Sorry Emmi

Niin siinä vain kävi että tunteet on nyt tapettu melkein kokonaan pois, melkein. On niitä vielä ehkä se 10% jälellä ja siksi kirjoittelen tännekkin.

Tajusin vain sen jossakin vaiheessa, että ollaan niin erilaisia ihmisiä, ajan edetessä opin tuntemaan sinua "ulkopuolelta katsottuna" ja tajusin ettei tuo nainen ole ollenkaan semmoinen joka minun kanssa voisi tulla edes juttuun, on niin erilaiset ne jutut mitä kuuntelen sivukorvalla.

Sinä Emmi olet semmoinen kuin hienostonainen hienoinen asuineen 1800-luvulta, melkein, minä taas olen tämmöinen laivan ruumassa hiiltä lapioiva juntti, joka tykkää välillä hassutella ja ottaa kännit, vaikken ole mikään juoppo, selvää voin pitää 6 viikkoakin putkeen, mutta kun otan sitten otan kunnolla ja silloin muutun raikulipojaksi.

Varmasti olet tämän "toisen puoleni" nähnyt työpaikan juhlissa. Ei siitä tule mitään.

Silti alussa olit niin pelkkää hymyä, kohteliaisuutta ja iloisuuta, nykyisin jos ollaan samassa huoneessa, kasvosi on synkkä kuin ukkospilvi, olen nähnyt sinusta Emmi pariin otteeseen untakin missä itket silmäsi aina punaiseksi ja siitä jää surullinen olo kun sen muistan :(
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


smies.. kirjoitti:

Niin siinä vain kävi että tunteet on nyt tapettu melkein kokonaan pois, melkein. On niitä vielä ehkä se 10% jälellä ja siksi kirjoittelen tännekkin.

Tajusin vain sen jossakin vaiheessa, että ollaan niin erilaisia ihmisiä, ajan edetessä opin tuntemaan sinua "ulkopuolelta katsottuna" ja tajusin ettei tuo nainen ole ollenkaan semmoinen joka minun kanssa voisi tulla edes juttuun, on niin erilaiset ne jutut mitä kuuntelen sivukorvalla.

Sinä Emmi olet semmoinen kuin hienostonainen hienoinen asuineen 1800-luvulta, melkein, minä taas olen tämmöinen laivan ruumassa hiiltä lapioiva juntti, joka tykkää välillä hassutella ja ottaa kännit, vaikken ole mikään juoppo, selvää voin pitää 6 viikkoakin putkeen, mutta kun otan sitten otan kunnolla ja silloin muutun raikulipojaksi.

Varmasti olet tämän "toisen puoleni" nähnyt työpaikan juhlissa. Ei siitä tule mitään.

Silti alussa olit niin pelkkää hymyä, kohteliaisuutta ja iloisuuta, nykyisin jos ollaan samassa huoneessa, kasvosi on synkkä kuin ukkospilvi, olen nähnyt sinusta Emmi pariin otteeseen untakin missä itket silmäsi aina punaiseksi ja siitä jää surullinen olo kun sen muistan :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu