaan.

    Kiitos kaikille symppaajille. Itse me yksinäiset olemme päissämme itsemme alentaneet. Jos pystymme irrottautumaan totutusta ja käyttäytymään normaalisti niin joku ennenpitkää tyhmyyttään uskoo että olemme ihan tavallisia kavereita.

    Äänestä

  • Rönsyposki kirjoitti:

    Kiitos , joku sentään jaksoi lukea tuon ajatelmani, vaikka otsikoinkin sen noin hölmösti. Taisi moni luulla sitä pullon ylistykseksi vaikka tarkoitus oli päinvastainen.

    ---Niinpä juuri kun miehet ei osaakkaan käyttäytyä naistaan kohtaan--ei edes kunnolla
    ollakseen tavallisesti vaan aina pitäis esittää jotain erikoista naamaa-Kyllä nainen rakastaa ihan vaan tavallista miestä joka osaa käyttäytyä kunnolla..rehellisesti
    MUTTA MINULLE RIITTI JO----Näin tarpeeksi miten se oikein menee-joka kerta sama juttu.--KYLLÄ YKSIN ON KUULKAAS KAIKKEI PARAS-SAA TEHDÄ JUST MITÄ ITSE TAHTOO.
    ONNEKSI MIEHET ON SENVERRAN TYHMIÄ ETTÄ NÄYTTÄVÄT TYHMYYTENSÄ AVOIMESTI JO EKA VUOTENA ENNENKUIN EHTII AVIOON.
    ....tv...kerran eronnut 20v.avioliitosta.

    Äänestä

  • e i e n n ä ä kirjoitti:

    --Rönsyposki-oon niin minännii eepee

    Äänestä

  • ei e n n ä ä kirjoitti:

    --Rönsyposki-oon niin minännii eepee

    Minäkin tässä .-On sinulla Rönsyposki kirjoitustaito-näitä tekstejä ei kirjoiteta pullo kourassa -opiskellut persoona-sopisi myös politiikkaan ja kirjoittajaksi jotain muutakin.
    HYVÄÄ VAAN SITÄ UUTTA VUOTTA !

    Äänestä

  • Rönsyposki kirjoitti:

    Kiitos , joku sentään jaksoi lukea tuon ajatelmani, vaikka otsikoinkin sen noin hölmösti. Taisi moni luulla sitä pullon ylistykseksi vaikka tarkoitus oli päinvastainen.

    Uusi Vuosi on varmaan maailman suosituin kilistelyjuhla, eikä se helpota jos ei ole ketään kenen kanssa kilistää. Huonosti syttyvän jätkänkynttilän kanssa taistelussa saa yksinäinenkin aikansa kulumaan, mutta ei siinä mitään juhlavaa tuntua ole. Paitsi niille jotka luulevat että se on joku eufemismi miesten käsityölle.

    Tarkoitus on kuitenkin mennä huomenna jonnekin musiikkipitoiseen iltamaan, niitä varmaan on ympäri suomen, myös täällä eepeellä. Toivottavasti joku tulee tarpeeksi kovaan humalaan että puhuu mullekin varomattomuuttaan.

    Kiitos kaikille symppaajille. Itse me yksinäiset olemme päissämme itsemme alentaneet. Jos pystymme irrottautumaan totutusta ja käyttäytymään normaalisti niin joku ennenpitkää tyhmyyttään uskoo että olemme ihan tavallisia kavereita.

    Hyvää uuttavuotta vaan kaikille vastaantulijoille :)

    Yllättäen, uudenvuodenjuhlissa 20 vuotta vanhempi, myöhäiskeski-ikäinen neiti tuli , pyytämättä ja kysymättä kertomaan että minulla on 10 kg ylipainoa ja minun pitää mennä salille ja olen tullut väärään juhlaan :D Terveisiä vaan perseestä.

    Äänestä

  • A b s o l u t kirjoitti:

    Minäkin tässä .-On sinulla Rönsyposki kirjoitustaito-näitä tekstejä ei kirjoiteta pullo kourassa -opiskellut persoona-sopisi myös politiikkaan ja kirjoittajaksi jotain muutakin.
    HYVÄÄ VAAN SITÄ UUTTA VUOTTA !

