Kun ihminen laitetaan suorittamaan liikaa olosuhteihin nähden (tai itse tekee), alkaa keho rajoittamaan itse tekemistä masennuksen muodossa. Eli liikaa kaikkea eikä palauduta tarpeeksi esim opiskelua, työtä tai sosiaalista toimintaa. Siksi masentunut ei tunne mitään eikä kiinnostakaan jotta se saataisi palautumaan kuormasta. Korjatkaa ajatuksiani :)
Syy masennukseen
jvc2015
493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloituksesi liippaa hyvin tunnettua (ja opetettua) teoriaa psyykkisten häiriöiden synnystä eli stressi-haavoittuvuus-mallia (tästä termistä on eri muunnoksia...). Kun stressi elämässä kasvaa niin suureksi, ettei yksilö kykene sitä enää hallitsemaan, ihminen sairastuu. Tämä stressi voi kasvaa vuosien myötä ja johtaa myös masennukseen. Tuossa siis yksi tapa selittää masennuksenkin syntyä.
Mitkä tekijät sitten altistavat liiallisen stressin synnylle? Itse uskon, että ne liittyvät niin persoonallisuuden, itsetunnon (sisältäen minäkuvan ja itsehyväksynnän), itsesäätelytaitojen kehittymiseen kuin perhetaustaan, ympäristöstä saatuun tukeen ja hyväksyntään.
Omalla kohdallani masennuksen synty on monisyinen, olen sitä paljon itsekseni pohtinut. Koen ymmärtäväni nyt hyvin, kuinka minusta tuli mikä tuli. Olisi mielenkiintoista keskustella muiden masentuneiden kanssa siitä, mitkä tekijät ovat heillä heidän mielestään masennukseen johtaneet.
Koti- koulu- ja työpaikkakiusaaminen, Vaikea fyysinen sairaus lopetti työnteon. Pahanlaatuinen syöpä. Ihmettelen vieläkin miten selvisin siitä. Kaikesta huolimatta olin aina toisten apuna ja tukena. Jo pikkulapsena toivoin kuoleman korjaavan pois. Paha sisu piti pinnalla. Fyysisen sairauden pahennuttua mieli alkoi mennä miinukselle. Näiden asioiden selvittelyyn en ole saanut minkäänlaista apua tai tukea. Jatkuvasti työnnetään vain lääkkeitä periaatteella pärjää miten itse parhaaksi näet. Lääkkeet auttaa vain nukkumiseen. Niin fyysiset kuin psyykkisetkin voimat alkaa olla loppu.
Kun lasta ei kannusteta riittävästi, hänen itsetuntonsa ei kehity vaan jää murrosikäisen tasolle.
Myös myöhemmin sattuneet vakavat kolhut itsetuntoon, voivat lamaannuttaa niin, ettei itsetunto palaudu entiselleen.
Itselläni ajattelen masennuksen johtuvan osaksi suuresta empatiakyvystä, isäpuolen vaikeasta kaksisuuntaisesta, kotiväkivallasta, äidin alkoholismista. Opin jo nuorena lukemaan ilmapiiriä, kantamaan vastuun kaikista ihmisistä, laittamaan itseni aina listan viimeiseksi tarvitsijaksi. Päätin silloin että jos voin muut säästää siltä elämän helvetiltä uhraamalla itseni niin teen sen. Tiesin myös että jos en jaksa niin voin aina tappaa itseni isäpuolen lääkkeillä. Opin lukemaan ilmapiiriä ja ihmisiä. Muuntautumaan sen mukaan mitä multa tarvittiin. Sit yks päivä kun olin tarpeeksi vanha niin päätin irtautua siitä. Rakensin oman elämän mutta en tajunnut olevani tapojeni vanki. Jatkoin hoivaamista muualla olin hyvä siinä ja sain valtavasti hyvää palautetta. Ylenin johtajaksi asti. Sit mä en jaksanu enää vaan romahdin. Nyt kerään itseäni ja yritän opetella elään enemmän itselleni. Sellanen tarina.