    Huvittavaa, että sitä oikein ylistetään täällä, kun joku osaa kirjoittaa pitkän tekstin ilman viittä kielioppivirhettä joka lauseessa. Aloittajan teksti oli kyllä helppo lukea ja kappalejako oli hyvä. Monelta ihmiseltä puuttuu nuo perustaidot täällä... En tajua. Ihmiset eivät usein tunnu tietävän, että mistä lause alkaa ja mihin se loppuu. Tuo on kaikkein ärsyttävin virhe. :D Sitten heitetään kaikkia viivoja, pilkkuja ja muuta suttua väliin, kun ei aivot ole tottuneet miettimään kokonaisia kirjoitettuja lauseita...? En moiti vaan ihmettelen. :)

    En kuitenkaan leiki kielipoliisia täällä. Vain pari kertaa olen jostain huomauttanut. En jaksa edes lukea sellasisia pitkiä tekstejä, jotka ovat täysin yhteen pötköön kirjoitettuja.

    Tämä ei liittynyt mitenkään tekstinaloitukseen. Pahoittelen.

    Äänestä

Itse olen lapseton,20v jo puolisollinen ja koiran omistava nelikymppinen.
En nyt tiedä kuulunko varsinaisesti tähän yksinäisten kategoriaan,mutta menkööt nyt.

Eikös yksinäisyys pitäisi olla sellaista että ...aa...yksinäisyys.Asunto tyhjä ja ei ketään kenelle soittaa.Kukaan ei vastaa deitti ilmoituksiin ja sukukin on lopulta hyljännyt?

Ei niin että olisin itse mikään erityisen fiksu,mutta ongelmaksi on muodostunut paikkakunta jossa asumme,jossa tuntuu asuvan tavattomasti sosiaaliongelmaista porukkaa.Olen yrittänyt saada kavereita,mutta kaverisuhteet kestävät vain max 1-2v.Tuntuu että jokaisella on jotain ongelmia.Yleensä viinan kanssa aika pahoja.

Siinä on sitten kaikenlaisia lieveilmiöitä kun olet ulkona tämän uuden kaverisi kanssa,tämä katoaa harrastamaan petipuuhia pariksi tunniksi illan aikana miehen kanssa joka ei ole se aviomies tms.Ja toi on lievimmästä päästä noita "kaverin" puuhasteluja.Sitten kun ajan tätä alkanutta kaverisuhdetta kiireen (ja tämän elintapojen takia) alas,tämä lakkaa tervehtimästä ja alkaa puhua pahaa selän takana.

Olen asunut tällä paikkakunnalla nyt 7v.Minulla on ollut 3kpl "kaverisuhteita" ja jokainen on päättynyt siihen että nämä ihmiset eivät tervehdi enään.
Minusta se ei ole normaalia.Eikö olisi paremminkin normaalia ettei kenenkään kanssa tarvitse tehdä verivaloja ja että vaan tunnetaan ja jutellaan kun tullaan vastaan tai tavataan postilaatikolla.Miksi ihmiset vihaavat?En tajua tuota energian haaskausta.

Itse olen ehdottomasti kohtuukäyttäjä ja teen kovasti yrittäjänä töitä.
Olen ihan hirmuisen kiltti ja se aiheuttaa ongelmia.Naapuri teettää minulla ja puolisollani lumityöt koska en osaa pistää hanttiin.Ja yksi päättynyt kaverisuhde aiheutti vyöryn haukkumakirjoituksia minusta nimelläni netissä.Välillä tuntuu että olen yleinen sylkykuppi.

Noh viimeaikoina pikku irkkukahvi iltaisin auttaa sopeutumaan tälle paikkakunnalle.En koe sitä niin pahana.Voi olla ettei alkoholinkäyttö kaikille sovi.Minut se saa nukkumaan hyvin.
Yönaukku auttaa myös kestämään stressiä asiasta että suurinosa meilläpäin asuvista ihmisistä kommunikoi kahdella sanalla kerrallaan ja yleensä tuolloinkin jollain äänähdyksillä enemminkin kuin sanoilla.Minusta nämä ihmiset ovat aikalailla idiootteja.Varmaan ansaitsen haukkumisen.

Äänestä
  • Sun kannattaisi keskittyä siihen sun omaan ongelmaasi, eikä hankkia uusia. Olet nössö, jos et pysty sanomaan kellekään mitään vastaan. Tuo lumitöiden teettäminen on aika havainnollistava esimerkki ellei naapurisi satu olemaan liikuntakyvytön. Tänä talvena ei ole kyllä tarvinut tehdä lumitöitä liiaksi, mutta ehkä siellä on toisenlaista. :D

    Vaikutat mukavalta ihmiseltä. Kiltteys on yleensä hyvä asia, mutta älä liian kiltiksi ala. Älä ole kiltti sellaisille ohmisille, jotka tahtovat käyttää sua hyväksi. Sitä ei välttämättä heti huomaa, mutta siinä vaiheessa, kun huomaat, ettei toinen ihminen ole sulle ystävä vaan päinvastoin niin älä jää nöyristelemään.

    Äänestä

Kunnon kännitilahan on päällä vasta silloin, kun makaat mahallasi lattialla kädet tanassa ja luulet seisovasi.
Jollet ole tähän tilaan päätynyt, niin olet kohtuukäyttäjä.

Äänestä

Alottajalle sanoisin, että en tiedä mitä sanoa tuosta chattiseurasta. Olen käynyt siellä itsekin aika monta kertaa.. mutta aina olen saanut todeta, että koko porukka taitaa olla ihan roskasakkia.. En tiedä kuinka monen ihmisen (yleensä miehen) kanssa olen keskustelun aloittanut niin aina keskustelun alussa kysytään sinkku? Ikä? Kuppikoko? Millanen kroppa sulla on? Jotkut kysyy kuvaa jo aika pian, mutta jostain syystä sitä ei kuitenkaan kysytä ihan heti.

"Minkälainen sä oot?" tarkoittaa "Minkä näkönen sä oot", kun kysyy kysymyksen tarkoitusta. Tyhmä kysymys... vaikea sitä on sanoa niin, että toinen saisi oikeanlaisen mielikuvan. En jaksa edes keskustella kenenkään ihmisen kanssa, joka aloittaa keskustelun joillain noista tavoista. Ainiin! Nyt muistan... ehkä yleisin keskustelun avaus tai jataminen noiden kysymysten jälkeen on "panettaa". Siis nuorten aikuisten chatissa, ei seksiosiossa. On tuolla ihan normaalejakin ihmisiä, sinunlaisiasi ehkä... mutta ei niitä oikein jaksa sieltä paskan seasta kauhoa. Olen menettänyt toivoni chattien suhteen.

Olen pari kertaa törmännyt chatissa ihan mukavaankin ihmiseen. Ja ollan juteltu muutama tunti.. mutta ei siitä mitään apua yksinäisyyteen ole. Toinen asuu todennäköisesti toisella puolella maata ensinnäkin. Chattaily on vain ajankulua. 98% ajanhaaskausta. Se ei lopulta vaadi paljon, että on hyvä juttelija chatissa: huomioi toisen ihmisen ja sattuu olemaan kiinnostunut samoista aiheista, vaikka aiheet olisivat aika tavallisiakin; haluaa jutella, eikä vain odota että toinen juttelee sulle; ei postu paikalta sanomatta mitään. Silloin kuuluu jo reilusti chatin parhaimpaan 5% ihmisistä näkemykseni mukaan (suomi24 nuoret aikuiset, randomi). En nyt kovin monia chatteja oo kokeillut.

En ole koskaan viinaa käyttänyt, mutta voin sanoa, etten suosittele. Ehkä kännissä ihmisestä saattaa tuntua, että muut ihmiset hyväksyy ja tykkää, mutta todellisuudessa asia on päinvastoin. Varsinkin, jos vain kännissä juttelee ihmisille. Muuten se voi olla eri juttu hyvien kavereiden kesken.

Äänestä
  • Voisin vielä lisätä, että mulla on koira, joka ei ole IKINÄ suhtautunut hiukkaakaan vihamielisesti kehenkään ihmiseen. Eikä juuri toisiin koiriinkaan. Se on seurakoirarotua.:) Aina jos meille rulee vieras, se tervehtii tosi iloisesti ja tuttavallisesti. Ei pompi vaan pyörii iloisesti jne... jos ihminen ei ole kiinnostunut, se jättää ihmisen omaan rauhaansa. En muista sellaista tilannetta, että koirani olisi käyttäytynyt huonosti ilman aihetta. Jos toinen koira on meinannut hyökätä päälle niin se on rähissyt.

    Mutta riippuu paljon rodustakin, ja siitä miten koiraa on kohdeltu. Koirani on saanut aina paljon huomiota ja pitkiä kävelylenkkejä.. en ole sitä osannut paljoo kouluttaa, mutta ei ole edes tarvimnut, koska se on oppinut kaiken kuin ihan itsestään.

    Tassua se oppi antamaan ehkä 10min opettamisen jälkeen. Kesken kävelylenkin pururadalla olin sellaisten kuntoilulaitteiden luona ja pyysin antamaan tassua ja se oppi heti ja osaa edelleen. Ei ollut edes herkkuja mukana. :D Voin kuvitella, että jotkut koirat ovat vähän vaativampia. Olen aina pitänyt koiraani vapaana metsässä ja se on seurannut vierellä. Kotipihalta se saattaa kyllä hetkeksi lähteä omille teilleen, jos ei vahdi. Mutta palaa takaisin (luulee varmaan, etten ehdi huomaamaan. :D)

    Olen yhteen ihmiseen tutustunut koirani kautta kerran... nyt kun tuli mieleen. Emme valitettavasti enää ole kavereita.. Kuitenkin.. koirani oli kerran vapaana, kun olin lenkillä ja se ihminen vain jotenkin tykästyi muhun... ihmettelen vieläkin. Se oli jotenkin ehkä vähän kiusallista aluksi, koska se tyttö alkoi hetken juttelemisen jälkeen seuraamaan mua ja vähän ajan päästä se olikin sitten mun luona kylässä ja oltiin kavereita muutaman vuoden... Se ettei olla enää kavereita, on suurimmaksi osaksi oma vikani, koska masentuneena työnsin kaikki ihmiset luotani. Hän ei edes tiennyt, että oon masentunut, koska ei oltu silloin nähty pariin kuukauteen... En vastannut puheluihin, enkä viesteihin.. :/ kaduttaa jälkeenpäin. Siitä on jo monta vuotta aikaa.

    Äänestä

  • somebodyy♧ kirjoitti:

    Voisin vielä lisätä, että mulla on koira, joka ei ole IKINÄ suhtautunut hiukkaakaan vihamielisesti kehenkään ihmiseen. Eikä juuri toisiin koiriinkaan. Se on seurakoirarotua.:) Aina jos meille rulee vieras, se tervehtii tosi iloisesti ja tuttavallisesti. Ei pompi vaan pyörii iloisesti jne... jos ihminen ei ole kiinnostunut, se jättää ihmisen omaan rauhaansa. En muista sellaista tilannetta, että koirani olisi käyttäytynyt huonosti ilman aihetta. Jos toinen koira on meinannut hyökätä päälle niin se on rähissyt.

    Mutta riippuu paljon rodustakin, ja siitä miten koiraa on kohdeltu. Koirani on saanut aina paljon huomiota ja pitkiä kävelylenkkejä.. en ole sitä osannut paljoo kouluttaa, mutta ei ole edes tarvimnut, koska se on oppinut kaiken kuin ihan itsestään.

    Tassua se oppi antamaan ehkä 10min opettamisen jälkeen. Kesken kävelylenkin pururadalla olin sellaisten kuntoilulaitteiden luona ja pyysin antamaan tassua ja se oppi heti ja osaa edelleen. Ei ollut edes herkkuja mukana. :D Voin kuvitella, että jotkut koirat ovat vähän vaativampia. Olen aina pitänyt koiraani vapaana metsässä ja se on seurannut vierellä. Kotipihalta se saattaa kyllä hetkeksi lähteä omille teilleen, jos ei vahdi. Mutta palaa takaisin (luulee varmaan, etten ehdi huomaamaan. :D)

    Olen yhteen ihmiseen tutustunut koirani kautta kerran... nyt kun tuli mieleen. Emme valitettavasti enää ole kavereita.. Kuitenkin.. koirani oli kerran vapaana, kun olin lenkillä ja se ihminen vain jotenkin tykästyi muhun... ihmettelen vieläkin. Se oli jotenkin ehkä vähän kiusallista aluksi, koska se tyttö alkoi hetken juttelemisen jälkeen seuraamaan mua ja vähän ajan päästä se olikin sitten mun luona kylässä ja oltiin kavereita muutaman vuoden... Se ettei olla enää kavereita, on suurimmaksi osaksi oma vikani, koska masentuneena työnsin kaikki ihmiset luotani. Hän ei edes tiennyt, että oon masentunut, koska ei oltu silloin nähty pariin kuukauteen... En vastannut puheluihin, enkä viesteihin.. :/ kaduttaa jälkeenpäin. Siitä on jo monta vuotta aikaa.

    Ja vielä leikkaamaton uroskoira. Kiltti kuin mikä. Aika tempperamenttinen myös, mutta silti äärimmäisen ystävällinen. Koirat on erilaisia. Kaikilla on oma luontonsa. Oon taas pälättänyt täällä yksikseni kirjoittamalla... On mullakin uudenvuodenaamu.

    Äänestä

  • Varmaan täällä chatissä voi erottua edukseen yön pikkutunteina niin helposti, ettei sillä kannata rintaa kovasti rummuttaa. Mutta hengeltä köyhä tulee vähästä onnelliseksi. :)

    Kiitos kun kerroit koirastasi. Lähinnä tarkoitin kritiikilläni, että koira on vaativa huolehdittava ja toiset rodut ovatkin pahempia kuin toiset.
    Kaikki koirat kuitenkin laumaeläiminä huolehtivat lauman turvallisuudesta,vaikka siihen ei ole useinkaan tarvetta ja aiheuttaa vain hankaluuksia.

    Jos haluaa parantaa yksinäisyyttä eläimellä, niin suosittelisin mieluummin lintujen tai oravien talviruokintaa.
    Ovat isommatkin metsän eläimet talvella nälkäisiä. Näin joulun jälkeen voi todellinen eläinten ystävä tilata lihatiskeiltä edullisia joulukinkkuja, metsäpolun varteen haaskoiksi. Sudet, ilvekset ja ahmat kumppaneineen tulevat näin tutuiksi, ikään kuin ystäviksi.

    Yksinäinen ihminen voi sitten illalla käydä ulvomassa metsään päin ja vastauksen kuullessaan tuntea kuuluvansa tähän yhteisöön jossa ystävykset avustavat toisiaan ahdingossa. Friends with benefits, niinkuin ruotsalaiset sanovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rönsyposki kirjoitti:

En viitsinyt otsikoida sanalla yksinäinen kun niitä oli jo koko sivu täynnä.. ja ehkä tämä menisi masennuksen puolelle.

Kuitenkin: Olen ollut nyt kuukauden ilman tippaakaan alkoholia. En mikään ongelmakäyttäjä ollut ennemminkään, pari pakkia olutta meni viikossa tissutellen.

Olen ollut yksin yläaste-ikäisestä tähän, parikymmentä vuotta. Muistan kun silloin
itkin tuolloin kun en yrityksestä huolimatta saanut luotua läheisiä ihmissuhteita.

Sitten vuosien mittaan totuin siihen.. baari-iltojen jälkeen harmitti ne kymmenet pakit, ja niinpä sitten olen vähentänyt pörräämistä muutamaan kertaan vuodessa.

Olen lieventänyt tylsiä yksinäisiä iltoja nostamalla tunnelmaa promilleilla. Joskus täällä chatissä on yöllä hyvässä nousussa ollut tarpeeksi iloinen saamaan ihmiset vastaamaan ja juttelemaan. Monta kertaa on kehuttu että olen hyvä juttelemaan ja monista asioista.

Tämä joulu oli varmaan pahin sitten teini-iän. En saa mistään mitään vastakaikua, kukaan ei vastaa viesteihini. Treffipuolella ihmiset valittavat yksinäisiä iltojaan mutta kukaan ei halua sen vertaa haaskata aikaansa että edes vastaisivat vaivalla luomiini aloituksiin.

Sehän on selvä että epätoivo paistaa kauas ja vaikka olen ollut kauan sinut yksinäisyyteni kanssa, niin nyt on paha. Ehkä tämä vuodatus purkaa lukkoa, että osaisin olla positiivisempi ja ehkä päästä edes yhden illan tuttavuuksien kanssa juttelemaan.

Paljon helpompi olisi olla koskenkorvapullon kanssa, viihtyä omissa jutuissaan, mutta se on pakoa todellisuudesta, niinkuin on tuokin suositeltu koiran hankinta yksinäisyyden lääkkeeksi. Koiran ulkoilutus ja huolto syö teiltä kaiken vapaa-ajan, ja sen sairastelu tuhoaa taloutenne.

Jos joskus löydätte mukavan ihmisen, koira ei tunnusta häntä valmiiseen laumaanne ja rähisee ja vandalisoi suhteenne. Koiraa ei pidä mielestäni koskaan ottaa lääkkeeksi mihinkään. Jos pelkäätte vieraita ihmisiä, niin kävelylle turvaksi koiran hankkiminen vain pahentaa epäluulojanne muita ihmisiä kohtaan. Jos olette yksinäinen niin koiran kanssa yhä vähemmmän ehditte seurustelemaan ihmisten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu